29.12.05

Filosofian opiskelemisesta

Huomautus: tämä ei ole virallinen opinto-opas eikä sen internetliite. Tämä on selonteko akatemialle. (Ei, nyt menee liian kafkamaiseksi... se johtuu epäilemättä siitä, että kuuntelen Robot Ate Me -yhtyeen "Genocide Ballia" jälleen kerran. Ihanaa tingeltangelia. Sensuuri, huomio, yks kaks, kuuluuko. Genocide Ballia. Ei, kukaan ei kuule, tai ei välitä, tai korkeintaan hihittävät parrattomuuteensa.)

Mikko Moilanen pyytää, että kerron, millaista on filosofian opiskelu. Suokaa siis anteeksi riehakkuus. Tiedättehän, nuoruudenmuistelmat.

Ensin pari faktaa: En aloittanut sillä, vaan loikkasin kesken opintojen mukaan. En ole kokenut itseäni koskaan filosofian opiskelijaksi sillä tavalla, että olisin ollut erityisen kiinnostunut toisista filosofian opiskelijoista, ellei nyt sitten kahta poikaystävää lasketa erityiseksi kiinnostukseksi. Olen istunut Matin 1990-luvun sivistyksen kehdoksi kuvaamassa Philosophica-kirjastossa koko elämäni aikana yhteensä siinä viisi tuntia, mitä kannattaa kontrastoida siihen, että on viikkoja, jolloin olen ollut tanssitunneillakin pidempään. Nämä ovat siis tanssitytön muistelmat filosofian opiskelusta. Kymmenen kohtaa ja yllätys.

Yksi: Usein toistellun teesin mukaan filosofiaa jonakin elävänä käytäntönä ei voi erityisen hyvin opettaa eikä opiskella. Sen sijaan filosofian tutkimusta voi opettaa. Opinnot koostuvat enimmäkseen toisten kirjoittamien tutkielmien ja monografioiden sekä artikkeleiden läpikahlaamisesta. Alkuvaiheessa nämä tekstit käsittelevät klassisempia teemoja, mutta mitä pidemmälle edetään, sitä kapeammaksi käytävä käy ja sitä vähemmän ikkunoita siellä on. Ja ei, käytävän päässä ei pilkota kirkasta valoa. Siinä filosofian opiskelu eroaa ns. kuolemanjälkeisistä kokemuksista. Filosofian opiskelu ei initioi mihinkään muuhun kuin tylsien klassikkovitsien heittelyyn ja siihen, että järkevät ihmiset kysyvät huolestuneena, mikä susta sit isona tulee, ja siihen, että voit lyödä luun kurkkuun kännissä lirkutteleville miehille, joiden läppä on laaduttoman huonoa: "Mitäs tommonen sievä typy on opiskellut?" Nopea diskurssianalyysin poikanen ja pallo takaisin: "TEOREETTISTA FILOSOFIAA." Ihmeellinen sordiino, toimii tosi hyvin. (Jos joku haluaa pitää tätä fasistisena pahuutena, pitäköön. Ei minun ole mikään pakko haluta puhua humalaisille etenkään jos koetan samalla käydä toista, mielenkiintoista keskustelua.)

Kaksi: Ihmisillä on ainakin miljoona erilaista syytä opiskella filosofiaa. Minulle se oli rakkautta ensi luennolla. Hylkäsin kirjallisuustieteen "jonkin oleellisemman" takia ja päädyin kuitenkin painimaan esteettisen kokemuksen käsitteen kanssa. Minkäs teet, kun kauneus ja pyhyys ovat maailman tärkeimmät aspektit. Mitä, sanooko joku, että olemassaolo ja tieto... no tietysti, joo, mutta nehän ovat alisteisia sille, mitä koemme esteettisessä kokemuksessa, jossa itse katoaa osaksi maailmaa, tylsiä pölynhajuisia postulaatteja. Mutta mainittakoon, että vaikka filosofiasta olenkin oppinut perversion referoida lukemani tekstit, kauniista ja pyhästä olen oppinut enemmän tanssitunneilla ja metsässä. Moni opiskelee filosofiaa ammatin toivossa ja moni saa siitä ammatin. Heidän puolestaan en osaa puhua.

Kolme: Osa filosofeista kuvittelee olevansa kaikkien alojen asiantuntijoita. En kuulu näihin ennen kuin olen liian humalassa ymmärtääkseni, mitä kannattaa sanoa ääneen ja mitä ei.

Neljä: Osa filosofeista halveksii kaikkia muita ihmisryhmiä kuin filosofeja ja itse asiassa, oletettavasti halveksuu myös toisia filosofeja (ja joku ehkä myös itseään), vaikka käyttääkin usein termiä ei-filosofit jonkinlaista alkeellista yhteisöllisyyttä merkitsemään. Ei-filosofit syyllistyvät naturalistiseen virhepäätelmään. Ei-filosofit kuvittelevat, että elämän tarkoituksesta puhuttaessa ei tehdä kategoriavirhettä. Ja niin edelleen. Muut eläimet tuskin edes kuuluvat heidän universumiinsa. Ne, joiden universumiin eläimet kuuluvat, ovat usein kasvissyöjiä. Filosofian opiskelijoista poikia on siinä puolet, mikä on humanistisella alalla tosi paljon. Sen seurauksena keskustelut ovat aggressiivisempia ja tieteellisemmin painottuneita kuin useilla toisilla humanistisilla tutkimusalueilla. Osa filosofeista häpeää sitä, että (teoreettinen) filosofia on Helsingin yliopistossa humanistisen tiedekunnan alaisuudessa ja narina tästä on vakioaihe myös bilestysympäristössä. Filosofeilla on monen muun alan opiskelijoiden keskuudessa vähän semmoinen maine, että ne vaikka tappavat saadakseen olla aina oikeassa. Esimerkiksi Porthanian naistenvessassa luki useissa kopeissa pitkään "Nyt filosofinaisetkin ovat alkaneet tappamaan" (sic - sen pitäisi tietysti olla "alkaa tappaa", kuten joku huomaavainen suomenopiskelija olikin korjannut). Erilaisia diskursiivisia julmuuksia harjoitetaan hekumoiden. Esimerkiksi kertoessani jollekulle pitkän sivuaineeni olevan sosiaalipsykologia, tämä sanoi: "Ai jaa sä oot rahan perään ja aiot työllistyä." Ei siten ihme, että muualla bileissä puheen johtaessa itse kunkin opiskelualaan ääneen lausuttu "teoreettinen filosofia" synnytti korviahivelevän hiljaisuuden. "Miten sä voit sitä opiskella, kun olet tyttö?" on parhaita kommentteja. Ja se on kuultu kymmeniä kertoja. (Siihen on muuten kiva vastata: "Mistäs sä sen tiedät niin varmasti?") Toinen suosikkini on: "Mutta sä vaikutat niin mukavalta, mä luulin että filosofit on sellasia - - toisenlaisia." (Siihen on kiva vastata, että oikeesti mä olenkin psykopaatti, kunhan olen vaan tässä teeskennellyt mukavaa tyyppiä. Oota hetki, mä kaivan mun moottorisahan esiin ja sit leikitään.)

Viisi: Melkein jokainen mukava tyyppi, johon tutustui, vaihtoi johonkin toiseen aineeseen. Paino sanalla melkein. Ponnistelimmehan esimerkiksi Eufemia, Schizo, Kissa ja minä loppuun saakka urhoollisesti! Mutta moni muu sai tarpeekseen. Heillä ei tainnut olla tanssityttöidentiteettiä tukenaan. (Siitä on apua. Voi aina ajatella, että herramunjee, nyt olisi pienet piruetit paikallaan, ja tosta timestepit. Mitennääjaksaavääntäätätätuubaa?)

Kuusi: Olen kirjoittanut filosofian opiskelijoiden ainejärjestölehteen jutun siitä, miksi filosofia tarvitsee tuekseen lyriikan, vuonna 1996 tai 1997, en muista vuosilukua tarkasti. Kun kirjoitan gradua, löydän lehden ja kirjoitukseni ja tyrmistyn, koska siinä on se teesi, jota veivaan gradussanikin ja jonka kuvittelen "löytäneeni" Deweylta, Meadilta ja Berleantilta ja jonka myöhemmin löydän uudelleen Stanley Cavellin transsendentalismia ja animismia käsittelevistä esseistä. Lopulta siis itsepintaisuuteni klassikoidenkin ääressä on ollut sen verran korskeaa, että epäröin sanoa oppineeni mitään. Paitsi ehkä, että on joitain minulle rakkaita oletuksia, jotka ovat olleet rakkaita joillekin ihan oikeille filosofeillekin. Niin rakkaita, että ne ovat kirjoittaneet niistä. No okei, Dewey rakastuttuaan runoilijattareen, joka pisti Deweyn Wordsworth-kuurille. (Siinä sen näkee, ettei lihaa voi irrottaa ideologioista, vaikka toisinpäin voikin tehdä, ja etenkin lihan avulla, jos on jotain korvausmeemiäkin tarjolla.)

Seitsemän: Kirjallisuustiedettä opiskelee kilttejä tyttöjä, mutta filosofian opiskelijoiden jatkoilla poltetaan laittomia päihteitä ja kerrotaan juttuja siitä, kuinka on pidetty ruotsinlaivalla kuka panee ruminta ämmää -kilpailut. Käyn jatkoilla vain kerran. Sen seurauksena saan tosikon maineen. Onneksi sosiaalista toimintaa on muutenkin. Yhteissaunaan menneiden tyttöjen takapuolia vertaillaan estoitta opiskelijaruokalassa. Onneksi kuulen jälkipuinnin ennen kuin kukaan keksii pyytää minua saunaan. Siitä kunniasta kieltäydyn tuossa seurueessa. Mutta ei se mitään, koska en menetä mitään. Pojat jaksaa jumittaa. Tunnen takapuolet, joita en ole ikinä nähnyt, paremmin kuin omani. Olenhan kuullut niistä monen puolueettoman todistajan rehellisen kuvauksen. Epäilemättä toisenkinlaisia filosofianopiskelijoita on, mutta jotenkin ajaudun tällaiseen seuraan. Vakka kantensa löytää ja niin edelleen. Olen se muija, joka ei polta pilveä, ei vedä hernettä nenään persevertailusta ja toisaalta kirjoittaa jotain tekotaiteellista paskaa. Omista kokemuksistani en tietenkään voi kirjoittaa, koska eihän ihmisellä, joka ei vedä mitään stuffii, voi olla kokemuksia. Mistään. Huvittavaa on, että sukulaiset takovat selkään isoäidin hautajaisissa ja toteavat ääneen, että sinä se olet aina ollut vakava ja herkkä tyttö, nyt olet päässyt vertaiseesi seuraan, jossa kelataan kauneutta ja hyvyyttä. Sanon joo. En mainitse, kenen ja minkä ruumiinosien kauneudesta ja hyvyydestä on enimmäkseen puhuttu. (Tämä on liioittelua, tietysti. Pidän näistä ihmisistä, he ovat liikuttavaa nuoruuskuvastoani ja nykyisin rautaisia ammattilaisia, minne ovatkin liukuneet. Mutta jos valittavana on päihdejatkot tai seksiä ja unta kotona, valitsen jälkimmäisen, sitä mieltä olin jo silloin. Kukapa ei. Tosin olen edelleen hieman tuohduksissani siitä, että ex-exäni selitti joskus nuoremmille pojille yksityiskohtaisesti, miksi seksi kanssani on parempaa kuin päihteet. Herramunjee. Piirien pienuutta kuvaa se, että kuulin tästä selityksestä vasta vuotta myöhemmin, alkaessani olla Kissan kanssa - Kissalta, tietysti. Loistava päätös romanttiselle illalle! Kuulemma aiheesta oli keskusteltu jälkeenpäin pitkään kahvipöydässä, jonkin luennon tauolla. Sellaisen luennon, jolla minä en käynyt. Että onko se mahdollista, noin teoreettisesti, että naisen kanssa oleminen voisi olla vielä kivempaa kuin pössyttely. Noin ylipäänsä, ja sitten tässä yhdessä yksittäistapauksessa, joka kirjoittaa tätä lausetta. Kun Kissa kävi ensimmäistä kertaa kanssani ulkona, häneltä kysyttiin heti, että oliko koettu parempaa kuin pössyttely. Tietysti sain hänet kertomaan sen. Ihan vain tuijottamalla kalloporasti. Pojat reppanat eivät olleet uskoa, että mitään villiä ei ollut tapahtunut, että me vain kävelimme ja puhuimme ja uimme ja valvoimme koko yön ja Kissa nukkui yhden kunniakierroksen kolmosen raitiovaunua. Yhdeksäntoistavuotiaat pojat saavat anteeksi kaiken. Kerubit, joiden viattomuus on rajatonta.)

Kahdeksan: Moni tietää, mitä tahtoo tutkia jo sisään tullessaan. Itse kokeilen vähän kaikkea. Ja päädyn kiintymään tyyppeihin, jotka eivät ole analyyttisia filosofeja ("jos ja vain jos" ei toimi niissä aiheissa, jotka kiinnostavat) eivätkä mannermaisia filosofeja ("Kun olet lukenut Hegeliä pari vuotta, alat vasta vähän tajuta, mistä se puhuu"), vaan jotain siltä väliltä, minkä takia kukaan ei osaa puhua kanssani. Kun vielä aihekin on marginaalin marginaalissa, päädyn tuomitsemaan itseni pöhköksi epäanalyyttiseksi romantikoksi. Ei se mitään, niin päätyvät graduni tarkastajatkin. Olen ollut oikeassa kaikki vuodet: pöhkö, epäanalyyttinen, romantikko.

Yhdeksän: Koko opiskeluaikani ajan tanssin, järjestän päivällisiä ja kirjoitan kirjeitä ja runoja huomattavasti suuremmalla virralla kuin millä perehdyn filosofiaan. Kokkaan, hoivaan kasveja ja eläimiä. Olen samanlainen kuin se kotirouva, johon opiskelutoverini viittaa: "Ja sitten on vielä yksi kotirouva, joka opiskelee tätä harrastuksena. Kuvittele, harrastuksena!" En siten osaa sanoa, millaista olisi systemaattinen ei-harrasteinen filosofian opiskelu.

Kymmenen: Kun eräässä tilaisuudessa olen kuuntelemassa Matin esitelmää ja Välittäjä alkaa ahdistella Mattia kysymyksellä, mitä hyötyä filosofiasta oikein edes sitten on, huomaan aukovani päätäni: "No mutta hei, jos se pitää meidät pois pyöreistä pehmustetuista huoneista, eikö sillä oo jo siinä oikeutus!" Kissa tuijottaa ilmeettömänä kattoon, ihmiset näyttävät hämmentyneiltä. Eikä se ole ironinen kommentti.

En oikeasti ymmärrä, miten tässä näin kävi. Miksi opiskelin sitä, miten pysyin järjissäni vaikken osannut identifioitua porukkaan kuinkaan ja niin edelleen.

En tiedä, selventävätkö nämä palat mitään. Mutta koska on joululoma kerron vielä kauniin muiston eräältä toiselta joululomalta. Tällaista on olla filosofian opiskelija: Sataa lunta, menemme asuntoon. Juomme vodkaa, kuuntelemme M.A. Nummista, labradorinnoutajauros yrittää itsepäisesti astua Kissaa. "Lainaa suihkupullo!" komennan asunnon omistajaa. Suihkutan jäistä vettä koiran genitaaleille, mutta Kissa on siitä niin hot, että vesi auttaa vain pari sekuntia kerrallaan. Lähdemme liikenteeseen, kuskin juoneisuus huolestuttaa. Poimimme matkalta vielä pari filosofia lisää. (Taas seurue, jossa olen ainoa, joka voi pitää hametta kenenkään katsomatta pitkään. Eivät nämä siitä välitä, sillät tavalla kun ne puhuvat naisista. Boys don't cry, en minäkään. Paitsi että jos joku joskus kehtaa puhua musta sillä tavalla, sitten kyllä ulisen. Tuskin, koska auon päätä minäkin. Eivät ne voisi enää kuvitella musta mitään romanttista kaiken sen jälkeen.) Purkaudumme ulos pellon laidassa. Kiljun koiralle, juoksemme sen kanssa, muut jäävät jälkeen. Sataa lunta. Metsässä on ihanaa pyöriä.

Ne muut, ne keskustelevat. Me juoksemme koiran kanssa peltoa ja metsää, pörhellämme lumessa ja heittelemme lumipalloa. Kenkiin menee lunta, sukkahousuihin tarttuu lunta, hameenhelmassa on lumiklimppiä, lumi on pyhä, metsä on pyhä, juokseminen on pyhä, koira on pyhä silloin kun siihen ei iske seksihulluus (silloin se on ällö ja saan tosissani tunkea sitä poispäin ja pinkoa pakoon ja se piru repii hameenhelmaa hampailla), hyppiminen on ihanaa, lapaset kastuvat, kaulaliina kastuu, selkä on märkä, on pakko ottaa takki pois, juosta lisää. Pojat kantavat takkia, naukkailevat ja keskustelevat oopperasta. Pian villapaitakin on lumessa. Autossa otetaan konjakkia taskumatista, sitten lähdetään takaisin kaupunkiin ja on jo hämärä. Olo on kaksikymmenlukulainen. Ehkä se on konjakki, tai märän villan haju tai se, että auto on täynnä laihoja ja nälkäisiä ihmisiä.

Ei kai sillä ole mitään tekemistä filosofian opiskelun kanssa. Kaikki me sitä opiskelemme, paitsi seksihullu labradorinnoutaja.

15 Comments:

Blogger justsopivasti said...

Myyty!

29/12/05 10:41  
Anonymous ruska said...

Kauhistus! Olen kerran nuoruudessani ollut filosofian opiskelijoiden jatkoilla, yhteissaunassa.

Vaikka eipä sillä ole mitään väliä, vaikka jotain ruumiinosiani olisi sen jälkeen arvioitukin. En tuntenut niitä opiskelijapoikia, enkä tietääkseni ole tavannut heistä ketään missään muissa merkeissä.

Uskoin tuon yhden yön takia pitkään, että kun puhe kääntyy henkilökohtaisesti kipeisiin asioihin, filosofiaa opiskelevat pojat pelästyvät, ja yrittävät ottaa etäisyyttä tilanteeseen siteeraamalla tilastoja. Myöhemmin olen tajunnut, ettei tuo ominaisuus taida rajoittua vain filosofian opiskelijoihin.

29/12/05 12:02  
Anonymous Anonyymi said...

Kiinnostavaa. Oma käsitykseni filosofianopiskelijoista on aivan toisenlainen, vaikka minäkin kuulun siihen vähälukuiseen porukkaan, joka vei opintonsa loppuun asti teoreettisessa filosofiassa. Opiskelijoissa lienee erilaisia klikkejä. Minä samaistuin välittömästi siihen porukkaan, joka tiesi haluavansa akateemisiksi filosofian tutkijoiksi - ja suurin osa porukasta jatkaakin tutkijoina laitoksella. Sinun kokemuksesi liittynee pikemminkin siihen testosteronia uhkuvaan machojengiin, joka koki alusta asti olevansa ensisijaisesti (elämän)filosofeja pikemminkin kuin nöyriä tutkijoita. Ero on aika suuri.

29/12/05 12:42  
Blogger Eufemia said...

Kuten anonyymillä yllä, minullakin on kovin toisenlaisia kokemuksia filosofianopiskelusta kuin sinulla, Veloena. Totta kyllä, minäkin olin se seurueen ainoa tyttö, mutta seurue puhui lähinnä jalkapallosta, ja aina välillä valitti rutiininomaisesti vihollisista, laitoksen analyyttisista. Lähes kaiken voi tehdä kirjatentteinä, ja niin tein. Proseminaareissa ja seminaareissa olin raivotar (tyttönä joutui aina tavallaan todistamaan erikseen, että on väittelevä olento) ja siteerasin Hugo Ballin runoa Karawane kun kieltä lähdettiin määrittelemään jotenkin niin, ettei "hej tatta gorem" mahdu mukaan. Vaadin saada esittää runon kokonaan. Minua ei ymmärretty.

Sitten lähdin Ranskaan pariksi vuodeksi ja kadotin sen vähäisenkin kontaktin laitokseemme. Takaisin tultuani koulukuntakiistat olivat jo muuttuneet silmissäni siinä määrin absurdiksi puuhaksi, että voin aivan rauhassa siitä piittaamatta käyttää laitosta tarvitsemanani alustana kiinnittämättä menoon juurikaan huomiota. On siellä muutamia miellyttäviä ihmisiä.

29/12/05 14:01  
Blogger Eufemia said...

Mutta "teoreettista filosofiaa" on tosiaan ihmeellinen sordiino.

29/12/05 14:04  
Blogger Mikko Moilanen said...

Kiitos, Veloena. Tein juuri loistavan kirjoituksesi johdosta päätöksen, että voin huvin vuoksi hakea Helsingin lisäksi myös Jyväskylään ja ehkä jopa Tampereelle filosofiaa opiskelemaan.

(Se on tietysti eri asia, että pääsenkö, mutta sen pohtiminen ei liity hakemiseen mitenkään.)

29/12/05 14:32  
Blogger Veloena said...

Mikko, sinun kannattaa ehkä konsultoida Mattia ja Hurinaa Tampereella opiskelusta.

Kyllä, kyllä. Filosofian opiskelu-uria on varmasti yhtä monta kuin opiskelijaakin. :D

Ja hyvä niin. Kaikille löytyy mukavaa juttuseuraa ja silmänpyörittelynaihetta. Vaikka kyllä mustakin se koulukuntakiistely oli aina tosi omituista... ikään kuin se olisi jokin elämän tai kuoleman kysymys. Ja kyllä, Eufemia, tunnistan tuon tyttöyden taakan.

Mutta mehän olemme onneksi harrastavia tyttöjä emmekä vähästä säikähdäkään :D

29/12/05 17:13  
Blogger Matti said...

En muistanutkaan että Välittäjä on ahdistellut, koska en koe tuollaisia tilanteita mitenkään ahdisteluksi. Ehkä yksi perusjuttu jonka olen oppinut filosofian parissa on tietty välinpitämättömyys omia mielipiteitä kohtaan. Sanoisin ettei filosofian opiskelusta kannata tehdä sen kummempaa numeroa kuin mistään muustakaan. Itse pidän kovasti noiden kirjojen kanssa seurustelusta, mitä kapeampi ja esoteerisempi ongelma sen parempi. Mutta niistä opiskelijapiireistä ei juuri kannata tehdä ensisijaista sosiaalista ympäristöään, eikä niissä päteminen johda mihinkään. Onhan parempiakin seurustelukumppaneita, esim. ekohörhöt.

29/12/05 17:29  
Blogger Eufemia said...

Veloena, minä osallistuin siihen koulukuntakiistelyyn aikanaan melko tunnollisesti. Oi voi.

29/12/05 17:35  
Blogger Veloena said...

No ei se kovin ahdistavaa tainnut olla, se kysymyksellä ahdistaminen, joo.

Ja oikeassa olet siitä, ettei siitä kannata mekastaa. Mutta toisaalta, turha sitä on hävetäkään. Vähän vastahankaisesti kyllä lähdin kirjoittamaan, mutta ajattelin, että ehkä vastahankaisuus häviää kirjoittaessa.

Ja niin kävikin: se viimeinen palanen, retki pelloille, palasi mieleen siinä kirjoittaessa.

Sinänsä aika huvittavaa, että Kissa on tätä nykyä ainut opiskelutovereistani, johon pidän yhteyttä (vaikka yksi juuri äskettäin palkkasikin mut kirjoittamaan parit jutut). Jotenkin vain se seurue - testosteronia turskuva, kyllä kyllä, mutta olenhan minäkin melkoinen macho pahimmillani, tosin vähän parodioiden - haihtui. Pojat käsittääkseni pitävät toisiinsa kyllä yhteyttä. Kun näimme viime kesänä, oli kuin kelloa olisi väännetty taaksepäin. AIVAN samat läpät, edelleen.

Eufemia kulta, älä sitä murehdi. Olleita, menneitä. Ja ainakin sinulla oli jokin viitekehys, samoja juttuja ajattelevia ihmisiä - sitä itse kaipasin filosofian kohdalla liian pitkään, ja kun en löytänyt sellaisia, taisin vieraantua koko touhusta.

Niin, ekohörhöt... ja kirjoittavat ihmiset. Da, da. Sepä se, viiteryhmä. Minäkin seurustelen kovasti kirjojen kanssa, enimmäkseen kyllä runokirjojen. Hitto vie, niissä on parhaimmillaan enemmän pointsia kuin painavannatisevissa monografioissa. Kuten vaikka Szymborskassa! Jotenkin ihaninta on se, että kun on valmistunut, voi lukea mitä vaan ilman fiilareita, että pitäisi lukea jotain toista kirjaa ahkerasti.

29/12/05 23:38  
Blogger Välittäjä said...

Hmmm... Oiskohan ollut joku ahdistunut huokaus tyyliin "mitä hyötyä filosofiasta sitten on jos se ei auta säilyttämään elämää maapallolla?"

Oikeasti filosofian opiskelu ei ole minusta lainkaan turhaa, ja kuvailisin keskimäärin tuntemiani filosofeja sanoilla: selkeästi ajatteleva (joskin monimutkaisesti sen ilmaiseva) jumalan kaltainen olento.

Filosofit hallitsee!

30/12/05 00:45  
Blogger Hurina said...

Innostuin sitten kirjoittamaan tästä aiheesta vastavuoroisen muistelon Tampere-näkökulmasta. Yhtymäkohtia löytynee... ;)

30/12/05 03:26  
Blogger Veloena said...

Kannattaa käydä katsastamassa tuo Hurinan raportti. Suosittelen....

Mutta mitä Välittäjän lausuntoon tulee, epäilen kyllä, hallitsevatko filosofit muuta kuin blogejaan. Jos edes niitä...

30/12/05 09:46  
Blogger sisatto said...

Kyllä Veloenan (ja myös Hurinan) kirjoitukset tuntuivat tutuilta. Luin aikanaan (n. 1988-1992) pitkän sivuaineen teoreettista filosofiaa Helsingissä ja pyörin Dilemassa noin vuosina 1991-94.

En tiedä sitten näistä poikaporukoista – minulla oli hauskaa Dilemman kaljahuuruisessa toiminnassa, mutta minä olenkin poika ja minulla on tapana automaattisesti hakeutua sinne, missä käytetään kovaäänisesti alkoholia. En muista tällaisia yhteissauna-tyttövertailuja, mutta aktiivisin Dilemma-kauteni osuukin ilmeisesti vuotta paria aikaisempaan aikaan kuin Veloenan. Se porukka, jossa pyörin taisi pääosin jättää Dilemman joskus syksyllä 1994. Porukka oli sitä paitsi muistaakseni aika naisvoittoinen.

Mietin olisiko tuo kovaääninen alkoholinkäyttö, kyynisyys ja äijäily jotenkin ollut suojakeino liiallista vakavuutta ja snobbailevaa sivistyshumanismia vastaan? Ainakin itse koin sen sellaiseksi. (Se saattaa toki lyödä yli. Filosofipojille tulee halu näyttää että he ovat vielä pahempia kuin teekkaripojat.)

Filosofien veriset koulukuntaerimielisyydet ovat aina huvittaneet minua suuresti. Kirjoittelin niistä joskus outoja parodioitakin Minervan pöllöön ja Teemaan. Minusta tuntuu että Dilemmassa minun aikoinani keskityttiin kovaääniseen alkoholinkäyttöön, koska viinasta ja sen juomisesta oli turvallisempi puhua kuin filosofiasta. En muista että siinä sakissa olisi ihmeemmin keskusteltu filosofiasta, vaikka ihmiset "edustivat" eri koulukuntia. Minä tosin missasin Vanhan kuppilassa joskus 1991 käydyn suuren keskustelun siitä, muuttuuko pöytä tuoliksi jos sille istutaan. Minua kielettiin aloittamasta sitä uudestaan seuraavana päivänä kun törmäsin filosofeihin samaisessa juottolassa.

30/12/05 16:30  
Blogger Veloena said...

"Filosofipojille tulee halu näyttää että he ovat vielä pahempia kuin teekkaripojat."

Naurua.... joo-o. Mutta lisättäköön, että tytöille tulee halu näyttää, että he ovat vielä pahempia kuin filosofipojat, jotka jne.

1/1/06 09:40  

Lähetä kommentti

<< Home

<