31.1.05

K-12

Alle kaksitoistavuotiaat, sulkekaa silmänne tai, loogisemmin ajatellen, vaihtakaa webisivua! Nyt aion käsitellä niitä juttuja, jotka olivat kivoja, kun oli alle kaksitoista. Tai no jaa, joitain noista taisin tehdä vielä neljätoistavuotiaanakin; olen varsin myöhään kypsynyt (kypsyvä?) ihminen.
Tämän kirjoituksen innoittaja on tätini, joka aina kerta toisensa jälkeen toistaa, etten ymmärrä äitiäni - hän nimittäin tietää, että oikeesti, sisimmässään, äiti on kuusivuotias pojannaskali. En ymmärrä, miksi tätini luulee, etten minä sitä tietäisi. Olen itsekin leikki-iässä, edelleen, ja kaltaistensa tunnistaminen on helppoa.

Nyt alkaa varsinainen osuus.
Kymmenen tapaa tehdä talkkari hulluksi
1) Lasketaan pulkalla tai liukurilla mäkeä pihan ruohokumpareelta silloin, kun lumi on juuri sulanut ja nurmikko ihanan liukas kuralälli. Siisteintä on, kun laskee snoukaten, eli jalkapohjat ovat ainoa ruumiinosa, joka koskettaa pulkkaa/liukuria.
2) Leikitään NASAn tutkimuslaboratoriota. Ränkytetään pyykkituvan ikkunaa ulkopuolelta niin kauan, että lopulta löysä säppi tipahtaa auki, ujuttaudutaan kellarikerrokseen pikkuikkunasta salaa. Hyvä ajankohta on silloin, kun on nähty talonmiehen painuvan imureineen rappuun. Silloin se ei työnsä pärinältä kuule mitään. Pyykkituvassa pesukoneeseen, anteeksi, aikakoneeseen, laitetaan se muovikassillinen hevoskastanjan piikkipalloja, anteeksi, krononautteja, koneeseen, käynnistetään kone. Vaihtoehtoja on monta: 30 vuotta, 40 vuotta, 60 vuotta, 90 vuotta eteenpäin ajassa. Valitaan mieleinen. Lähdetään livohkaan ovesta, kunhan ensin ikkuna suljetaan. Myöhemmin kuullaan kokeen epäonnistuneen. Krononautien raajat ovat riekaloituneet pahemman kerran ja aikakonekin mennyt krononauttimuhjusta tukkoon.
3) Kun talonmies pyytää vahtimaan hetken pikkulapsiaan hiekkalaatikolla, suostutaan ystävällisesti hymyillen. "Ettehän laske niitä karkuun", hän vielä teroittaa. "Ei ei, me katsotaan, ettei ne mee minnekään", vakuutetaan. Sitten siteerataan ulkomuistista Kuinkas sitten kävikään -kirjan kohtaa, jossa "imurinkita hirmuinen nielaisi muumipeikon sen ja maito mymmelikin pien sai letkuun mennä saman tien". Lasten kirkuessa kauhusta ja koettaessa pakoon kauhukabinetiksi muuttuneelta hiekkalaatikolta niitä pidellään kainaloista kiinni ja kirutaan niille vihaisesti: "Ette te saa mennä minnekään, teidän pitää olla täällä, etteks te kuullet mitä teidän isä sanoi!" Ja otetaan imurinkita uudestaan.
4) Sateen jälkeen tehdään lehmänlantaa märästä hiekasta, mudasta ja mullasta. Oikea sekoitussuhde takaa aidonnäköisen koostumuksen ja värin. Lanta annostellaan läjiksi jokaisen rappukäytävän oven eteen.
5) Talonmiehen saatua haravoitua lehdet kasoihin ryhdytään tilataiteilijoiksi: haltiakentillä nurmikon peittää lehtien kudos. Lehdet nostellaan kasoista takaisin nurmikolle ja levitetään sille mahdollisimman tasaisesti.
6) Soitetaan talonmiehelle pilareita. Vuoroin myydään Tietoset tietää kaiken -tietosanakirjaa, vuoroin SexSet -erotiikkapeliä. Talonmiehen karjuessa luuriin "Tiedän kyllä kuka siellä soittaa!" sanotaan ihastuneella äänellä: "Hyvänen aika, teilläpä on harvinainen selvänäkemisen taito!" ja lyödään luuri korvaan.
7) Pakkasella haetaan ulkoa jäätynyt koirankakka ja sujautetaan se salaa rapun patterin taakse jemmaan.
8) Kesällä, kun selviää, että päivittäisistä hevosleikeistä on kulunut nurmikolle kavioura, talonmies kylvää uraan nurmikonsiementä ja karjuu ikkunasta, että menkää saatanat tallomaan jonkun muun nurmikko. Odotetaan, että talonmies menee kauppaan. Sitten pidetään ratsastustunnit nurmikolla, sillä eihän maksaneille imaginaarisille asiakkaille voi sanoa, että luvatut tunnit viehättävässä kartanomiljöössä (kerrostalon pihalla) eivät toteudukaan. Talonmiehen saatua kiinni tästä puuhasta selitetään, että hiekkakenttä olisi nurmikenttää parempi, sillä siinä kaviouran voisi haravoida kätevästi pois. "Yritättekö te sanoa, että pihalla pitäisi olla nurmikon sijasta hiekka-aavikko?" parahtaa talonmies. Nyökkäämme vakavina ja selitämme, kuinka hiekka muutenkin on joustavampi pohjamateriaali.
9) Seuraavalla viikolla haemme hiekkalaatikosta hiekkaa ja hiekoitamme kaviouran. Koko nurmikkoon hiekkalaatikon hiekka ei riitä, mutta kaviouraan mainiosti.
10) Kun talonmies soittaa raivostuneena kaverin äidille ja käskee pitämään kakaransa kurissa, valitetaan, että se inhoaa meitä, on aina kyttäämässä, mitä me tehdään, koettaa aina sälyttää tylsät pikkukakaransa meidän niskoille ilman että kiitostakaan sanoo ja että koettaa nyt kostaa. "Onkohan se ihan noin?" kysyy kaverin äiti pilke silmäkulmassa, suupieli kareillen. Nyökyttelemme vakavina. Sitten kaverin äiti marssii talonmiehen pakeille kertomaan, kuinka lapsien pitää antaa olla luovia eikä heidän mielikuvitustaan sovi kahlehtia.

Tähän loppuu varsinainen osuus. Yllättävää kyllä, tämä sama äiti vetää herneet nenään, kun heidän kylpyhuoneremonttinsa jälkeen päätämme somistaa ikävän valkoista kylppäriä maalaamalla seinät peiteväreillä. Kaakeleihin väri ei tietenkään tartu, mutta kaakelien saumoista tulee ikuisesti riemunkirjavat. "Nyt tulee selkäsauna", huutaa kaverin äiti. "Ja sinä menet kotiin!"
Nyökkään, lampsin mäkeä ylös kotiimme Taivaanvuohentielle. Kotona äiti odottaa, suutahtaneena. "Tuo oli ihan yhtä älytön tempaus kuin maito-mehusota!" hän tiuskaisee. (Maito-mehusodassa sodimme olohuoneessamme ruiskien toistemme päälle maitoa ja mehua tölkeistä. Muuten jees, mutta sohvasta ei koskaan lähtenyt pilaantuneen maidon löyhkä ja se piti viedä kaatikselle. Maito-mehusota käytiin vain kerran, mutta muistissani siitä on varsin tuore kuva. Kivaa oli. Ketään ei sattunut ja kaaressa lentävät nesteet olivat visuaalisesti aika komeita.)
Äiti leppyy nopeasti. "Mä en tajua, miksi sä aina sen ja sen kanssa alat riehua. Sä olet kuitenkin kiltti pieni tyttö. Te olette kuin mitkäkin pojanviikarit yhdessä", äiti pohtii ääneen. En viitsi sanoa, että tokihan suuri osa tempauksista on minun aivoituksistani syntyneitä. Vähän loukkaa se, että äiti hahmottaa minut passiiviseksi kappaleeksi, joka vain tempautuu mukaan toimintaan. Kiltti, no joo, kotona ei yksinkertaisesti ole riehumisseuraa. Ja meidän taloyhtiö on niin pieni, että siellä ei talonmiestä olisi niin helppo eksyttää jäljiltä.
Sitten äiti alkaa äkkiä nauraa, vihaisuus on tiessään. "Mä muistan kuinka me otettiin yksien poikien mopot kun me oltiin viistoista, mun kaverin kanssa. Mä ajoin sen mopon suohon." Äiti nauraa niin kovasti, että meinaa tipahtaa tuolilta. Hinkuu, kyynelehtii, naama on ihan punainen. Omaakin vatsaa kouristaa. Suohon!
"Mikset sä ole ennen sanonut tota?" kyselen.
"Varmaan mä ajattelin, että sun pitää olla tarpeeksi iso, kun kuulet, ettet saa mitään tyhmiä ideoita siitä", vastaa äiti.

Edelleen, toisinaan, kun istun bussissa ja luen jotain paksua, vakavahenkistä kirjaa, jossa ei ole edes kuvia, ampaisee äkkiä mieleeni, kuinka teimme nurmikolle hiekkaisen kaviouran, joka olisi haravoiden helppo pitää siistinä. Ja pienet vihreät krononautit matkalla kauas tulevaisuuteen. Into, jolla paneuduimme lehmänläjien täsmälleen oikeanlaiseen koostumukseen. Maallekin päästessä oli pakko stebata oikeaan lehmänläjään astuminen isoäidin kauhuksi. "Miks sie noin, hyvänen aika, mikä sinnuun tul, tahallasko sie?" huutaa isoäiti. "Tuotekehittelyä", vastaa lapsenlapsi kylmän asiallisesti ja riisuu läjäytyneen tennarin. Tältä sen siis pitää näyttää kenkään tarttuneena...
En tajua edelleenkään, kuinka jotkut ihmiset voivat pitää itseään vakavasti otettavina. Ovatko he menettäneet muistinsa vai eikö heitä tosiaankaan enää naurata se, kuinka paljon kivempaa on laskea kuramäkeä kuin lumimäkeä?

13 Comments:

Blogger tommi said...

Mitä hauskaa on yhteisen tai toisen omaisuuden turmelemisessa?

31/1/05 14:34  
Blogger Hanab-Pakal said...

Mitä hauskaa on toisen ihmisen järjestelmällisessä kiusaamisessa, henkisessä väkivallassa?

Muuttuuko kidutus, nöyryyttäminen ja pahanteko suloiseksi ja harmittomaksi pilailuksi vain sen vuoksi, että tekijöitä ovat lapset ja uhrina aikuinen?

Olisiko yhtä hauskaa jos aikuinen kiusaisi lapsia tuolla tavalla? Tai jos kiusanteon uhrikin olisi lapsi?

1/2/05 00:16  
Blogger Jessamine said...

Hm. 12-vuotiaan (tai alle) mieleenkään ei tule, että vaikkapa talonmies saattaisi Kärsiä tempauksista, jotka pikkuipanasta ovat vain hauskoja. Senikäisillä vain ei ole vastuuntuntoa, eikä muuten pidäkään olla.
Minen harmi kyllä muista tehneeni samanlaisia kepposia. Tosin ei meidän taloyhtiössä ollut talonmiestäkään. Mutta muta-lehmänläjä-sotku muistui elävästi mieleen; sitä me tehtiin pikkuveljen kanssa mummolassa, mummon suureksi kauhuksi. =)

1/2/05 09:22  
Blogger Veloena said...

Ei toisten kiusaamisessa mitään hauskaa olekaan. Siitä otsikko ja alkukehoitus: älkää tehkö perässä, älkää lukeko, jos olette sen ikäisiä, ettette tajua, ettei näihin kandu ryhtyy.
Lapsena tuo kaikki ei jäsentynyt kiusaamisena tai etenkään materian tuhoamisena. Me ihan oikeasti leikimme hevosta joka päivä ja pidimme talonmiehen nakutusta nurmikon kulumisesta "ratsastustuntiemme" seurauksena aivan toissijaisena ongelmana. Pesukoneen me emme tosiaankaan ajatelleet tukkeutuvan hevoskastanjoista. Emme ajatelleet, ylipäänsä. Pointsi: lapset eivät ajattele seurauksia. Lapsi ei laittaisi noille teoille otsikkoa "kymmenen tapaa tehdä talonmies hulluksi" vaan ehkä "kivoja leikkejä". Talonmiehen lasten kiemurruttaminen kauhusta Tove Janssonia siteeraten on noista mielestäni julmin teko. Siinäkään kärsimysaspekti ei kyllä ollut kovin korosteinen, me emme yksinkertaisesti tajunneet, miksi se juttu pelotti niitä niin kovasti, ja vielä kerta toisensa jälkeen. No, enää en moista tee. Millekään eläimille.
Mutta on hyvin hyvin vaarallista unohtaa, millaista lapsena oli. Jos unohtaa se, on aina se vaara, että äityy tekemään samanlaista tuhoa, tosin aikuisten keinoin. Työpaikoilla, joilla olen ollut, on tehty vastaavia tempauksia. Aikuisten, kuten lastenkin, strategia on kieltää jälkeenpäin, että mitään ilkeää olisi tarkoitettu. Lapsen tapauksessa kielto on uskottava: lapsi elää mielikuvitusmaailmassa. Aikuisen kohdalla kielto ei ole uskottava. Tai sitten kyse on jotenkin moraalisesti alikehittyneestä aikuisesta.
Jotain lapsellisuudesta on myös hyvä säilyttää. Kuten anarkistinen kyky nähdä asiat myös toisin. Mutta aikuiselta voidaan vaatia myös vastuu siitä, että hän ottaa toiminnassaan huomioon muiden näkökulmat. Harkitsee etukäteen. Ei lorveksi sadun maisemissa.
Dears, ettekö te koskaan leikkineet sillä viisiin, että sanomista tuli?

1/2/05 10:04  
Blogger Dyro said...

Jessamine: "Senikäisillä vain ei ole vastuuntuntoa, eikä muuten pidäkään olla."

Miten niin ei pidä olla? Lapset eivät ehkä ymmärrä toilailujensa vahingollisuutta, mutta kasvatuskin on keksitty, ja sen tarkoitus on vähitellen istuttaa vastuuntunto lapseen.

Ymmärrän kyllä ettei 12-vuotias aina ajattele nenäänsä pitemmälle. Sitä en ymmärrä, miksi ajattelet, ettei 12-vuotiaalla saisi olla vastuuntuntoa. Sehän ei ole mikään vamma tai osoitus rajoittuneisuudesta, ujoudesta tai estyneisyydestä (mikä on jo lähes rikos).

1/2/05 17:59  
Blogger Jessamine said...

En tarkoittanut, etteikö 12-vuotiaalla saisi olla vastuuntuntoa. Huono sanavalinta, myönnän. Tarkoitin, että sen ikäinen on vielä pieni, pieni lapsi eikä sellaisen pidä odottaa kantavan vastuuta ja ajattelevan tekojaan jonkun toisen näkökulmasta.
Luonnollisestikin on asioita, joista lapsen pitää olla vastuussa, mutta viime kädessä vastuu on aina aikuisen. Omalla kommentillani vastasin kuitenkin ensisijaisesti kahden ensimmäisen, mielestäni aivan liian dramatisoivan kirjoittajan kommentteihin. On naurettavaa syyttää 12-vuotiasta talonmieheen kohdistuneesta henkisestä väkivallasta ja kidutuksesta, kun kyseessä kuitenkin ovat leikit - vaikka ajattelemattomatkin.
Tässä en halua, enkä aio ottaa yleisessä mielessä kantaa siihen, mistä lapsi loppujen lopuksi on vastuussa ja mistä ei.

2/2/05 08:34  
Blogger tommi said...

Naurettavaa. Kyllä joku 11-vuotias on älyllisesti täysi aikuinen. Jos ei ole, hän on jotenkin vammainen. Murrosiässä pitää tietenkin tehdä tyhmyyksiä tyttöjen huomion herättämiseksi ja vaikuttaa hölmömmältä kuin onkaan, mutta aika oudolta kuulostaa etteikö jo jostain kymmenvuotiaasta voisi tapojen puolesta vaatia lapselta kaikkea mitä aikuiseltakin.

2/2/05 13:12  
Blogger Veloena said...

Hmm, minä en ole tavannut vielä yhtään 11-vuotiasta jota pitäisin älyllisesti täytenä aikuisena. Me ainakin tuossa iässä lähinnä leikimme hevosta. Voi olla, että tämä täyttää Tommin määritelmän vammaisuudesta. Hyvä niin. Lapset kasvavat aika pitkälti sen mukaan, miten heitä kasvatetaan. Kaikilta yksitoistavuotiailta ei vaadita älyllistä aikuistasoa. Itse asiassa, suurin osa ihmisen kehitystä käsittelevästä kirjallisuudesta, jota olen lukenut, esittää, että moraalinen (erotuksena loogis-älyllisestä) valmiudesta kehittyy ihmisellä huomattavasti myöhemmin kuin muut valmiudet, usein vasta kahdenkymmenen paremmalla puolen.
Mielestäni keskustelut eri ikäisten ihmisten kanssa tukevat tätä näkemystä. Lapset eivät useinkaan osaa ajatella seurauksia tarpeeksi laajasti eivätkä ymmärrä sitä, että eri ihmisillä on erilaiset näkökulmat, teinit, kuten Tommi totesikin, hölmöilevät tehdäkseen kovan ja kokeneen EVVK -vaikutelman, ja usein koko moraalin tietoinen sparraaminen, aiempien periaatteiden kyseenalaistaminen ja laajemman perspektiivin hakeminen alkaa vasta opiskelun varhaisvuosina.
Ehkä minä olen pyörinyt vain väärissä piireissä ja lukenut vääriä kirjoja (yliopiston kirjasuositusten puitteissa; sosiaalipsykologia), mutta en ole kyllä vielä tosiaan nähnyt sellaista yksitoistiasta joka osaisi pohtia moraalisia kysymyksiä samalla elämänviisaudella kuin JOTKUT kuusikymppiset sedät ja tädit, jotka saavat viisaudessaan varauksellisen, joskin voimakkaan ihailuni.
Osa elämänviisauden pakollista oppimäärää on minusta myös sen hyväksyminen, että kukaan ei ole instant-täydellinen, että erehdymme, että aina on tilaa kasvulle ja näkemysten korjaamiselle niitä laajentaen. Absoluuttista, ikuista ja täysin kaikenkattavaa moraalitotuutta ei ole saavutettavissa, mutta tämä ei tarkoita, etteikö voisi yrittää toimia paremmin.
Ihmiset kypsyvät kovin eri tahdissa. Suotakoon se heille. Kyllä laki pitää huolen siitä, että jos joku vielä kaksikymppisenä rettelöi hölmöyksissään, sakkoja rapisee. Jotkut oppivat hyvin myöhään. Isäni tajusi pari vuotta sitten, kuusikymmentä tajuttuaan, luettuaan erään kaunokirjallisen teoksen, että taustoistaan johtuen eri ihmiset voivat nähdä saman asian eri tavalla. Ei, ei minua hävettänyt yhtään. Olin iloinen, että isä viimeinkin tajusi.
Ei kai mikään voi olla sen vahingollisempaa, kuin että yksitoistiaalle mennään sanomaan: sinä olet tyhmä kuin saapas, kun teet tuommoista. Sen sijaan, että selitettäisiin rauhallisesti, mikä tuossa mättää. Tyhmäksi ja vammaiseksi nimittely harvemmin saa kiinnostumaan kys. asiassa kehittymisestä. (Ainakin omassa tapauksessani näin on valitettavasti päässyt käymään muutaman taidon suhteen.) Miksi ihmiset pitäisi litistää, jos heitä voi tukeakin?

2/2/05 13:45  
Blogger tommi said...

Eikö tuo 11-vuotiaan moraalisena lapsena pitäminen ole oikeastaan juuri hieman epäsuoraa tyhmäksi sanomista?

Ainakin minä tunnen yhden kymmenvuotiaan, jota pidän kaikin puolin älyllisesti vähintään veroisenani, eikä hän ole mikään erityinen luokan neropatti. Hänen ainoa miinuksensa on yleistiedon puute.

Kyllä itsekin koen viisastuneeni, ja viisastuvani edelleen, mutta se on vain pohjimmiltaan tietämieni faktojen lukumäärän seuraus. Sinänsä jonkin faktan tietäminen ei tietenkään tee viisaaksi, mutta kun niitä tietää tarpeeksi, maailmankuva alkaa muuttua vähemmän uskomuspohjaiseksi.

Moraaliasiat ovat hyvin helppoja. Ne oppii pikkulapsikin. Sitä kutsutaan tapojen opettamiseksi. Päämääränä on kiltteys, moraalin ylin aste sekä lapsilla että aikuisilla ja molemmille aika helppo saavuttaa.

2/2/05 13:57  
Blogger Jessamine said...

Moraaliasiat helppoja? 11-vuotias aikuisen tasolla älyllisessä ja moraalisessa kehityksessä? Huh.
En oikein tiedä, mitä muuta tähän sanoisi. 10-vuotias on lapsi. Älyllisesti on toki mahdollista lapsen olla aikuisen tasolla, koska älykkyys ei mittaa tiedon määrää, eikä älykkyyden taso ei ole vakio missään ikäluokassa. Älykäs lapsi saattaa olla pikkuvanha ja kuulostaa hyvin aikuismaiselta, mutta se ei tarkoita, etteikö hän edelleen olisi tunne-elämältään ja moraalisesti kypsymätön; lapsi.
Siksi ihmisillä on vanhemmat, siksi vanhempamme pitävät meistä huolta vuosikymmeniä: Ihmisen aikuisuuteen kasvamiseen ja kypsymiseen menee vähintään se 20 vuotta, usein enemmänkin.
Minusta on lapsen henkistä heitteillejättöä olettaa tämän olevan täysin valmis vastaamaan aikuiselämän odotteisiin ja velvoitteisiin 10-vuotiaana.

Eikö Tommin mieleen ole tullut myöskään sellainen pieni asia, että ihmisen tietämien faktojen lukumäärän kasvaessa kasvaa myös taito tehdä moraalisesti oikeita ratkaisuja? Kasvaa myös kyky nähdä asioita toisten näkökulmasta?
Voisikohan tämän tiivistää sanomalla, että lapsi on vielä hyvin itsekeskeinen. Ei ainoastaan "itsekäs", vaan yksinkertaisesti suppean maailmankuvansa vuoksi kykenemätön ajattelemaan asioita muuten kuin omalta kannaltaan, itsekeskeisesti.

2/2/05 16:59  
Blogger samia said...

Enempiä lisäämättä, oman kokemukseni ja lukemani (sospsy) perusteella en voisi olla enempää samaa mieltä kuin Veloena ja Jessamina tästä äly vs. moraali -asiasta.

2/2/05 18:11  
Blogger Jani said...

Täälläkin yksi “jotenkin vammainen” ilmoittautuu. 11-vuotias on kaikkea muuta kuin “älyllisesti täysi aikuinen”.

Tietenkin se, miten paljon itsekukin niistä ajoista on kasvanut, on eri asia, ja voihan tietysti olla, että joku ei yhdennentoista ikävuotensa jälkeen ole enää kehittynyt lainkaan. Oikeastaan en keksi muuta selitystä sille, miten joku voi väittää 11-vuotiasta aikuiseksi, kuin sen, että se joku on aikuisenakin henkisesti 11-vuotiaan tasolla.

Eikä viisaudessa todellakaan ole kysymys “tiedettyjen faktojen lukumäärän” kasvusta.

3/2/05 09:21  
Blogger Wilhelmiina said...

Ensinnäkin täytyy ymmärtää, että toisin kuin historiallisesti on ajateltu, lapsi ei ole ”minikokoinen aikuinen”, ei ruumiillisesti eikä älyllisesti. Lapsi on täysin omanlaisensa psykofyysinen kokonaisuus, jossa henkinen kehitys kulkee fyysisen kehityksen mukana – ja usein sen jäljessä. Lapsi ei ole henkisesti (saati eettisesti) missään mielessä valmis, kun hän syntyy. Moraalikäsitys tai ns. ”omatunto” ei ole valmis ominaisuus niin kuin esim. silmän koko (joka pysyy samana koko eliniän – siksi lapsilla on niin suuret silmät). Se tulee kuvaan, muuttuu ja kehittyy lapsen kasvaessa.

Lapsuuden moraalikäsitys ei ole uskon asia. Sitä on tutkittu psykologian keinoin ja todettu, että kuten muutkin asiat, lapsi oppii käsittämään ja kehittää itseään näissä asioissa vasta tietyissä ikävaiheissa. Ennen tätä vaihetta piirteen omaksuminen ei ole mahdollista, koska lapsen mieli ei ole vielä valmis käsittelemään sitä. Tässä eräs asiaa hyvin selventävä lainaus:

”PIAGET’N JAOTTELU LAPSEN KEHITYKSESTÄ
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/cumu/psyyke/erikson.htm

III. Konkreettisten operaatioiden kausi (6-11 vuotta)

Operaatiot kohdistuvat mittoihin, aikaan ja paikkaan. Lapsen minäkeskeisyys selvästi vähenee ja aito yhteistoiminta toisten kanssa korvaa yksinleikit ja leikit "toisten rinnalla". Tämä perustuu lapsen ajatteluun tajuta erilaisia suhteita. Hänelle muodostuu käsitys erilaisten luokkien hierarkiasta. Leikeissä esiintyy vähemmän symbolisia leikkejä ja kuvitteelset kaverit katoavat. Lapsen käsitykset sääntöjen alkuperästä ja moraalikäsitys on rajoittunutta.

IV. Formaalisten operaatioiden kausi (11-v.--->)

Piaget uskoo muodollisten operaatioiden saavan alkunsa yhteistoiminnasta toisten kanssa. Nuoren sosiaaliseen elämään kuuluu yhä enemmän yhteistyötä ja vuorovaikutusta toisten kanssa. Keskustelu johtaa sisäistettyyn keskusteluun eli omaan harkintaan ja pohdiskeluun. Nuoren on perusteltava toimintaansa ja hän alkaa tarkastella itseään. Hän alkaa tiedostaa omia ajatuksiaan ja pystyy käsittelemään monenlaisia monimutkaisia suhteita kuten suhteellisuutta ja riippuvuutta. Formaalisten operaatioiden kaudella nuoren ajattelun laatu muuttuu, ajattelun abstraktisuus lisääntyy, käsitehierarkiat tulevat monipuolisemmiksi sekä kielen tunne- ja vivahde- eroja aletaan ymmärtää tarkemmin. Symboleita aletaan korvata uusilla symboleilla ja niiden varassa voidaan tehdä päätelmiä. Ajattelussa voidaan asettua toisen asemaan ja nähdä asialle useita näkökulmia sekä voidaan kuitella sellaista, mikä ei ole läsnä. Nuori hallitsee eri aikaulottuvuudet (menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus). Eettinen, moraalinen ja maa-ilmankatsomuksellinen aines tulevat osaksi nuoren identiteettiä.”

Lisäys: Yleisesti ottaen voidaan ajatella, että noin kymmenvuotiaan moraali on sääntöjen ja rangaistusten pelon tasolla, ei minkäänlaisen itseohjautuvuuden muokkaama. Kehittyvistä 16-vuotiaistakin (tutkimus USA:ssa) suurin osa on vasta vaiheessa 4 tai 5 (Kohlbergin määritelmä moraalin tasoista 1-6). Vaiheessa 4 uskotaan ”Lakiin ja järjestykseen” ehdottomana auktoriteettina moraalin suhteen (ts. lain rikkominen ei ole milloinkaan oikeutettua) ja vaihe 5 perustuu yhteiskunnan suhteiden tiedostamiseen ja demokratiaan, eli yhteiseen sopimukseen säännöistä. Vasta tämän jälkeen tulee aikuistuva vaihe 6, jossa moraali on yksilön oma, muista riippumaton kokonaisuus, ja yksilö kykenee tekemään moraalisia ratkaisuja omien abstraktien ja sisäistettyjen käsitystensä mukaan, tarvittaessa myös muita vastaan.

Sanottakoon vielä tarkennukseksi, että määritelmä koskee tietyn ikäisiä ”yleisesti ottaen”, joten niin kuin muussakin oppimisessa, jotkut ovat aina vähän edellä ja jotkut vähän jäljessäkin. Siksi yksittäinen kokemus ei voi toimia ikäkauden moraalin määrittäjänä.

Tämä oli nyt kovin pitkästi selitetty, anteeksi siitä, mutta loppukevennyksenä mainittakoon, että on heti helpompi ymmärtää, miksi nuorisojoukoissa ”tyhmyys tiivistyy”. ;)

4/2/05 01:04  

Lähetä kommentti

<< Home

<