Parvisängystä
Isä suostuu kaikesta huolimatta heittämään minut Ikeaan, antamaan lainaksi maalaustikkaat ja porakoneen. Herään yhdentoista tunnin unien jäljiltä väsyneenä - olen itkenyt itseni uneen. En yksinkertaisesti kestä sitä, että exäni huolehtii minusta. Se on aivan kuin joku vääntäisi yhyy-byhyy -hanan auki. Se, että hänen mielestään kaikki, mitä nykyään teen, on ilmeisesti itseni rikkomista. Miksei hän voi vain ilmoittaa, että olen paskapää ämmä? Kestäisin sellaista paljon paremmin. Mutta ei, hän on hyvä ihminen. Tietysti. En kai olisi ollut kenenkään hölmön kanssa melkein kymmenen vuotta.
Aamulla kokoan itseni vaatteiden sisään ja marssin rautatieasemalle ja ajan joukkoliikenteessä Viikkiin. Isän auto haisee vieraalta. En halua yskänpastilleja. Puhumme öljytaloudesta ja puupelleteistä.
Ikeassa meinaan saada hermoromahduksen, sillä joku ääliö on laittanut stesseihin soimaan kauheaa huttua. Sitä paitsi en ole ehtinyt vesijuosta enkä edes pilatoida aamulla, joten olen aika kireä. Netissä seinään kiinnitettävät hyllylevyt löysi helposti, tavaratalosta ei sitten millään. Olen käynyt Ikeassa kerran ennemminkin, mutta en muistanut, kuinka helvetillistä se on. En totisesti ymmärrä ihmisiä, jotka shoppailevat siellä vapaaehtoisesti ja ilman todellista hätää. Etenkin, kun siellä haisee koulunruoalta.
Polveilemme nuolia pitkin ja valitamme yhteen ääneen Ikean karseutta. Mutta kuten eettiset kuluttajat tietävät, on kuluttajaboikottien pelottelema Ikea siitä hyvä ostospaikka, että sillä on sentään jonkinlaiset eettiset normit, toisin kuin halpahalleilla. Ja rahaa ei ole, ei kertakaikkisesti. Etsimme seinähyllyjä, etsimme seinähyllyjä, etsimme seinähyllyjä.
Puhelin piippaa kaksi tekstiviestiä. Toisessa hehkutetaan uutislehti satasen leijonanpennun kuvaa, ilmeisesti sen söpöys on saanut kirjoittajan ymmärtämään eläinrakkauden mahdollisuuden. Toisessa kysytään, voinko tehdä pohjan eräälle blogimerkinnälle. Kun olen juuri naksuttamassa vastausta, nostan silmäni ruudusta ja näen parvisängyn.
En ole koskaan ajatellut hankkia parvea. Mutta toisaalta, pysähdyn ja jään tuijottamaan ilmavaa, metalliputkihökötystä, olisiko nyt aika ajatella? Osoitan parven isälle, hän tutkii sitä. Se on aika hetkula. Mutta jos sen pulttaisi seinään kiinni... Lohi tykkäisi parvesta. Koettelemme parvea, heiluttelemme sitä. Miellyn siihen hetki hetkeltä enemmän. Pituus 200 cm, leveys 90 cm, korkeus 200 cm. Sen alle mahtuisi lisää kirjoja. Kasveja.
AJattelen, miten hauskaa parvelle olisi kavuta tikkaita iltaisin. Pysyisi vetreänä! Ja miten kätevät tikkaat ovat venyttäessä takareittä. Aiemmin olen ollut parvien vastustaja henkeen ja vereen, sillä parvisängythän tuppaavat tappamaan seksielämän. Joku iskee aina päänsä kattoon tai säikähtää putoavansa laidan yli. Mutta nyt kun olen tappanut seksielämäni aivan parven avittamattakin, mitä hävittävää tässä enää olisi?
Jospa ryhdynkin parvitytöksi? Se olisi aika hauskaa.
En tee vielä päätöstä, mutta kulutamme runsaasti aikaa parven luona, isä ja minä. Isästä parvi vaikuttaa näppärältä. Hän on epäjohdonmukainen, sillä suunnilleen samaan hengenvetoon hän antaa ymmärtää, että olisi tosi mukavaa, jos joku kaveri seurustelisi kanssani (ja olen ymmärtävinäni, että kaverin suurin meriitti olisi nosto-, kanto- ja nikkarointikyky, apua). Epäröin parven luona kiinnittämättä isän taustamärinään enempää huomiota. Parvi olisi jotenkin niin muuta kuin mitä olen ikinä ollut. Jos nyt alkaisinkin sellaiseksi tunnolliseksi parvitytöksi.
Ravistelen parvea vielä vähän. Sen täytyy näyttää ihan sekopäiseltä.
Parvi on aika kallis, yli sata euroa. Laverin saisi kierrätyskeskuksesta kymmenellä eurolla. Mutta kerran päähäni liimaannuttuaan parvi kummittelee siellä sitkeästi vielä maalikaupassakin, josta ostan yhden sangollisen vaaleaa lehmuksenvihreää ja yhden sangollisen tummaa roosaa ynnä hienon telan ja sivellinsetin. Saan myös kaksi rullaa maalarinteippiä, ohukaisen ja paksukaisen.
Päivän ensimmäisen liikuntatuokion saan vasta kävellessäni Kalliosta töihin. Sinne saakka olen äärimmäisen hiljainen, mutta sisältä kytevä. No, ehkä valittavakin - isän ote tempaa mukaansa. Isä jaksaa valittaa eroni seurausta: Kissan äidin muutoissa niin kätevä auto ei ole enää käytössä yhtä ongelmattomasti. "Umh", otan kantaa.
Saattaa olla, että näin remonttihommien ja töiden puristuksissa minusta ei irtoa yhtään korkealentoista ajatusta. Päässäni pyörii tällä hetkellä huominen hyllyjen vahaus, ylihuominen työ ja porakoneen alkeiskurssi sekä sunnuntainen maalaussessio.
Ja sitten pitäisi vielä ratkaista, parvi vai ei. Toisaalta vanha kierrätyslaveri olisi ekologisempi, mutta toisaalta, parvi saattaisi olla mielenterveydelle suotuisampi, sekä Lohen että minun kannalta. Sieltä voisi nimittäin vaania katua korkealta ja kovaa. Ja kestäähän tuollainen rautahökötys epäilemättä vuosikausia. Lisäksi hellin mielessäni ajatusta, että parvessa on jotakin kohtaloa uhmaavaa - se on melkein kuin ostaisi itselleen keinuhevosen kuusikymmentävuotislahjaksi.
Aamulla kokoan itseni vaatteiden sisään ja marssin rautatieasemalle ja ajan joukkoliikenteessä Viikkiin. Isän auto haisee vieraalta. En halua yskänpastilleja. Puhumme öljytaloudesta ja puupelleteistä.
Ikeassa meinaan saada hermoromahduksen, sillä joku ääliö on laittanut stesseihin soimaan kauheaa huttua. Sitä paitsi en ole ehtinyt vesijuosta enkä edes pilatoida aamulla, joten olen aika kireä. Netissä seinään kiinnitettävät hyllylevyt löysi helposti, tavaratalosta ei sitten millään. Olen käynyt Ikeassa kerran ennemminkin, mutta en muistanut, kuinka helvetillistä se on. En totisesti ymmärrä ihmisiä, jotka shoppailevat siellä vapaaehtoisesti ja ilman todellista hätää. Etenkin, kun siellä haisee koulunruoalta.
Polveilemme nuolia pitkin ja valitamme yhteen ääneen Ikean karseutta. Mutta kuten eettiset kuluttajat tietävät, on kuluttajaboikottien pelottelema Ikea siitä hyvä ostospaikka, että sillä on sentään jonkinlaiset eettiset normit, toisin kuin halpahalleilla. Ja rahaa ei ole, ei kertakaikkisesti. Etsimme seinähyllyjä, etsimme seinähyllyjä, etsimme seinähyllyjä.
Puhelin piippaa kaksi tekstiviestiä. Toisessa hehkutetaan uutislehti satasen leijonanpennun kuvaa, ilmeisesti sen söpöys on saanut kirjoittajan ymmärtämään eläinrakkauden mahdollisuuden. Toisessa kysytään, voinko tehdä pohjan eräälle blogimerkinnälle. Kun olen juuri naksuttamassa vastausta, nostan silmäni ruudusta ja näen parvisängyn.
En ole koskaan ajatellut hankkia parvea. Mutta toisaalta, pysähdyn ja jään tuijottamaan ilmavaa, metalliputkihökötystä, olisiko nyt aika ajatella? Osoitan parven isälle, hän tutkii sitä. Se on aika hetkula. Mutta jos sen pulttaisi seinään kiinni... Lohi tykkäisi parvesta. Koettelemme parvea, heiluttelemme sitä. Miellyn siihen hetki hetkeltä enemmän. Pituus 200 cm, leveys 90 cm, korkeus 200 cm. Sen alle mahtuisi lisää kirjoja. Kasveja.
AJattelen, miten hauskaa parvelle olisi kavuta tikkaita iltaisin. Pysyisi vetreänä! Ja miten kätevät tikkaat ovat venyttäessä takareittä. Aiemmin olen ollut parvien vastustaja henkeen ja vereen, sillä parvisängythän tuppaavat tappamaan seksielämän. Joku iskee aina päänsä kattoon tai säikähtää putoavansa laidan yli. Mutta nyt kun olen tappanut seksielämäni aivan parven avittamattakin, mitä hävittävää tässä enää olisi?
Jospa ryhdynkin parvitytöksi? Se olisi aika hauskaa.
En tee vielä päätöstä, mutta kulutamme runsaasti aikaa parven luona, isä ja minä. Isästä parvi vaikuttaa näppärältä. Hän on epäjohdonmukainen, sillä suunnilleen samaan hengenvetoon hän antaa ymmärtää, että olisi tosi mukavaa, jos joku kaveri seurustelisi kanssani (ja olen ymmärtävinäni, että kaverin suurin meriitti olisi nosto-, kanto- ja nikkarointikyky, apua). Epäröin parven luona kiinnittämättä isän taustamärinään enempää huomiota. Parvi olisi jotenkin niin muuta kuin mitä olen ikinä ollut. Jos nyt alkaisinkin sellaiseksi tunnolliseksi parvitytöksi.
Ravistelen parvea vielä vähän. Sen täytyy näyttää ihan sekopäiseltä.
Parvi on aika kallis, yli sata euroa. Laverin saisi kierrätyskeskuksesta kymmenellä eurolla. Mutta kerran päähäni liimaannuttuaan parvi kummittelee siellä sitkeästi vielä maalikaupassakin, josta ostan yhden sangollisen vaaleaa lehmuksenvihreää ja yhden sangollisen tummaa roosaa ynnä hienon telan ja sivellinsetin. Saan myös kaksi rullaa maalarinteippiä, ohukaisen ja paksukaisen.
Päivän ensimmäisen liikuntatuokion saan vasta kävellessäni Kalliosta töihin. Sinne saakka olen äärimmäisen hiljainen, mutta sisältä kytevä. No, ehkä valittavakin - isän ote tempaa mukaansa. Isä jaksaa valittaa eroni seurausta: Kissan äidin muutoissa niin kätevä auto ei ole enää käytössä yhtä ongelmattomasti. "Umh", otan kantaa.
Saattaa olla, että näin remonttihommien ja töiden puristuksissa minusta ei irtoa yhtään korkealentoista ajatusta. Päässäni pyörii tällä hetkellä huominen hyllyjen vahaus, ylihuominen työ ja porakoneen alkeiskurssi sekä sunnuntainen maalaussessio.
Ja sitten pitäisi vielä ratkaista, parvi vai ei. Toisaalta vanha kierrätyslaveri olisi ekologisempi, mutta toisaalta, parvi saattaisi olla mielenterveydelle suotuisampi, sekä Lohen että minun kannalta. Sieltä voisi nimittäin vaania katua korkealta ja kovaa. Ja kestäähän tuollainen rautahökötys epäilemättä vuosikausia. Lisäksi hellin mielessäni ajatusta, että parvessa on jotakin kohtaloa uhmaavaa - se on melkein kuin ostaisi itselleen keinuhevosen kuusikymmentävuotislahjaksi.
Halaus,Veloena at 18:33
12 Comments:
Tämä juttu kolahti koko meidän huonekuntamme huumorintajuun.
mjkdcbp:ssä taas ei ole mitään hauskaa.
Osta ihmeessä parvi. Se on ainakin a)pitkäikäinen ja b)leikkisä.
Ja kissakin tykkää.
Älä osta parvea! Kaikki tuntemani parven hankkineet ovat katuneet sitä jälkeenpäin!
Sänky voi muuten olla parven allakin. Entisessä kodissani oli niin. Parvi oli pienoisgalleria, lisäksi mm. lastenkirjahyllyni oli siellä.
Parvella nukkuessa joko joutuu olemaan huoneen kuumimmassa kohdassa tai saa olla huoneen lämpimimmässä kohdassa riippuen huoneenlämpötilasta ja kehon suhtautumisesta lämpötiloihin.
hanki 120 cm leveä! 90 cm on aivan liian kapea. 90 cm on vähän niin kuin tunnustautuisi nunnaksi! 120 cm leveä parvi on ehkä vähän niin kuin hankkisi itselleen punaiset aluspöksyt 60-v lahjaksi.
mulla on ollut aika kauan juttu jalattomiin sänkyihin. esimerkiksi runkopatjasänkyihin, joista saa jalat irti. ja vain siksi, että jollain pariisittarella jossain leffassa oli sellainen. aina kun minulla on ollut sellainen sänky, olen tuntenut oloni aivan pariisittareksi.
Höpsis, olen elänyt miehen kanssa yhteisasumisessa 90 cm leveässä sängyssä puolitoista vuotta.
Sopu sijaa antaa jne. - vaikka me kyllä taisimme tapella kaiken aikaa. :D
niin kapeaan sänkyyn jos majoittuu kaksin liian pitkäksi aikaa, evoluutio kehittää imukupit, ettei jatkuvasti olisi vaarassa pudota :)
tai sitten pitää sovita mies sopivaa vartalotyyppiä: esim, miehellä king kongin ylävartalo ja kapeat lanteet, naisella päärynämuodostus. jos molemmilla taas laaja rintakehä, voi toki aina nukkua eri päin!
Taannoisessa yksiössäni siivosin siten, että nakkelin lattialta irtainta parvelle. Vain hillitön hujoppi saattoi nähdä, mitä siellä korkealla oli. Viskelin viskelemästä päästyäni kaiken maailman esineitä tuohon vaillinaiseen yläkertaani. Seuraus: en mahtunut itse enää laisinkaan nukkumaan.
210cm leveä täysvaimennettu vesisänky on erinomainen valinta.
sxbus on aina hyvä valinta.
210 leveä? armoa!!! Huoneeni on about sen levyinen ja haluan sinne muutakin kuin sängyn!
Joskus kun ystäväni neiti J. tai Herra C käyvät viikonloppuvierailulla, on tosi mukava mennä päikkäreille, kun kummallakin puolella on tuttu ihminen.
tuytlcaq oli laakson verenhimoinen valtias
Lähetä kommentti
<< Home