20.6.06

Kirkkaista aamuista ja öistä

Entäpä se kerta, jolloin luennoitsija aloittaa kysyen, onko niin, että ihminen liikkuu ajassa eteenpäin, että nyt liikkuu minuun sidottuna, ja että aika ympärillä on hiljaa, airot vain ääntelevät veden pintaa ja hankainta, vai että onko niin, että aika virtaa, että uusi nyt melkein tempaa puron pohjalla seisojan kumoon, ja että auringon heijastukset säärien ja pakaroiden iholla vaihtuvat kiusoittelevan nopeasti ja että nyt vaihtuu, ettei siihen saata tutustua. Muistanko tuon kerran huonosti vai hyvin? Tapahtuuko se nyt vai onko se kadonnutta aikaa?

Aamu on sees, huvipuistopäivän aamu. Kerubivompatti nukkuu sängyssä tutulla tavallaan, kielletyssä kylkiasennossa, jossa hänen olkapäänsä on alttiina menemään sijoiltaan. Unessa hän kääntyy tuohon asentoon uudestaan ja uudestaan. Pääskyset tanssivat syreeniaikaa. Näkevätkö miehet unia pullantuoksusta? Entä tuoksupelargoneista, nyt kun Vomp on kerran kysynyt, mikä tuo ihana tuoksu on, kun olen avannut toisen pienistä sivuikkunoista lasikuistiasunnossani, jottei lämpötila sisällä lähenisi jatkuvasti neljääkymmentä? Onko Vompin mieleen piirtynyt loppuiäksi kehomuisto katujen äänien yhä villimmästä virtauksesta sisään, Rober's Lemon Rose -pelargonin tuoksusta, päärynänvihreälle jakkaralle kipuavista paljaista jalkateristä, kuumuudesta joka kierittää vieraista helmiä?

Suuri harmaa kolli on palannut hoidosta. Se makaa lattialla suurena pehmytkarvaisena mantereena, levittää kehräävää rauhallisuutta ja tunkee itsepäisesti itsensä housuhyllylle nukkumaan. Kun herään, se kuulee hengitykseni muuttuvan ja valuu kirjastosta olohuoneen läpi makuuhuoneeseen laulaen aamua. Se tietää, kuinka uneliaita miehet ovat ja kuinka hereillä minä. On yhteisten hellyyksien aika, pehmeä selkä nousee maasta piirtäen silityksen kaarta ilmaan.

Eräässä Klaipedassa otetussa kuvassa on pääskynen. Se istuu katulampun taivutetulla varrella rauhallisesti, vain sivulleen vilkuillen. Katu allani kohisee, se tuo mieleen ajan virran luennolla. Tänä kesäkuuna kitken ystävien kanssa. Tuntuu hauskalta istua kävelyvaossa, maamaininkien aallonpohjassa, antaa käsien nyppiä rikkaruohon kerrallaan, nähdä omat ja toisen kädet samaa penkkiä nyhtämässä, nauraa penkin yli. En uskonut keväällä, että näin voisi olla. Että joku sanoisi, ettei pistä kitkemistä pahakseen. Tänään menemme huvipuistoon ja olemme siellä koko aukioloajan, kiepumme ja sukellamme vuoristoradan lopuksi vesiaiheeseen. Mukaan on tulossa ihmisiä, jotka tunnen, sekä ihmisiä, joita en vielä tunne. Ystäviä kaikki tyynni, vakuutan itselleni.

Aamu on kirkas suvanto, vaan niin on yökin. Lasikuistilla nukutaan valoisasti, ilman verhoja ja kaihtimia. Yhteisestä kymmenestä päivästä on tullut yhteiset kaksikymmentäkaksi päivää. Se on paljon. Olen iloinen kuin sudenkorennot Klaipedasta ostetuissa alushousuissani. Sudenkorento on turkoosi, paljettikiiltoinen ja ommeltu ristiselän päälle. Pöhkö Vomp etsii sitä palstalla, ja joudun selittämään, että kitkiessä pidetään arkialushousut jalassa. Nyt Vomp kääntyy selälleen. Lohi makaa pöydällä koneen vieressä, sen silmät eivät tahdo pysyä auki. Kadulla ajaa ohitse ambulanssi.

Pääskyset ovat vetäytyneet näkyvistä. Kun eilen kuljemme lauttarantaa kohti vesijuoksuvyöt sullottuna takaisin kangaskassiin, pohkeet yhä meren kylmistä nuolaisuista tietoisina, puhumme vuoristoradastakin. Kuinka pitää olla lämmin päivä. Että pitää olla kuumaa. Että vesiaiheeseen syöksyminen on virkistävää. Kuinka Vomp rakastuu aina Laura-nimisiin naisiin. Kysyn uteliaasti, käyköhän niin nyt myös, kun hän tapaa toiselta mantereelta palanneen ystävän. Myöhemmin illalla pöytä on siirretty keskilattialle, jotta Karri ja Vii mahtuvat paremmin kanssamme syömään omaa raparperikiisseliä ja marokkolaista appelsiinisalaattia alakerran kaupan reilun kaupan appelsiineista.

Myöhemmin yöllä siirrämme pöydän takaisin ikkunan luokse, työhuoneeseen. Ikkunanalunen on kasvihuone työhuone, keskilattia olohuone, sängynvieri ja -alus makuuhuone, keittokomeronedus keittiö. Yhdeksänneliöiseen huoneeseeni mahtuu monta tapaa olla. Eräs niistä istuu ja kirjoittaa, eräs makaa nyt vasemmalla kyljellään nyrkin kämmenpuoli otsaa vasten, eräs levittäytyy harmaana ja merenrauhallisena tiikkiviilulle, eräs peittää pian näkyvistä sen kuvan, jonka vien Sitruunakissanminttupojalle sinä päivänä, jonka yö on ensimmäinen valoisista. Kuvassa makaa suuri kissa peltikatolla, mummo pieni huivipää kastelee kannulla sitruunapuuta talon seinustalla, koira räksyttää kuningaskissan kokoa, tähdet kukkivat syyskesän taivasta.

"Minäkin haluan jonkun heilan, joka asuu Torkkelinmäen kupeessa, siellä on niin kaunista", on Kerubivompatin ystävä rutissut kuultuaan, miksi Vomp on hylännyt opiskelijasolunsa ajaksi ennen pitkää matkaansa halki Siperian. On tietenkin totta, etteivät kaikki voi muuttaa tänne. Mutta ei tänne ole vaikeaa tulla yksinkään. Nyt pääskyset ovat jossakin taloni yllä, niitä ei näy taivaskaistaleellani, mutta äänet kiirivät sisään katumelun ylitsekin. Valo mittaa seiniä, piirtää satelliittiantennit poikki ikkunoiden ja koristemaalausten.

Vuodenkierto on vielä paremmalla puoliskollaan, vasta huomenna saa alkaa huolestua öiden hämärtymisestä. En tahdo miettiä loppukesää enkä alkusyksyä enkä seuraavaa talvea. Sillä jos miettii niitä, kadottaa ajan. Sillä eikö aika ole vettä enemmän valoa tai tilanteita, joihin voi kävellä sisään, jotka voi kääntää ja joissa voi tanssia, avoin venevajan lattia? Eikö voi olla niin, että aika ei seiso kuolleena ja kaikkivoipana etenijän ympärillä mutta ettei myöskään se rysky jatkuvasti muuttuen, melkein temmaten? Venevajan lattia jatkuu kaiteelle saakka. Kaiteen takana kiiluu meren utelias silmä. Pumppu soittaa, kävelemme lattian poikki vaatteissamme, kuvittelemme, ettemme voi pudota veteen. Painamme mielestä tiedon siitä, kuinka vuosi kiertyy kiertymistään korkkiin. Ikuisia ruuveja ei ole.

On aika herätä.

2 Comments:

Blogger Peggy G. said...

Yhdeksänneliöinen huone kuulostaa ihanalta. Pieneltä pesältä, turvapaikalta, sopivalta ihmiseläimen asustaa.

20/6/06 23:31  
Blogger lupiini said...

Tuoreena Riian-kävijänä, osaatko mahdollisesti suosittaa edukasta majoitusta budjettimatkaajalle? Edellisellä Riian-matkalla yöpymispaikkana oli hämmentävä, keskiaikainen luostarisokkelo, mutta silloin matkaseura maksoi viulut :) Aion(me) harrastaa tänä kesänä lähialuematkailua, ja Riiga on nousemassa melko lailla mieluisimmaksi vaihtoehdoksi.

22/6/06 01:23  

Lähetä kommentti

<< Home

<