9.6.05

Hypoteettista hyvinvointia

Aamulla jalka ei olekaan kipeä, vaikka pelkäsin sen vispaamisen pimeässä katsomossa kostautuvan vielä kurjasti. Kissa lukee edelleen huomiseen pääsykokeeseensa joskin yltyen välillä pohtimaan ääneenkin, onko aivan hullu, jos suorittaa toisenkin tutkinnon heti perään, vaikka luvassa on hyväliksaista puolipäiväduunia kauas eteenpäin. Puolen päivän duunista koko päivän palkka, aika hyvä diili.

Kun täyttelen erään pitkäiaikaisseurantatutkimuksen vuotuista faktakaavaketta, tajuan elintasomme muuttuneen ratkaisevasti kuluneen vuoden aikana: laajakaistayhteys himasta, DVD-soitin läppärissä, astetta ylempi ansioluokka. Itse kyllä säästelen edelleen kaupassa, mietin, olisiko aivan liian luksusperseistä ostaa kapriksia salaattiin. Ja koko lenkin koirankakkojen on edelleen mahduttava yhteen Hauska-pussiin, mikä vaatii melkoista sormiakrobatiaa.

Hevoskastanjat kukkivat taas barokkisessa kokonaiskomeudessaan. Hevoskastanja on mielestäni mies, tästä aiheesta kiistelemme usein erään ystäväni kanssa. Hänestä jokin niin tuhlailevan tötterökukkainen puu ei voi olla kuin nainen, mutta minä en luovu kannastani. Hevoskastanjalla on tanakat, paksut oksat, siinä ei ole mitään kuuntelevaa. Se vain seistä jököttää, ja vaikka jää paljon koivuja ja haapoja ja pihan saarnia pienemmäksi, se ei haittaa sitä tippaakaan sen avatessa pönäkät, tuoksuvat kukkapeniksensä.
Kääntelen palstalla maata aamutuimaan, nyt viimeinenkin penkki on käännetty. Kellomäen metsän satakielet kuulostavat jo vähäsen väsähtäneiltä. Perhehuolia, kenties? Västäräkkiystäväni loikkii harjuilla valkosipulinvarsien välissä tukku hyönteisiä nokassaan. Otan kotiin pussillisen kesää: salaattia, vihanneskrassia, parsaa ja kähärämalvaa. Raparperi paisuu mukavasti ajatellen valmistujaisjuhlien raparperimehua.



Keltamot kukkivat kaikkialla jättömailla. Ja niitähän kaupungissa riittää. Opin pitämään keltamosta oikeastaan vasta Berleantin käydessä Suomessa ja viettäessämme yhdessä päivän Helsinkiä kävellen kiertäen. "What is this flower?" kysyi Berleant innostuneena. No, enhän tietysti siihen hätään muistanut sitä englanniksi enkä edes latinaksi. Selitinpä vain, että se on tulokaslaji, jonka leviäminen liittynee kasvilääketieteeseen. Itse olin kyllä ajatellut vuosikaudet sitä viheliäisenä rikkaruohona, mutta kun tunnettu ympäristöesteetikko uhkui intoa kasvia kohtaan pohdiskellen, voisikohan se menestyä hänen pihallaan Mainessa, aloin katsella keltamoa uudella tavalla. No jaa, onhan siinä unikkomaisuutta, sitä ei käy kiistäminen. Mutta pitääkö sen kävellä kaikkialle suvereenisti? Kasveissa samat ominaisuudet, joita ihmisissä nykyään kai arvostetaan, koetaan usein haitallisena röyhkeytenä.

Hassut keltamot. 80-luvulla niillä tehtiin tatskoja, joiden ohjekin löytyy netistä! Lauttasaaressa niitä kasvoi hillittöminä rehevinä niittyinä. Lapsena tietysti keksi aika äkkiä, että sillä on veikeän väristä maitiaisnestettä.

Tänään on niin kirkas kesäpäivä, etteivät edes pilvien värit askarruta. Tuntee olevansa elossa melkein liian kovasti, syö aamulenkillä kuusiaidasta muutaman kerkän ja pistää tyytyväisenä korvan taakse, kuinka tuomipihlaja-aidanteen pölytys näyttää onnistuneen. Se tietää syksyisille aamulenkeille mustikan veroisia marjoja, jotka voi poimia kumartelematta yön jäljiltä kumisevaan ja heittelehtivään vatsaan. Päivällä käy suihkussa peltotöiden jälkeen ja herää iltapäivään suihkunviileänä, hiukset paidanselyksen kastellen.

Kappas, Koskelantietä taivaltaa kaksi miestä pikkuruisissa satiinisissa juoksusortseissa ja lenkkareissa, ilman paitaa. Miesparat, eivätkö he tiedä, että keskipäivän aikaan kannattaa pysytellä sisällä?

Jos tällainen sää on ensi keskiviikkonakin, puutarhajuhlista tulee menestys. En uskalla toivoa, vaan odotan pahinta: räntäsadetta. Samalla kuitenkin kikatuttaa vietävästi. Kesä on semmoinen.

2 Comments:

Blogger Timo said...

Tätä Etelä-Suomea... Edelleen saatan tuntea pientä ihmetystä siitä, että maasta todella puskee monia sellaisia ruohoja, joista kotona Pohjanmaalla ei ole kuunaan kuultu.

9/6/05 16:17  
Blogger vaskitsa said...

Keltamo on ilmeisen tujua kamaa. Venäjällä sillä kuulemma parannellaan yhtä sun toista. Siitä tehdään teetä. Meikäläisten kirjojen mukaan sisäinen käyttö on melko arveluttavaa. Minuakin kikatuttaa, vaikka olen kääntänyt hikipäässä kiviä.

9/6/05 17:27  

Lähetä kommentti

<< Home

<