6.3.06

Pragmatiikkaa & tyyliä

Minua huvittaa edelleen niin kauheasti yksi nolo juttu, että siitä on ihan pakko kirjoittaa. Nimittäin, kun kirjoittaa vieraalle ihmiselle jotakin, ja tämä vastaa jotakin, eikä tiedä yhtään toisen taustaa, tulkitsee helposti metsään. En aio teeskennellä, että tämä olisi tapahtunut muualla kuin nettideittaillessa, vaikka varmasti olisikin järkevintä tehdä niin. Mutta minä en ymmärrä, mitä kamalaa nettideitissä olisi. (Olen käynyt elämässäni nyt yksillä deiteillä, eilen. Kävelimme jäällä, hui apua, ja keskustelimme siitä, onko kieli ja käsitteiden käyttäminen enemmän este todellisuuden ja toisten tavoittamisen tiellä vai työkalu siihen. Saattaa olla, että vaahtoan tästä nettideittiasiasta vielä hetken. Koeta kestää.)

Nimittäin pragmatiikka tökki pahasti sähköisessä viestinnässä. Mies ilmoittaa, ettei "aio ainakaan mihinkään teelle tulla, olen tehnyt sellaista eikä se toimi". Minä tietysti ajattelen, että ahaa, päiväkahviseuraa käännettynä ekohörhöjen kielelle. No niin, mies luulee, että haen pelkkää seksiä. Vastaan: "No en ollutkaan tässä ihan ensiksi mitään nettiseksiä hakemassa." Johon mies vastaa: "Hyvänen aika, onko tuo sinun huumorintajuasi?" Ajattelen, että millähän eufemismilla minun olisi pitänyt vastata, jotta mies ei olisi kuulostanut närkästyneeltä.

Kun tapaamme, selviää, mitä teelle tuleminen tarkoitti: kahvilassa istumista. Mies ei pidä kahviloista, istua pitäisi luonnon helmassa. Hänellä on toppahousut jalassa ja kuorittuja luomuporkkanoita, taatelipaloja ja maapähkinöitä. Minulla on farkut ja punainen takki ja Cafe Esplanadin pulla. Hitto vie, jos pitää deitata muualla kuin Esplanadissa, pulla on ainakin oltava eväänä! Kuoritut luomuporkkanat eivät oikein vastaa päässäni pyörivän romanttisen pikniklounaan ideaa. (No jaa, se kai on muutenkin poissuljettua, enhän ole jaksanut edes meikata. Kuka nyt jäälle meikkaa? Jäällä tulee partiotyttömäinen olo, tuntee itsensä kangasnenäliinaan niistäväksi islanninponiksi ja niin edelleen.) Mies ei edes maista pullaa. Minua huvittaa tajuttomasti teejuttu.

Valitan kollega Timolle pragmatiikkojen eriuniversumeisuutta, kun tämä saapuu aamulla laskemaan kanssani pulkalla Tähtitorninmäkeä. Miten ihmeessä tuommoinen tee voisi ymmärtyä muuten kuin seksinä? Timo sanoo, ettei hänelle siitä seksi kyllä tulisi lainkaan mieleen. Pyörittelen päätäni ja mietin, olenko jotenkin poikkeava pragmatiikaltani. Jotenkin olen kuvitellut, että nettideittailulla on jotakin tekemistä myös seksin kanssa. Jestas sentään, kahvilaan voin pyytää vaikka eksänikin tai jonkun miespuolisista kavereistani! Puhisen tarmoa, mutta pulkkailuterapia ei kestä kauan, koska Timon astma alkaa oireilla.

Siirrymme sisään, isä soittaa. Saan huomenna avaimen Torkkelinmäen asuntoon! Sitten voin alkaa kunnostaa kämppää ja valmistautua muuttoon. Katselemme netistä tapettimalleja eteiskirjastoon. Tällä hetkellä William Morrisin "Strawberry Thiefiä", joka on aivan jumalainen, ei näytä saavan Helsingistä (pliis oikaiskaa jos olen väärässä!), lähin vastine lienisi Birger Kaipiaisen "Kiurujen yö", joka ei aivan Morrisin tasolle yllä, ainakaan minun pääni hierarkiassa. On hyvä, että Timo auttaa minua sisustamisessa, koska en itse ole kovinkaan harjaantunut tuollaisissa naisten jutuissa. Timo tietää vaikka mitä valaisimista, erilaisista pöydistä ja sen semmoisista.

Minä olen aina pitänyt vain muutamaa ohjenuoraa: Mahdollisimman paljon tummaa puuta ja arvokkuutta. Ja kirjoja ja rönsyävä kasvikokoelma! En ole piitannut suunnittelijoista enkä sensemmoisista. Ylipäänsä, olen vieroksunut sisustussnobismia. Pöydän tarkoitus on alustaa kirjoittaminen, tuolin takapuoli, mutta modernismi on kammottavaa, enhän silloin voi tuntea ymmärtäväni lainkaan sata vuotta sitten eläneitä ajattelijoita. (Jostain syystä tämä seikka ei häiritse minua tahtoessani jääkaapin tai vedenkeittimen. Tai, herraparatkoon, nettideiteille.) Olen ostamassa Salli-satulatuolia, etten vääntyisi kirjoittamishommissa aivan käppyräksi. Riitelen itseni kanssa tuolin ulkonäön karmeudesta, mutta lohduttaudun ajatuksella, että voin ommella tuolille sievän peitteen. Tarvinneeko huomauttaa, etten ompele kuin äärimmäisessä hädässä, esimerkiksi napin irrottua takista? Täälläkin olen huputtanut mielestäni karmeat kalusteet valkoisin tai mustin lakanoin, jotka olen vain nuppineulonut muotoonompelun sijaan.

Puoli kahdeksi siirryn Stockan kellon alle, äiti tulee. Esittelen äidin ja Timon, joka jatkaa matkaansa syömään. Äiti tahtoo uudet silmälasit ja olen makutuomarina. Ensimmäiset lasit, jotka poimin hyllystä, ovat tietenkin ne parhaat. Olen perusteellinen ja nopea. Vaikka äiti tahtoo sovittaa vielä paritkymmenet muut, ovat skannaamani lasit ehdottomasti parhaat. Tiedän sen, ja äitikin tietää sen. Mutta häneltä puuttuu uskoa, toisin kuin minulta. Minä itse tiedän, mitä teen. Poimin lasit vasta katsottuani kaikki lasit läpi nopeasti ja täysin keskittyneesti. Sitten menen kuin hypnoosissa lasien luokse, nostan ne nenänsangasta ja sanon: "Nämä."

Tunnen itseni Nuoreksi Pythiaksi jälleen kerran. Se on tunne, joka tulee, kun tietää suorittavansa prosessia, jonka kulkua ei täysin ymmärrä. Ja tietää, ettei prosessin tulos siitä muutu, veivattiinpa jälkeenpäin selityksiä miten hyvänsä. Paljon toki ymmärränkin - olenhan harjaannuttanut visuaalista havaintokykyäni jo pitkään, piirtänyt lapsesta saakka ja tarkka esineiden suhteissa, olen hyvä keskittymään täysin tehtävään niin etten kuule enkä näe mitään muuta, en ota paineita ja luotan siihen, että onnistun poimimaan oikeat lasit ensiyrittämällä vaikken osaakaan heti argumentoida, miksi juuri ne.

Äiti sovittelee aivan toivottomiakin tapauksia, jotka korostavat silmäpusseja tai tekevät silmät hailakan näköisiksi. Siinä arvioita lausuessani mietin samalla, miksi ihmeessä minulla, jolla on visuaalista silmää, ei ole sisustusvimmaa. Ehkä olen aina ajatellut sen jotenkin omituiseksi harrastukseksi. Ja taidan viihtyä enemmän kaduilla kuin kotona. Ehkä kyse on siitä, ettei minulla ole niin hirvittävästi sosiaalista silmää? Että minua ei haittaa, vaikka ihmiset pitävätkin minua vanhanaikaisena tai tyylittömänä.

Tyylitön-sanan käyttö edellyttäisi tietysti sitä, että määritellään ensin jokin haluttu tyyli. Se on ehkä jokin toisenlainen kuin omani, usein. (Kuvittelen, että tähän status quo -tyyliin kuuluu se, ettei lausu ääneen sanaa seksi kun vaikka on jo kolmenkymmenenyhden ja pitää ihmistä yhtenä eläimistä tässäkin suhteessa.)

Äidin kanssa mennään tietenkin syömään. On hyvä istua vastakkain, hörppiä teetä ja kauhoa suuhun kikhernesalaattia. Äiti puhuu eroamisista ja vanhojen sukulaistätien kommenteista syksyiseen erooni. Olen hämmentynyt, en olisi luullut, että tätejä kiinnostaa moinen. Isotäti on sanonut minua taas kartanonneidiksi ja Kissaa palavasilmäiseksi ja levottomaksi. Itse luonnehtisin toisinpäin, mutta ilmeisesti minulta ei kysytä. Mitähän isotätikin oikein kuvittelee. On kevät, tajuan, erosta on jo aikaa. Huomenna saan uuden asunnon eli vanhan asuntoni avaimet. Isä sanoo soittaessaan että siellä on kauhean valoisaa. Pääsen sinne fiilistelemään... Koska äiti maksaa, otan myös leivoksen. Maidoton vaihtoehto löytyy, olen onnesta elliptinen.

Nukun päiväunet. Illalla on tanssitunti, kuten aina maanantaisin. Koska maanantaisin on tanssitunti, en voi olla illalla töissä. Se tarkoittaa, että maanantai on vapaapäivä. Rakastan maanantaita.

5 Comments:

Blogger Mikko said...

Sain hetki sitten sähköpostia työkaveriltani koskien tietämyksen keräilyä. Lainaus on yhdestä eturivin IT-alan tutkimusjournaalista.


"Some researchers feel that problem solving knowledge derived exclusively from verbal data is nearly useless [4]. Several studies have observed that when domain-experts are asked to explain how they reach a given conclusion, they often construct plausible lines of reasoning having little or no relation to their actual problem solving methods [5]. Waterman [6] has reported a particularly troublesome knowledge engineering paradox, that is, the more competent domain experts become, the less able they are to describe the knowledge they use to solve problems. A major reason that domain experts frequently find the verbalization of adequate decision rules daunting is that they apparently do not often structure their decision making in an explicitly formal way, and consequently, they may have considerable difficulty in isolating and describing their reasoning process [7]."


Jotenkin tämä vastaa intuitiotani käsitemäärittelystä. Kaikki tietämyksemme ei ole kovin helposti verbalisoitavissa. Uskon, että tietämys saattaa joskus jopa tuhoutua käsitemäärittelyssä.

Epäromanttisesta piknikistäsi tuli mieleen sokkotreffi pidemmän ajan takaa. Sovimme menevämme kävelylle. Tyttö oli laittanut jalkaansa korkkarit. Ne olivat hieman hankalat jäisessä ja lumisessa Eirassa. Ei ollut kuulemma olettanut, että kävelisimme pidempää matkaa.

Nettitreffi-ilmoituksissa on hassua emergenssiä. Pienet vihjeet paisuvat todellisuuden suurensuuriksi faktoiksi. Niiden siemenet erottaa vain jälkikäteen tekstiä analysoimalla.

Mailinvaihdon etikettiin tuntuu kuuluvan, että miehen tulee todistaa olevansa seksin haluamisen yläpuolella. Naisen taas tulee närkästyä, jos mies viittaa seksiin liian suorasti. Stereotyypit taitavat pelata vieläkin vahvempana kuin tosielämässä.

7/3/06 01:29  
Anonymous hanna said...

hih, voihan nettideittailu. olen pitkällisen kokemuksen (?) jälkeen päätynyt siihen että kirjoittamisvaihe on kivintä. tapaaminenkin voi toki olla mukavaa, mutta ainakaan omalle kohdalle ei ole osunut kahden ihmisen luomaa onnen hekumaa. jatkan tästä lähtien vaan reaalimaailmassa pokailua..

7/3/06 08:53  
Anonymous Anonyymi said...

Siitä tapetista... Wanhat konstit toimittaa tapetteja postitse ja lähettää halutessa myös näytepaloja. Itse ainakin sain hyvää palvelua ja kauniit tapetit!
-Lotta

7/3/06 09:02  
Blogger Veloena said...

No mutta miten ihanaa kuulla tuo, että Wanhat konstit toimii hyvin! Sinne siis... ihanaa.

Puuh, nettideittailu kuulostaa kyllä ihan yhtä karmivalta kuin mikä tahansa sukupuolirooliodotuksin ylikuormitettu toiminta. Minä en kyllä henkkoht ymmärrä tuota stereotyyppijutskaa ihan kauheasti.

Suhtaudun kyllä asiaan enemmän mielenkiintoisena harjoitteena jossa tutustutaan uusiin tyyppeihin. Oikeastaan en kai odota, että jonkun niistä kautta voisi kolahtaa yhtään mitään, mutta faktahan on, että miehiin tutustuu toisten miesten kautta (ja samoin miehet tapaavat kiinnostavat naiset usein naispuolisten ystäviensä kautta). Laajempi kaveripiiri ei kai ole pahitteeksi kellekään.

Mikko, tuo tutkimus on tuloksiltaan varsin oletettava. Musta ei vain silmälaseja valitessa vaan mm. matemaattisia yhtälöitä ratkaistessa, silloin joskus kun niitä vielä teki, kävi just noin. Tai ajatellaan vaikka kahden filosofisen järjestelmän toisiinsa vertaamista. On aika helppoa sanoa, että näiden välillä vallitsee sukulaisuus, mutta sen neulominen paikalleen on aika kinkkistä puuhaa. Analogiapäättely on myös mielenkiintoinen esimerkki tästä.

Eihän tuo ole yllättävää, koska suurin osa kognitiivisista operaatioistamme tapahtuu ilman, että ne laskeutuisivat tietoisuuteen (joka on muodoltaan ehkä turhan tarinallinen ja siksi hidas). Ja kyllähän tiedetään mm. että kyyhkyset tunnistavat taidemaalausväärennöksen ihmistä paremmin, kunhan ne on ensin ehdollistettu tietyn taiteilijan tyyliin; kyyhkysillä on lentävinä otuksina tietenkin oltava ihmistä paljon akuutimpi visuaalisen tunnistuksen kyky eivätkä ne jää vatvomaan, ovatko oikeassa vai eivät.

Kun kävin ammatinvalintapsykologilla kesällä, ajauduimme keskustelemaan varmaan joka ikinen kerta intuitiivisesta päättelystä. Itse asiassa, epäilemättä aivan fragmentaarinen murto-osa tietämyksestämme tulee verbalisoiduksi. Olet varmasti oikeassa myös siinä, että tietämystä tuhoutuu käsitteenmäärittelyssä.

(Tämä oli edellisen päreen kolmen pisteen yhdistämisesimerkin pointsi - verbalisointi reifioi tilanteen tietyksi kuvioksi joka tavallaan sulkee vaihtoehdot pois aktiivisesta työstöstä silloinkin, kun tajuaa, että kyse on kuitenkin vain vaihtoehdosta.)

7/3/06 10:35  
Anonymous minh said...

Toiset ovat sisustajia ja toiset taasen eivät ole. Sisustajat luovat mihin tahansa tilaan, jossa viettävät aikoja, kodin tuntua. Sisutajista voi sanoa yleisesti, että heillä on hyvä maku. Minä en kuulu sisustajiin, eikä minulla ole hyvä maku, mutta mielikuvitus auttaa ja korvaa näitä "puutteita". Kun on mielikuvitusta ja tarpeeksi jotain presenssiä, voi luoda omantuntuisia tiloja tuosta vaan, huomaamatta. Toisaalta joskus haaveilen sisustamisesta, ihanien huonekalujen etsimisestä ja löytämisestä ja rumien poiskarsimisesta, mutta sitten tajuan, että kiinnyn rumimpiinkin juttuihin ihan liikaa, jotta voisin ne vain kylmästi karsia pois elämästäni. Ehkä näin on kuitenkin hyvä.

Olen muuten juuri hankkimassa kiurutapettia, punaista:)
-minh-

10/3/06 12:05  

Lähetä kommentti

<< Home

<