Ettekö tiedä, kuka MINÄ olen?
Aargh, nyt on ihan pakko purkaa tänne päämykyrä. Taas sellainen asiakas, joka kysyy äärimmäisen loukkaantuneena kirjastokorttia tai vaihtoehtoisesti kuvallista henkkaria tiedusteltaessa, ettekö tiedä, kuka MINÄ olen?
Herramunjee, mistä nämä sikiävät? Nämä, jotka ovat esiintyneet sketsisarjoissa televisiossa ja loukkaantuvat vaalityössä siitä, ettei virkailija (minä, joka en ole ikinä pitänyt sketsisarjoista) tunnista heitä? Nämä, jotka ovat toimineet informaatikkoina jo kolmekymmentä vuotta, kysykääpä vaikka keneltä vakituisesta henkilökunnastanne, kyllä ne minut tuntevat?
En tajua, ollenkaan. Viime vaaleissa eräs näyttelijä alkoi vaalilautakuntaduunissa vittuilla tosissaan ja haastaa riitaa: "Sä et nyt ihan tosissas voi väittää, ettet tiedä, kuka mä oon! Saatama, älä viitti olla tollanen byrokraatti!" Ja minä, takaisin: "No kyllä siinä lapussa lukee, että henkkarit mukaan, en todellakaan tiedä, kuka olette. Tietenkin, jos joku muu lautakunnasta tunnistaa..." - viereinen nainen kiirehtii sanomaan: "Joo, tunnistetaan, katso nyt se vaan siitä luettelosta." Ja minä, aina yhtä ulkona: "Joo, mutta kerrotko ensin mikä sen nimi sitten on."
Nimi kuulosti etäisesti tutulta. Jopa Kissa luuli minun vittuilleen. Mutta ei: mistä helvetistä voisin kaikenmaailman ihmiset muistaa?
Kolmekymmentä vuotta informaatikkona, toden totta. Luulevatko, että ensimmäisenä työpäivänä meille lyödään eteen jokin kuka-kukin-tässä-talossa-on -katalooki, josta sopii opiskella henkilökunnan vanhat tutut? Epäilemättä. Muutenkin, kaikki alle viisikymmentävuotiaat ovat todistetusti epäkohteliaita, hävyttömiä ja epäilyttäviä. "No nimi on varmaan kuitenkin tuttu", kehtaa kysyä erittäin alentuvaan sävyyn.
Tuijotan naista näennäisen ystävällisesti hymyillen ja sanon: "Ei ole."
Oikeasti huvittaisi kysyä, mistä aineksista moisia kuplia puhalletaan. Toivottavasti minusta ei tule moista paskapäätä saadessani joskus vakiduunin, tai siis, jos saan. En kyllä haluaisi, jos tuollainenkin riski siihen liittyy.
Jos ette ole vielä lukeneet Janin loistavaa ilmapallojutskaa, lukekaa.
Pitäisköhän joskus vastata: "Ettekö te tiedä, kuka minä olen, kun uskallatte moisia kysyä... taivaanrannanmaalari, tyhjäntoimittaja, muovipussin riekaleiden liikkeistä ennustaja, eläinaddikti, maailman tuntemattomin pummi, sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt Robertson Ay, lyhyesti ja arkisesti sanottuna punahilkan susi, joka on tässä vain teroitellut hampaitaan, jos te sattuisitte kurkistamaan mökkiini..."
Ei, ei, ei. Mutta kertokaahan, miksi näillä naisilla on aina kultaisia ketjuja ja sormuksia, eivätkö ne tajua raahaavansa mukanaan satojen kilojen ekologista selkäreppua. Ja miksi niillä miehillä on nahkatakki ja kolmekymmentä vuotta nuorempi vaimo? Näkevätkö ne ikinä unta sinivaleunikoista?
Herramunjee, mistä nämä sikiävät? Nämä, jotka ovat esiintyneet sketsisarjoissa televisiossa ja loukkaantuvat vaalityössä siitä, ettei virkailija (minä, joka en ole ikinä pitänyt sketsisarjoista) tunnista heitä? Nämä, jotka ovat toimineet informaatikkoina jo kolmekymmentä vuotta, kysykääpä vaikka keneltä vakituisesta henkilökunnastanne, kyllä ne minut tuntevat?
En tajua, ollenkaan. Viime vaaleissa eräs näyttelijä alkoi vaalilautakuntaduunissa vittuilla tosissaan ja haastaa riitaa: "Sä et nyt ihan tosissas voi väittää, ettet tiedä, kuka mä oon! Saatama, älä viitti olla tollanen byrokraatti!" Ja minä, takaisin: "No kyllä siinä lapussa lukee, että henkkarit mukaan, en todellakaan tiedä, kuka olette. Tietenkin, jos joku muu lautakunnasta tunnistaa..." - viereinen nainen kiirehtii sanomaan: "Joo, tunnistetaan, katso nyt se vaan siitä luettelosta." Ja minä, aina yhtä ulkona: "Joo, mutta kerrotko ensin mikä sen nimi sitten on."
Nimi kuulosti etäisesti tutulta. Jopa Kissa luuli minun vittuilleen. Mutta ei: mistä helvetistä voisin kaikenmaailman ihmiset muistaa?
Kolmekymmentä vuotta informaatikkona, toden totta. Luulevatko, että ensimmäisenä työpäivänä meille lyödään eteen jokin kuka-kukin-tässä-talossa-on -katalooki, josta sopii opiskella henkilökunnan vanhat tutut? Epäilemättä. Muutenkin, kaikki alle viisikymmentävuotiaat ovat todistetusti epäkohteliaita, hävyttömiä ja epäilyttäviä. "No nimi on varmaan kuitenkin tuttu", kehtaa kysyä erittäin alentuvaan sävyyn.
Tuijotan naista näennäisen ystävällisesti hymyillen ja sanon: "Ei ole."
Oikeasti huvittaisi kysyä, mistä aineksista moisia kuplia puhalletaan. Toivottavasti minusta ei tule moista paskapäätä saadessani joskus vakiduunin, tai siis, jos saan. En kyllä haluaisi, jos tuollainenkin riski siihen liittyy.
Jos ette ole vielä lukeneet Janin loistavaa ilmapallojutskaa, lukekaa.
Pitäisköhän joskus vastata: "Ettekö te tiedä, kuka minä olen, kun uskallatte moisia kysyä... taivaanrannanmaalari, tyhjäntoimittaja, muovipussin riekaleiden liikkeistä ennustaja, eläinaddikti, maailman tuntemattomin pummi, sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt Robertson Ay, lyhyesti ja arkisesti sanottuna punahilkan susi, joka on tässä vain teroitellut hampaitaan, jos te sattuisitte kurkistamaan mökkiini..."
Ei, ei, ei. Mutta kertokaahan, miksi näillä naisilla on aina kultaisia ketjuja ja sormuksia, eivätkö ne tajua raahaavansa mukanaan satojen kilojen ekologista selkäreppua. Ja miksi niillä miehillä on nahkatakki ja kolmekymmentä vuotta nuorempi vaimo? Näkevätkö ne ikinä unta sinivaleunikoista?
Halaus,Veloena at 14:45
9 Comments:
Olet joissain viimeisimmissä kirjoituksissasi viitannut YK:n kansainväliseen ihmisoikeusjulistukseen. Se on hyvin mielenkiintoista, koska olen havainnut useiden ihmisten, varsinkin feministien, suhtautuvan alentuvasti ja vähätellen mainittuun julistukseen. Voisitko siis kertoa, että mitä vikaa mielestäsi ko. julistuksessa on? (Huomaathan, että kysymykseni ei oleta, että mielestäsi julistuksessa olisi jotain vikaa.)
Minulla oli tili pankissa, jossa en ollut käynyt naismuistiin, kai koskaan henkilökohtaisesti. Sitten kerran astelin tiskille nostamaan rahaa, virkailija kääntyi heti vierusvirkailijan puoleen ja kysyi "tiijätkö kuka tää on?". Ennen vastausta ehdin siihen väliin sanomaan, ettei tiedä, en ole koskaan käynyt täällä ja kaivelin henkilöllisyyteni todistuskappaleet esiin. Voi miksi minä en älynnyt kysyä, ettekö te todellakaan tiedä kuka minä olen, kun ei voinut heti pyytää henkilöllisyystodistusta.
-C-
No jaa, enpä tiedä, olenko feministi. Tuntuu vähän siltä, että ollakseen feministi pitää olla tosi kireä panta ja sosiologisilmälasit päässä tai sitten vaihtoehtoisesti kaikki ihmiset on feministejä... elä Mikko M takerru moiseen termiin ainakaan mun kohdalla. Sovitaanko, että olen ihminen, vaikka joitain feministisiä ajattelijoita diggailenkin.
Minä kun luulin, et sä luit sen moraalia käsittelevän kirjoituksen. Musta oikeudet eivät yksinään kiteytä moraalin alaa tarpeeksi. Ok, totta kai YK:n julistus on vaan sellainen karkea työkalu, mutta ihmisvelvollisuuksien julistus kyllä kohdistais ehkä täsmällisemmin kärjen sinne, missä se olisi enemmän tarpeen. Hyveistä nyt puhumattakaan, huolesta ja rakkaudesta ja lojaaliudesta ja sen sellaisista.
Itseäni rassaa julistuksessa luonnollisesti myös se, että aika monet oikeuksista ovat ihmisen-oikeuksia-eläimenä, kun toisille eläimille noita samoja oikeuksia ei haluttaisi taas antaa ainakaan samassa mitassa. Vaikka eikö oikeus olla kokematta kipua ole varmasti yhtä tärkeä kanalle tai sialle kuin ihmisellekin? Itse asiassa, jotkut ovat argumentoineet, että kielettömälle eläimelle jopa tärkeämpiä: se ei voi ajatella, että tämä on vain inhottava hetki, ajattelenpa vihreitä niittyjä ja sinistä taivasta, tattadaadaa, pian tämä on ohi, ja ainakin tiedän, miksi mua satutetaan... (toisaalta en ole ihan varma, voiko kidutettava ihminenkään näin ajatella.)
Ja eihän se ihmisoikeuksien julistus selvästikään toimi, se nyt on ainakin selvää. Työkaluna se tuntuu aika tehottomalta tai ainakin hyvin hidasvaikutteiselta, mikä on sääli. Se olisi ollut aika hyvä alku...
Eli: sinänsä ok, mutta voisi olla vähän purevampi ja spesifimpi vastuiden määrittelyissä.
Kuka minä olen on hämmentävä kysymys kertakaikkiaan, tai vaikka sen esittäisi jostain toisestakin. Mitä ihmettä tähän voi vastata. Jos vastaa jotain mielekästä, niin vastaa kysymyksen vierestä. Olen suomalainen. Eihän kysyjä kysynyt kansallisuutta. Olen sen ja sen ammatin harjoittaja. Eihän kysyjä kysynyt ammattia. Jos vastaa nimellä, niin se on mielestäni ainut suora vastaus kysymykseen, joskaan ei tyhjentävä. Jos vastaus on vaikka Matti, niin vastaus ei ole edes kovin yksilöivä.
Kova pähkinä purtavaksi.
YK:n rooli nykyisessä maailmanjärjestyksessä lienee typistynyt julistusten laatimiseen. Todellisen tahdin määrää kaikkien arvaama taho.
-sb
Hola!!!
Me encanta tu Blog, te deseo toda la suerte del mundo!!!!
Recientemente he visto por la web un nuevo foro esotérico, pero necesita de su ayuda para que funcione con temas y consultas que deseen hacerlo... yo ya he pubicado un par de artículos.
www.profesoragrahasta.com/foros/
Los espero!!!!!
Ihastuin Montaignen esseekokoelmaan muutama vuosi sitten. Siihen tyyppiin on niin helppo samaistua.
Oletko huomannut että on meneillään pakolaisaiheinen kirjoituskilpailu?
http://www.pakolaisapu.fi/tavoite/kirjoituskilpailu.htm
ruu
Ihan totta! Montaigne on aivan korvaamattoman mukava äijä.
Kiitos Ruu vinkistä! :)
Kuulin juuri eräänlaisen antianekdootin kertomallesi täkäläisen pikkupaikkakunnan naapuruksista, jotka olivat ikänsä tunteneet toisensa. Toinen oli postissa töissä. Tapahtui niinä päivinä, kun virkailijoille oli teroitettu, että pitää olla skarppina huijareiden varalta, että naapuri tuli noutamaan postista pakettia, jolloin virkalija-naapuri oli vaatinut henkilöllisyystodistusta, eikä ollut suostunut antamaan pakettia ennen kuin asiakas-naapuri oli käynyt hakemassa henkkarit kotoaan ja näyttänyt ne.
Lähetä kommentti
<< Home