Sukupuolenkuvia

Illalla se tapahtuu taas. Kävelen koirien kanssa Vallilanlaaksossa, ja vastaan tulee nainen kiukkuisen pikkupiskin kanssa, rääkyen jo kaukaa ovatko ne tyttöjä vai poikia. "Sekä että", huikaan takaisin. "Tää inhoaa poikia, mutta tytön kanssa se haluais varmaan leikkiä." Nopea vilkaisu - joo, riittävän rauhallista, hihna irti. Nasu sanoo GGRRRRR ja hyppää pienen koiran luokse valtavalla loikalla häntä iloisesti viuhuen. "Mä sanoin että ei poikaa", täti huutaa naama punaisena. Pieni hentoinen Mobutu näyttää nukahtaneen seisaalleen jalkani viereen.

"Se ON tyttö", totean lakonisesti. Nasu loikkii innoissaan husertaen pikkupiskin ympärillä, piski murisee epäluuloisena, koska Nasuhan ei tunnetusti tarjoa takapuoltaan haisteltavaksi. Nasu murisee takaisin, tuhahtaa halveksuvasti, haukahtaa vielä ja kääntää piskille selkänsä ja tulee takaisin meidän luoksemme. Jos et leikkiä ymmärrä, sen koko olemus sanoo, en minä sitten väkisin, antaa olla. "Minä sanoin, että päästä tyttö ja sinä päästät pojan!" Aaah, näitä tapauksia.

"Se on narttu. Ja TÄMÄ on uros." Nasu murisee edelleen pikkupiskille leikkimurinaa, Mobutu on pyllähtänyt istualleen, sen silmät ovat puolitangossa. Pikkupiski räyhää aivan raivoisana.

"Mutta tuohan on paljon isompikin!" Kas kummaa, ja vielä maailmassa, jossa bernhardtilaisnarttukin on isompi kuin chihuahuauros, mutta en viitsi sanoa mitään ääneen. "Ja se murisi pojalle!" Joo, leikkimurinaa, semmoista hyrr hyrr nyt leikitään, vitsit mua kiukuttaa, aja mua takaa -murinaa. "Ja tuo mitä väität urokseksi on paljon sirompikin! Eikä se murisi pojalle." Tuijotan naista hetken säälien tätä sukupuolikuvitettua olentoa. "Mobutu ei murise kellekään", totean sitten.

Kävelemme eteenpäin ja kiroilen mielessäni tätä maailmaa, jossa kahdesta koirasta se rotevampi, pontevampi, äänekkäämpi ja villimpi on ihmisten mielestä aivan selkeästi poikakoira, jopa siihen mittaan saakka, että jotkut ovat kumartuneet vilkuilemaan koirieni mahanalusia. Kaksikin tuttavapariskuntaa, jossa mies on kasvissyöjä, nainen ei, raportoi samantyyppisistä hankaluuksista ravintoloissa: naiselle tuodaan aina kasvisannos, miehelle pihvi. Kun asiaa pyritään oikaisemaan, tarjoilija näyttää epäilevältä: koettavatko ne nyt höynäyttää?

No jaa, tämä seikka huvittaa kerta toisensa jälkeen. Samoin levyhyllyämme tutkivat vieraat. Proge on miesten juttu, luulee aika moni. Erehtyvät kysymään, saako meillä kuunnella progea silloinkin kun meikäläinen on kotona. Mulkoilen äkäisesti ja sanon, että osa progelevyistä on kyllä mun ja niitä kuunnellaan silloinkin, kun Kissa on poissa. Ja klassiset ja jazz, miehen levyjä selvästi. Ehei, karjun lähes, eivät ole. Miehellä on pari Sibeliusta ja Stravinskya, muut ovat minun. Ahaa, poppia. No se on sinun, ainakin tämä Diana Ross. Mutta se onkin hempeän mieheni, joka kuuntelee tätejä pää nyökkien. Ääh, melko pian vieraat kieltäytyvät arvaamasta, mikä on kenenkin levy. Sillä mitään systemaattista jakolinjaa ei pysty piirtämään.

Yksi ilta Kissa alkaa nauraa sähköposteja lukiessaan ja sanoo, että jotkut ihmiset ovat vetäisseet herneen syvälle otsaonteloonsa ideasta käyttää pimp my bike -fraasia yhdessä kevyen liikenteen kampanjamateriaalissa. Kuulemma se ei sovi feministin viitekehykseen, sillä pimp tarkoittaa parittajaa. "Ai jaa, pyöriäkään ei sais vai parittaa", hihitän takaisin. Näen jo sieluni silmin boikottikampanjan, jossa pyöräkauppojen edustoilla partioi kaapumaisiin vaatteisiin sonnustautuneita, pyhää vihaa uhkuvia aktivisteja. Hei, pyörä ei voi olla kauppatavaraa, ne koettavat sanoa ohikulkijoille, jotka koettavat olla katsomatta heitä kohti painellessaan kauppaan. Pyörällehän voi tulla paha mieli, ei sitä saa parittaa!

Epäonnekseen nämä samat ihmiset ovat erehtyneet myös valittamaan, että englanninkielinen mainoslause on nykyään epämuodikas: suomenkielinen versio olisi kuulemma särmempi. Alamme heti ideoida oivaltavaa käännöstä, jossa yhdistyisi seksuaalinen fiilis kuitenkin pyörän kuvaan sopivalla tavalla. "Hitsaa mun ritsa", "Duunaa mun hoito" ja lopulta täyden hihityspommin reuhauttava "Nuole mun vehje" (no, kyllähän jostain designista voi sanoa, että se on ihan nuoltu, kun joku on tehty viimosen päälle) saavat meidät kuitenkin epäilemään, ettei käännösideoita ehkä kannata lähettää näille ihmisille. "Kuule, jos ne haluaisi oikeesti keskustella asiasta, voiko femppa diggailla pimp my bikea, niin ohjaa ne mun juttusille", käsken. En ole varma siitä, olenko feministi, mutta yksi lempikappaleistani on Gilli Smythin "I am your pussy" ja Gilli Smyth kyllä jos kuka on feministi. Eivät taida käskeä. Ongelmiahan siitä vain tulisi!

Väsyttää koko juttu, oikeastaan. Onneksi kohta pääsen maalle vähäksi aikaa tyyntymään, pois typerästä kaupungista. Koirat voi päästä juosta humpsuttamaan ilman kenenkään pöljiä kysymyksiä tai kommentteja, ja kaikki menee hyvin, ellen erehdy kutsumaan Kissaa mieheksi. (Siitä hän ei pidä, se on vaikeuksien kerjäämistä.) Tai avokiksi, joka kuulemma kuulostaa avohoitopotilaalta. No, se on aika vähäistä poliittista korrektiutta, melkein muistettavissakin. Yhden ihmisen vaatimuksiin jaksaa vielä jotenkin sopeutua. Ihanaa! Saa pakata kumisaappaat ja pyyhkeen ja koirien ruokaa ison muovipussillisen ja olla ja kävellä, kuvailla kasveja ja koettaa yhyttää puukiipijöitä ja ihastella vanhan alppikärhön ylirunsasta kukintaa.

Enää kaksi tuntia kirjastossa, enää kaksi tuntia hämärää ja loisteputkia ja puhelimeen vastaamista. "Kyllä, kello kahdeksaantoista." Mitä ne kuvittelevat? Että kirjaston webbisivulle on laitettu väärä aika heti siihen niiden yhyttämän puhelinnumeron alle? Ulkona ei näytä kesäkuulta, pikemminkin murjotuskuulta. Tuommoista sadekylmää, juuri kun sairaala-alueen hoitsut ovat vetäneet päälleen kesäiset pastelliväriset puuvillaneuletakit...