7.6.06

Hankala naama

Koetan luonnostella kissamakin naamaa. Keho ei ole ongelma, ei ikinä. Kehossa funktiot ovat selkeät: Täytyy olla tuollaiset raajat, jotta voi elää puuelämää, loikata latvuksesta toiseen. Luustolla ja lihaksistolla on taipumus olla ymmärrettävästi järjestynyt. Pitäisi luonnostella lyijykynällä, koska suurin osa makeista näyttää omituisilta enkä voi kummata. Toisaalta kuvataidelukiossa oppi sen, että kumittaminen on kiellettyä. En osaa kummata enää lyijykynänkään kanssa, koska paperin pinta hiertyy siinä rumaksi.

Ei takaisinkelausnappia tässäkään toiminnossa, siten. Onneksi tämä on vain piirtämistä. Turkki näyttää hienolta, kun sitä ei kihnuta kynällä pilalle, piirtää vain harvat pystyviivat ja sitten hentoa silmukkaa päälle. Vaikka viivojen sisään piirtyy valkoista ristelevin harvoin viivoin, vaikutelma on harmaan pörröisenpehmeän alusvillan.

Mutta se naama. Kissamakin naaman läikät on vaikea kaksiuloitteistaa. Sen kuono on pieni ja suippea, kuin savesta nipistetty. Oranssi-iiriksisissä silmissä palaa peloton liekki. Hupaisan oloinen, pönkeä pölyhuiskahäntä on ekstralargemallia ja kiekkuu villisti eläimen loikatessa. Keho nallemaisen turkkipyöreyden alla lienee yhtä lihasvaijeria ja luukoukkua. Huokaisen, aloitan alusta.

Silmien tuijotus, renkaat ympärille - voisiko laihoilla pistävänenäisillä naisilla sanoa olevan kissamakinsilmät pandasilmien sijaan, kun heidän kajalinsa leviävät? - päälaen harmaa kalotti, hupsut korvatupsukat, pieni terävähampainen suu. Kaikki kissamakini näyttävät lievästi vainoharhaisilta.

Tuskailen mielessäni kahden vaihtoehdon välillä: joko menen vesijuoksemaan reippaana tai sitten nukun päiväunet. Taidan kallistua jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, sillä vatsani on edelleen valtava paakku eilisen seisovan pöydän jäljiltä. Milloinhan ihminen oppisi, että seisovassa pöydässä ei ole pakko syödä niin paljon, että hyvä jos kahvi mahtuu perään? Päiväunet tuskin laskevat turvotusta ja kiihdyttävät ruoansulatusta, mutta nyt en yksinkertaisesti taida jaksaa muuta.

Ilta venyy edessä pitkänä ja tahmeana eikä teen juominenkaan näytä auttavan. Kissamakien ilmeet ovat närkästyneitä omasta tärähtäneisyydestään. Suljen vihkon, painan sormenpäät tykyttäville silmäluomille. Olisi hoidettava satoja asioita ennen lähtöä sunnuntaiaamuna. On nukuttava, valvottava, pestävä pyykkiä, juostava laituria pitkin, halattava, suukoteltava, vietävä suuri kulhollinen tahnaa, tavattava kollegatar, pakattava laukku. Teetettävä muutamat avaimet lisää asuntooni. Pysyttävä terveenä.

Syön lounaaksi toiveikkaasti litran mansikoita kauramaidolla. Jo valmiiksi täysi vatsani tuntuu entistäkin epävakaisemmalta ja oikukkaammalta. On aika vetäytyä päiväunille ja toivoa, että unessa käden ja silmän vasteet järjestyvät paremmin kohdalleen ja kissamakin naama luonnistuu yön tullen, suuren sukupuoliroolikeskustelun ja kolumnilehden toimituskokouksen jälkeen. Olen aivan saletti vain yhdestä asiasta: Minulla ei ole ideoita. Ei tänään. On tapahtumassa liikaa, ja on jo matkakin jännitettävänä.

En ole koskaan ennen matkustanut tällä tavalla, että liput ja hotellihuoneet on varattu etukäteen (paitsi New Yorkiin). Siksi olen levottomampi kuin tavallista. Ja on aikaa siitä, kun olen matkustanut ystävättären kanssa. Viimeksi olen tehnyt niin kesällä 1992. Siitä on sentään jo neljätoista vuotta. Sen jälkeen olen matkustanut vain miesten kanssa. Sellainen on erilaista, tai ainakin kuvittelen niin. Miesten kanssa saa olla koko ajan onkimassa hameenkauluksesta tai paidankauluksesta julkisella paikalla sisään luikurtelevaa kättä takaisin siveelliseen ilmaan ja sähistä, että ei täällä, herranjumala, mummot tuijottavat, ei se, että on ulkomailla, tarkoita, että voi riehua. Ehkä nyt saa nukkua pyyhkeellä. Olen toiveikas.

Nukkua pyyhkeellä, unohtaa vahtia laukkua. Herätä naama yhtä outona kuin kissamakien kuvat vihossa, iho samalla tavalla harvalla viivalla ja froteenpainumalla. Horjua turvoksissa ja löysänä raittia pitkin, tomuuntua perusteellisesti, hämmästellä asioita, jotka kotosalla ohittaisi silmät ummessa.

Matkalle lähteminen on pitkällinen prosessi. Kotonaoleminen haalistuu, epätodellistuu hetki hetkeltä.

1 Comments:

Blogger matkalla said...

mä näin viime yönä unta, johtuen varmaan tästä bloggauksesta, että mun piti piirtää lyijykynällä leijona.

leijonan kuonosta lähtee sellainen väärinpäin kolmiomainen juttu, joka unessa oli saatava onnistumaan, että siitä olisi tullut leijonannäköinen.

8/6/06 12:26  

Lähetä kommentti

<< Home

<