18.3.06

Flamingonkukan vieressä piano

Perjantaille ilmaantuukin yllätysmeno, enkä ehdi Kaninminnan gallerian avajaisiin, sillä niiden aikana onkin vahattava kirjahyllylankut pähkinäpuun värisellä ekovahalla. Kun kurvaan mäenlaelle uuden kotitaloni luo, tajuan, että olen muuttamassa Upper East Sidelta East Villageen. En tiedä, miksi jäsennän yhtäkkiä newyorkisti, niin vain käy.

Sen jälkeen soitan puhelun, saako vielä tulla, pesen vahan kasvoista, kaulasta ja käsistä, pyöräilen Brahenkentän laitaa, lapset luistelevat vielä. Dingdong, ovikello, halaus, lahjat, tuntemattomien kätteleminen. (Sen jälkeen kun kirjoitin, miten pelottavaa kätteleminen on, en ole enää pelännyt sitä. Tunnustaminen riitti jälleen kerran.) Istun olohuoneessa, kädessäni helmeilee booli, flamingonkukan varsi on vanunut ikkunakarmin ylänurkkaan saakka. Maritta Kuula ja LL laulavat duetossa, mustasta kiiltolakasta heijastuvat heidän kasvonsa. Sitruunapiirakka on hyvää.

Mutta mikä on laulu? Yhdeksän henkeä kissallakin on tai jotain sinnepäin.

Kaupunki on pieni, löytyy tutuntuttuja tai ainakin yhteisiä harrasteita. Vai lasketaanko espoolaiset kaupunkiin? Ala- ja yläasteella ei laskettu, lukiossa kai jo, yliopistoaikana kellään ei ollut varaa asua siellä seutulippujen kalleuden takia. Espoolaisilla on pieni rivitalopiha ja siellä kasveja, mummun juhannusruusu ja ballerinaomenapuu. "Mikä lajike?" tiedustelen. "Semmoinen missä oksat ei kasva pitkiksi." Yritän vielä: "Joo niin ballerina, mutta mikä lajike?"

Nainen on päättänyt kasvattaa ensi kesänä uudenseelanninpinaattia ja rucolaa. "Rucola on helppo", totean. Mutta pinaatti. Pinaattihirviö, höh, haluamassa kukkia, aina janoisena. "Laittaisit hyvänheikinsavikkaa", suosittelen. Salapseudohortonomiwannabe ryhdistäytyy. Mutta ilmenee ongelma. Naisen äidinkieli on ruotsi eikä hän siten tunne hyvänheikinsavikkaa. Eikä mieleeni juolahda, että useimmat suomenkielisetkään eivät sitä tunne. Ei, vaikka se on pinaatinhyvää, monivuotinen, mahdoton tappaa ja liian runsassatoinen. (Niin, haluatteko kesällä tehdä pinaattiruokia? Puutarhapalstalleni voi tulla talkoilemaan hyvänheikinsavikka-, mangoldi-, salaatti- ja kurpitsapalkalla, mikä nyt milloinkin satoaa. HHS satoaa koko kesän.)

"Se on Chenopodium bonus-henricus tieteelliseltä nimeltään eli latinaksi", yritän. Naista taitaa vähän huvittaa latinaksi jutustaminen. Mutta en muista, mikä hyvänheikinsavikka olisi ruotsiksi, joten yritettävä on. Ja onhan latina se kieli, jolla kansainvälisesti kasveista muutenkin kommunikoidaan. On paljon kasveja, joita osaan vain latinaksi. Mutta kasvinharrastajat ovat muutenkin pimeitä tyyppejä. Yksikin lähetti minulle Chilestä siemeniä kasviin, jonka hedelmän ruoanlaitto-ominaisuuksia hän kuvaili mukaansatempaavasti iät ajat ja suositteli kokeilemaan, ennen kuin ilmoitti, että kysessä on sitruuna. "Kyllä Suomessa sitruuna tunnetaan", joudun vastaamaan peläten tuottavani pettymyksen.

Myöhemmin selviää, että nainen lukee miehensä siskon blogia. Vai onko se aiemmin? En ole aivan varma, sillä oikea käteni osoittaa omituisia väsymyksen merkkejä vahan hinkkaamisen ja vesijuoksun jäljiltä, ja keskityn ehkä liikaa käteni tuntemuksiin.

Nauramme J:n kanssa jo etukäteen tämänpäiväistä poraussessiota. Humanistit remontoivat, osa yksi. Tuo sinä eväät, minä tuon viinin. Isältä porakone ja maalaustikkaat. Sur. Miten ne reiät paikoitetaan seinään? No kai me se keksitään. Tuo mittakin, jos sinulla on yli sataviisikymmentäsenttinen, minulla on vain ompelurasian mittanauha, siinä lukee burda ja se on lila. Isä sanoo, että reikiin pitää tunkea polyvillaa. "Polyvillaa?" kysyy J. "No kai siitä jotakin tulee", sanon. "Isä sanoo, että siinä kassissa minkä se antoi lainaan, on kaikki tarvittava." J. yrittää vielä kysyä, minkä kokoisia tulppia on, mutta muistan ainoastaan, että tulpat ovat punaisia, sinisiä, vihreitä ja keltaisia. Ja että yksi reikä ainakin pitää tehdä kaakeliin. "Se on haastava", sanoo J.

Saas nähdä, kauanko turiloimani kirjahyllyt ja pyykkiteline pysyvät seinässä.

On kyllä jokseenkin omalaatuista, että puhun mukavissa bileissäkin remontistani. Alan epäillä, että olen pähkinänvärisen vahan tuhrumerkitsemä, mutta näytän vessanpeilissä suhtkoht järjelliseltä olennolta, joskaan en edelleenkään puhuvalta päältä. Puoli yhden maissa lähden kotiin. Koko matkan mietin, miksi olen pukeutunut klovnimaisesti, mutta en keksi muuta selitystä kuin etten osaa olla aikuinen nainen.

Bileissäkin olisin kaikista mieluiten keskustellut pianon vieressä olevan flamingonkukan kanssa, mutta eiväthän kasvit keskustele. Tahtoisin tietää, millaista on kasvaa, imeä valoa sisäänsä ja yhteyttää. Olen selvillä siitä, että kasveilla ei ole aivoja eikä siten kehonkuvaa, jonka kautta sisäistää maailmaa. Mutta silti. En osaa kuvitella elämistä, joka ei tunnu miltään. Siksi kai ikkunalautani ja kasvimaani ovat täynnä noita arvoituksellisia olentoja, jotka venyvät sanoitta ja murehtimatta. Ihmisessäkin on vegetatiivisia piirteitä, kuten pituuskasvu.

Se taitaa kyllä olla osaltani ohi. On kasvettava enää merkityksissä.

8 Comments:

Anonymous LL said...

Kun viimeisetkin vieraat lähtivät, rikoin viinilasin, joita kuuluu mennä rikki vähintään yksi per juhlat. Nukkumaan mennessä taivastelin, miksi ihmeessä en ollut soittanut Timolle. Heräsin yhdeltä, tiskasin neljäsosan tiskeistä ja päivittelin hymyssäsuin, kuinka mielettömän ihania ystäviä minulla on ollut etuoikeus saada.

18/3/06 14:19  
Anonymous LL said...

Osaatko, muuten, neuvoa, kuinka kasveista saisi enemmänkin paksuja kuin pitkiä? Minulla oli valtaisa aloekin, mutta se katkesi, kun siinä ei ollut jykevää runkoa pitää sitä pystyssä. Ostin sille kaktusmultaa, ettei se saisi liikaa ravinteita, mutta ei sekään oikein tepsi. En muuten tiennyt, että peikonlehdeksi luulemani on flamingonkukka.
Olen varma, että tuo yrttien ja kasvien tuntemuksesi on alue, jonka tiimoilta sinusta vielä kuullaan.
Hyvää porausta, pistäkää proput säpäleiksi.

18/3/06 14:46  
Blogger Veloena said...

Niitä pitää latvoa, niitä kasveja. Nipistää kasvusilmua pois. Mutta flamingonkukkaan älä kajoa - sehän on aivan ihana noin. Hyvinvoivilta ne minusta näyttivät.

Katsos, useimmat niistä tahtoisivat asua ulkona trooppisemmissa maissa. Ikkunalasin takaa (ja ilman sitäkin) on pohjolan aurinko niille hieman vaisu. Näille sitkeille sisseillekin, jotka pärjäilevät mitenkuten.

En voi olla ajettelematta, että me ihmiset olemme tässä aika samanlaisia. Mikä riemu kevään auringosta, hennostakin. Olisi parasta, jos voisi talvehtia lysyssä lumen alla ja vasta sen sulaessa ojentaa kaulansa ja ranteensa ja tervehtiä aurinkoa kohottautumalla seisomaan ja katsahtamalla ympärilleen voitonriemuisena, yöhallojakin uhmaten.

18/3/06 15:15  
Anonymous Vale said...

Vai hyväheikinsavikka, kuulostaa hyvältä. Meillä on vaan tavallista rikkaruohoheinäsavikkaa. Mistäs tuollaista pinaattimaisempaa saisi hankittua? Yritin myös viime keväänä kasvattaa pinaattia mutta eihän niistä edes itänyt suurin osa.

Olen muuten samaa miltä kasvien tuntemuksista. Jotain elävää niissä on, sellaista näkymätöntä. Mutta olenkin höperö joka on koko ikänsä jutellut kasveille.

18/3/06 19:43  
Blogger Peggy G. said...

Osaisitko Veloena (tai joku muu kasvien kanssa touhuava viherpeukalo) sanoa, milloin on paras aika vaihtaa mullat kultaköynnökselle? Meillä on komea kultaköynnös, enkä missään nimessä haluaisi sitä vahingoittaa millään tavalla. Onko huhtikuu hyvä?

Haluaisin kesäksi parvekkeelle jonkun nopsasti kasvavan, näyttävän näkösuojanantajan (köynnös tms.), mutta mietin vielä oikeaa lajia. Meillä oli kerran ruusupapu, se oli aika hyvä.. Mutta onhan niitä muitakin.

18/3/06 21:04  
Blogger Veloena said...

Vale, pyydä minulta ja saat kyllä ison juuripistokkaan :).
Sähköpostiosoitteeni löytyy tuosta profiilista. Mutta vasta maan sulettua, kiitos :D - vaikka eihän sinne enää pitkälti olekaan.

Nyt on hyvä aika, Peggy G. Juuri nyt.

Musta ihania parvekeköynnöksiä ovat olleet etenkin miinanköynnös (Mina lobata) ja kelloköynnös (Cobaea scandens) jotka molemmat ovat kukkineet pohjoisparvekkeellakin kiltisti. ja sitten tietysti vanhanajan tuoksuherneet. Etenkin Mrs. Collier on aivan upea lajike. Kermanvalkeat kukat, kukkii aikaisin, voimakaskasvuinen ja terve ja SE TUOKSU... aah. Itse olen laittanut useana vuonna ikään kuin aluskasvillisuudeksi kääpiöivää tuoksuhernettä (esim. Pink Cupid) ja heliotrooppia ja leukoijaa, keskikasvustoksi Mrs. Collieria ja Matucana-tuoksuhernettä (lähellä villimuotoa) ja sitten varsinaiseksi hujopiksi tuollaista vähän trooppisempaa köynnöstä. Ruusupapukin on kyllä ihana... etenkin ne valkokukkaiset muodot.

Harmittaa kyllä ihan sairaasti, ettei mulla ole nyt enää parveketta. Mutta tällaista elämä on, heittää.

19/3/06 00:03  
Blogger Peggy G. said...

Kiitos vinkeistä.. :) Täytyy sitten tosiaan alkaa viherpeukaloida ihan näinä päivinä. Nyt on jotenkin sellainen olo, että sitäkin taas jaksaa/viitsii tehdä. Muutama vuosi meni olla möllöttäessä, ei oikein saanut mitään aikaan sillä saralla..

19/3/06 07:51  
Anonymous Vale said...

Oh! Kiitos! Pitää pitää mielessä :)

19/3/06 12:53  

Lähetä kommentti

<< Home

<