11.3.06

Kuussakäymisen retoriikasta

Mitä seuraa, kun syödään thai green currya kaksilla erilaisilla munakoisoilla, mignon-muna ja punkkua? (Sivuhuomio: mignon-munan palanpainikkeeksi nautittu Vina Albali ei toimi suklaan kanssa yhteen.) No, tietysti se, etten muista kiittää currysta. Kiitos. Mutta keskustelu rullaa. Darra-nousussa on sopivan kiltti ja särmätön ja sitäpaitsi ajatus pyhimyksestä, joka syö pelkkiä kiviä kosmisen energian ohjaamana, ei lakkaa naurattamasta kai vielä viikkokausiin.

Kun olemme saaneet asian käsiteltyä, ja pöytä on jo täynnä erilaisia kirjoja, siirrymme käsittelemään aihetta onko ihminen käynyt kuussa. Siis niin kuin todennäköisesti. Sillä kummallakaan meistä ei ole ensimmäisen persoonan kokemusta asiasta ja muutenkin olemme hieman puhdittomia tehtyämme ensin pitkän listan blogattavia asioita. Takerrumme käsitteeseen todennäköisyys. Onko se vain harvinaisen liukas ja kalteva käsite (kaikki käsitteethän ovat jossain määrin liukkaita ja kaltevia, joten on paras aina pitää matkassa jääpiikit, mummarit kengänpohjissa ja laatikollinen soraa sekä tietysti turvaköysi - mutta mihin köyden kiinnittäisit, paitsi vyötäisillesi? Toinen pää jää läpättämään - ) vai sittenkin perääntymistien avoimeksi jättämistä, kuten järjestötoverini Mikko ehdottaa?

Retorinen suhtautuminen ja perääntymistien avoimeksi jättäminen ei ole aiemmin pälähtänytkään päähäni. Kas niin, sitä se liika vakavuus teettää. Minun pitää todellakin tuulettua eikä vain maata kammiossa miettimässä raskassoutuisia asioita hämähäkinseittejä välillä kulmiltani sutien. "Nii-in, jos se onkin strateginen ele", sanon. Mutta samantien karkaa ajatuksiini selkeä näky siitä, että ele on strategiana aika toivottoman hupaisa - joskin liikuttava.

Mikäli uskoo olevansa oikeassa, se on kuin huutaisi: "Hei, täältä minä tulen, olen tosi aggressiivinen ja pelottava totuuden sotaratsu, varokaa vaan! Mutta jos te näytättekin pääsevän voitolle, niin mainittakoon jo valmiiksi, että olen tosi liukas perääntymään! Uhkaus vain ja lipeän karkuun! Sitten ette kuule minusta enää pihaustakaan!"

(Vaikka puhutaanhan flogistonistakin edelleenkin. Mistä tuleekin mieleen - minusta ollaan näemmä sovittamassa blogimaailman snobistinen ikiliikkuja goes pissismi; käsi sydämelläni vakuutan, kuinka flogiston on minulle tutumpi ja ajatuksissani usemmin pyörivä asia kuin ostos-tv. Se tosin saattaa johtua vain siitä, ettei minulla ole televisiota. Kiitos linkistä, Sellisti, APiGP!)

Ja mikäli ei ota kantaa siihen, onko oikeassa, se on kuin huutaisi: "Hei, täältä minä tulen, auttaisitko minua kääntämään takkini! Se on vähäsen jäykkä ja nepparit jumissa!"

(Siinä se eroaa tietysti kettutekokaulustakista, jossa on vajavaiset KAKSI nepparia, ja kummatkin hemmetin löröjä. Parin askeleen jälkeen takki hutvottaa auki. Se on ilmeisesti tehty vain hyvännäköisenä pönöttämiseen, mutta mitähän iloa sellaisesta olisi?)

Kuussakäymiskeskustelu todennäköisyyksineen loppuu oikeastaan aika nopeasti, haukottelen niin, että on selvää, että kaipaan eniten unta. Väite kuussa kävelemisestä on suurvalloista houkuttavaa esittää, vaikka mitään sellaista ei olisikaan tapahtunut, ihan puhtaan strategisistakin syistä - ja jos moisen mittakaavan kusetus on tehty siinä on tietysti ihan pakko pitäytyä sillä muuten voitaisiin tömähtää postmodernismiin - strategia on jonkinlaista hämäystä potensseissa, ja perustuu sille, ettei vastapuoli voi koskaan tietää, monennenko kertaluokan hämäyksestä on kyse - ja sikäli ehkä sittenkin todennäköisen käyttö ja pakotien avoin esittely saattaa ollakin vain korkeamman kertaluokan hämäys - mistä tämä kummallinen rakkaus ikuiseen regressioon? kuten runoilija sen sanoo, ja niin edelleen.

Kun puhutaan aiheesta, johon kummallakaan keskustelijalla ei ole erityisen vahvaa kantaa, todennäköisyyksiä vain, keskustelu jää roikkumaan keinovalikoimatutkielmaksi samalla tavalla kuin jotkut harvinaisen ärsyttävät Platonin dialogit, joissa kustaan linssiin minkä ehditään ja isät todistetaan milloin miksikin eläimiksi. (Oliko se merisiili vai pallokala? Kaikkea oleellista minunkin päähäni on jäänyt jäämättä.)

Tämä keskustelu on vain livenä.
- Entä jos onkin vain suihkittu ympäriinsä sukkuloilla muttei käyty Kuussa? Sukkuloillahan suihkitaan edelleen, mutta jostain syystä Kuussa ei käydä. Miksei sinne menty uudestaan jos kerran tekniikka on hallussa?
- Enhän minäkään tee toista samaa tutkintoa, vaikka on monta muutakin humanistista ainetta, josta tarkemmin ajatellen kai pitäisi, sen verran kiinnostavia ne ovat.
- No miksi tekisitkään, sullahan on se jo.
- No sama pointsi Kuun kanssa.
- Mitä se tähän liittyy.
- Liitty se argumentaatiorakenteeltaan. Miksi sinne mentäisiin uudestaan. Voidaan vain suihkia ympäriinsä sukkuloilla. Bilestää ja silleen.

(Merisiili vai pallokala? Muistipeli on aina ollut heikko kohtani eivätkä hauskat nimetkään auta siinä.)

Kotiin polkiessa mietin määritelmää, jonka mukaan introvertti latautuu yksin, ekstrovertti seurassa. Luulen itseäni enemmän ekstrovertiksi, mutta minussa on selkeä suunnitteluvirhe: kun on keskustellut jo kolmannen ihmisen kanssa samana päivänä, tuntuu akku aika yliviritteiseltä. Se kierrättää tyhmiä juttuja, kuten Ali G:n kysymyksen Neil Armstrongille: "Uskotko, että joku päivä ihminen vielä kävelee auringon pinnalla?"

8 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

"Luulen itseäni enemmän ekstrovertiksi, mutta minussa on selkeä suunnitteluvirhe: kun on keskustellut jo kolmannen ihmisen kanssa samana päivänä, tuntuu akku aika yliviritteiseltä."
Onx tää virtuaali-Veloenan ote jotenkin hämärtynyt reality-lifestä?
Extrovertti, narsismia lähentelevä halu olla keskipisteenä ja nauttia muiden ihailusta ja pitää sitä omasta näkökulmastakin itsestäänselvänä...ja toisaalta pureutua syviin filosofisiin pohdintoihin... 31 vuotta elämää vanavedessä - sittenkin. Suvaitsevaisuutta, Veloena, suvaitsevaisuutta. Elämä ei pyöri omilla ehdoilla. Surumielisyys ex-ystävän musiikimaun mukaisesta musiikista: sehän on kapea-alaista ajattelua; herää jo, please.

12/3/06 16:06  
Anonymous Anonyymi said...

"En tunne itseäni: miltä mahdan näyttää?
Varmaan sinä näyt minusta kauas
pilkotat kuin järven kimallus
kesäisen lehdon läpi!"

LL -85

12/3/06 17:07  
Blogger Veloena said...

Voi darling, kun surumielisyys johtuen jostakin tietystä musiikista olisikin ajattelua tai jonkinlainen tietoinen valinta. Tai jos voisi valita, ettei välitä siitä, miten muut itsen ajattelevat. (En usko, että kukaan voi. Minä vain kirjoitan ylös niitäkin asioita, joita ei saisi kirjoittaa. Eikä se tarkoita, että ajattelisin niin koko ajan, aina. Mutta silloin kun olen kirjoittanut, olen ajatellut näin. Ainakin kirjoittamisen ajan.)

Tietenkään maailma ei pyöri minun ehdoillani. Jestas. Jos pyörisi, miksihän kirjoittaisin. Ehei, tekisin silloin kyllä jotakin aivan muuta.

Anonyymi dear, tiedäthän toki sinäkin epäilemättä, mitä narsistien läheisille suositellaan: älä suo tälle sitä huomiota, jota hän kerjää. Jos olet koherentisti sitä mieltä, että olen narsismiin taipuvainen, toimit eettisimmin kääntämällä huomiosi toisaalle. Ja kääntämällä sinne myös muiden huomion.

Itse asiassa, olisi kyllä kaikilta kannoilta parasta, että kaikki lakkaisivat nyt tankkaamasta Veloenaa ja alkaisivat tankata ilmasto.orgia.

12/3/06 19:17  
Blogger Mikko Moilanen said...

- Enhän minäkään tee toista samaa tutkintoa, vaikka on monta muutakin humanistista ainetta, josta tarkemmin ajatellen kai pitäisi, sen verran kiinnostavia ne ovat.
- No miksi tekisitkään, sullahan on se jo.
^^^^^ ^^^^^

Voiko joku väittää ihan vakavalla naamalla, että tuo on argumentti?

13/3/06 09:37  
Blogger Veloena said...

Kaipa aika usein luonnollisella kielellä muotoillut argumentit jäsentyvät tuohon tapaan, aika epämääräisesti. Kyllähän tuossa väitetään montakin asiaa. Harvemmin ihmiset keskustellessa läväyttävät pöytään premissien ja argumentaatioaskelten listan ykkösestä sataseen tai (n+1):teen.

Juuri tällaisin argumentein, johdatteluin ja suostutteluin ihmiset usein suunnittelevat elämänsä tärkeimpiä asioita, jäsentäen niitä vähitellen keskustelussa ja analogiapäätellen huvittavuuksiin saakka.

Tietysti argumentin käsite voidaan teknistää, supistaa. Mutta en ole kovin varma, onko se lopultakaan hyvä ajatus.

Koska silloin ikävänä lopputulemana saattaisi olla, että vain akateemiset ihmiset töissään argumentoivat... ja että muiden keskustelu on kirjavaa silppua, jossa ei ole päätä eikä häntää (no, se kyllä usein pitääkin paikkansa itse ideoiden tasolla, mutta tasoja on useampia),

13/3/06 12:11  
Anonymous minh said...

Jos ihmiset jaetaan ekstrovertteihin ja introvertteihin, niin eihän ekstrovertti ole "narsismia lähentelevä halu olla keskipisteenä ja nauttia muiden ihailusta ja pitää sitä omasta näkökulmastakin itsestäänselvänä...". Ekstrovertti on ulospäinsuuntautunut ja introvertti enemmän sisäänpäinkääntynyt, mutta esim. BlogiPersoonaBlogista voi lukea erilaisia määritelmiä erilaisille ekstro- ja introverttityypeille.
Tää nyt ei ihan kuulu tähän keskusteluun, mutta kuitenkin kirjoitan. Ekstrovertti on sosiaalisempi, ehkä enemmän äänessä, mutta ottaa myös toisilta enemmän vaikutteita. Ei se ole minusta yhtään narsismia lähetelevää halua olla keskipisteenä. Narsistinen luonne on melkoinen ääripää.

Eiköhän aika moni-vaikka ei sitä myöntäisikään- nauti toisten ihailusta...? :)

Ihmisillä herää erilaisia tuntemuksia ja tunnetiloja erilaista musiikkilajeista. Jos Veloena olisi vaatinut suureen ääneen, että tätä musiikkia ei sitten soiteta sekuntiakaan koska hänelle tulee surumielinen olo, niin se olisi itsekästä, itsekeskeistä ja ajattelematonta käytöstä. Näinhän ei vissiin kuitenkaan käynyt?

-minh-

13/3/06 20:06  
Blogger Veloena said...

Voi herramunjee, en oikein osaa kuvitella itseäni kiukuttelemassa bileissä :D - tosin kyllä neuvottelimme ja vaihdoimme musiikkia, mutta kun totesin, ettei kukaan lähde tanssimaan kasarihittejä, vaikka keskustelu oli jo aika väsynyttä, annoin Neil Youngin soitella stesseissä.

Itse asiassa olin taas kiusaantunut jälleen kerran, kun minulle selitettiin, että istun liian syrjässä. Tämä tilanne toistuu bileissä kyllästymiseen saakka - tykkään istua hiljaa, kuunnella ja tarkkailla vähän sivummalta. Ainoastaan tanssiessa levittäydyn täyteen mittaani ja unohdan ylipäänsä sen, että paikalla on ketään muita. En tykkää olla keskustelun silmässä jos paikalla on enemmän kuin kaksi ihmistä, niin se vain on. Olen parhaimmillani kahden kesken, silloin saatan olla oikein aktiivinenkin, tai sitten opetustilanteessa. Mutta bileissä - never!

Tuo ekstroverttiläppä on siis läppä, ironiaa. Olen aika selkeä introvertti, joskin koetan oppia vähän ulospäinsuuntautuneemmaksi.

13/3/06 22:53  
Blogger LL said...

Kaunista oli, mutta tuo en ollut muuten minä. Ainakaan muistaakseni. >^..^<

13/3/06 23:50  

Lähetä kommentti

<< Home

<