4.5.06

Parasetamolibeibenä

Ei hätää, parasetamoli on keksitty. Mutta olo on kummallisen puutea ympäriinsä.

Ajatus katkoo vaikka juuri nyt sen olisi säihkyttävä tasaisena vuona täynnänsä mielenkiintoisia kontrapunkteja. No is from ought, ei voi kuin todeta. Deadlinet ovat ihan just. Ja lyö tyhjää, lyö tyhjää. Paitsi että kotimatkalla tajuan harvinaisen kirkkaana hetkenä, että nyt taas kun vietän aikaa enemmän naisten kanssa ja uskoudun näille, saan feministisiä piirteitä ja painotuksia. Mutta että aikoina, jolloin olen enemmän miehen kanssa ja suon tälle lojaliteettini olla kielimättä mitään ajoittaisista pahanoloisuuksistani (miehet monikkona eivät voi saada sellaista lojaliteettia, sorry) alan vähitellen uskoa, että naiset eivät pidä minusta ja etten osaisi olla yhdenkään naisen ystävä.

En tiedä, onko kyse vain reseptiosta vai ei, ystävä näet sanoo, että ajatteli minun suhteessa eläessäni, että eihän tuo Veloena voi minusta niin välittää, sillä on tuo Kissa, ne ovat hyytävän onnellisia yhdessä, en sitä voi rasittaa näillä jutuilla, se tulee vain jos ehtii ja Kissa on kuitenkin sille tärkein ja usein se ottaa senkin mukaan, vaikka haluaisin nähdä vain sen ilman Kissaa. (Se on oireellista, en tajunnut suhteen aikana, että minut tahdotaan nähdä ilman Kissaa. Koska tuntui, etten ilman Kissaa ollut mitään, paitsi ikävää.) Koetan luvata itselleni pyöräillessäni, etten itse ajattele suhteellisista ystävistäni näin, etteivät he minusta välittäisi. Ja että jos joskun liu'un kaltevaa pintaa suhteeseen, jumalat varjelkoot, olen silti ensimmäinen, joka ojentaa käden, sulkee syliin ja karjaisee miehet ulos, täällä on tyttöjen juttuja. Jos sellaista tarvitaan. Joskus tarvitaan.

Elin monta vuotta unelmaa, jossa kaikesta puhutaan vain partnerin kanssa. Nyt elän tuon unelman krapulaa. En voi enää uskoa sellaiseen, koska sellaisesta tulee liian huono olo.

Löydän itselleni töissä Mary Mary Quite Contrary-runon juttua luettuani linkin takaa elävän idolin: Mary Midgley. Saisinko minäkin vetäytyä viisikymppiseksi jonnekin, ja sitten alkaa olla mieltä? (Tämä on maksullisen kirjoittamisen angstia. Oikeasti taidan olla mieltä koko ajan, maailmani rajoille saakka.)

Ja kun koetan keskittyä rakentavaan, tämä kuva piinaa minua: Tanssija astuu lavalle, liikahtelee sylistä toiseen. Hän tulee pimeistä sivuverhoista, niissä musiikinkohdan odottaminen on minulle tuttua, astuu lavalle kuin maailma olisi hänen, pyörähtelee miehen sylistä syliin. Tämä kohtaus toistuu lukemattomissa musikaaleissa. Sankarittaret ovat sellaisia. Tosielämässä miehet harvemmin nostavat ja ottavat vastaan. (Pitää huomata, että musikaalin koreografia on miehen kynästä, tätä älkäämme sivuuttako huolimattomasti.) Oikeampi kuva saattaisi olla, että lavalle potkaistaan kulisseista lapsiparka kontilleen, häntä käydään kurkistelemassa, hän kerjää käsi ojossa, tanssii hetken riemukkaita rumpusooloja, liukastuu, valittaa kovaan ääneen, punkeaa jaloilleen, vetäisee parit piruetit, miehet pelaavat shakkia vasemman sivuverhon luona, kompastuu kengännauhaansa viimeisessä piruetissa ja putoaa shakkilaudalle, nappulat sinkoilevat, miehet suuttuvat, komennetaan ulos lavalta yleisön joukkoon, kiipeää takaisin kun silmä välttää, vaihtaa vain paremmat kengät jalkaan, käy siirtämässä paria nappulaa silmän välttäessä, liittyy chorus girlseihin, tanssivat cancania, koreografi koettaa huudella ohjeita, tytöt kiskovat sivuverhotkin tiehensä ja alkavat kenkäsotaa.

No nyt alan kyllä töihin ja jätän valveunet sikseen.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Loistava koreografia! esitys jonka haluaisin nähdä.

5/5/06 10:55  
Blogger Veloena said...

Oh, hankkiudu vain livenä jonkun naisen läheisyyteen luottoystävänä mutta seksuaalisesti sekaantumattomana (ainakaan omistusparadigman mielessä). Tätä se on kaiken aikaa, koko elämä.

Tietysti tiivistettynä muodot vaikuttavat terävämmin.

5/5/06 11:52  
Blogger Qtea said...

Ma ajattelin myos aina etta haluaisin pyytaa saada tavata sua ihan yksin mutta en osannut tehda sita kun ajattelin etta loukkaan Kissaa. Olen tosi iloinen siita etta sa olet nyt kaynyt mun luona ja etta ma olen kaynyt sun luona yota, ihan parasta. Kasi on melkein parantunut jo, nahka vaan kuoriutuu ja vain vahan punoittaa viela ;). Huomenna menen MooShoesiin en jaksa enaa odottaa jee.

6/5/06 05:30  
Blogger Veloena said...

Niin. Parisuhdekuviot ovat tuolla tavalla monimutkaisia.

Hyvä kuulla, että kätesi voi jo paremmin. Vähän kyllä nauroin kun Bogeymies skypetti, että olit mainostanut hänelle, että sylissäni nukkuminen on hyvää terapiaa. En tiedä, onko miehille järkevää mainostaa sellaista! Ne ovat joskus vähän huonoja nukahtamaan. (Minä en... mikään ei ole helpompaa kuin nukkua viatonta karitsaisenunta miehen vieressä, tietty, kunhan saan ensin rauhoittua vieraista hajuista viisi minuuttia.)

6/5/06 15:21  

Lähetä kommentti

<< Home

<