24.3.06

Fugeeskallio

Remonttimiehelläni on afrikkalainen aikakäsitys. Sovimme tapaamisen kahdeksitoista, mikä tarkoittaa sitä, että nousen kuudelta ja olen seitsemältä telomassa ensimmäisen maalikerroksen, jotta maali olisi kolhintakuivaa ja kaksikerroksista kahdeltatoista.

Surffaan netissä iloisesti, Timo skypettää, että haluaa nähdä eteiseni. Käsken hänet kylään sillä silmänräpäyksellä. Kohta tulee remonttimies, ajattelen. Mutta ei. Hän saapuu vasta parien soitteluiden jälkeen, puoli kolmelta. Mikä tarkoittaa, että olisin voinut herätä vasta kello kahdeksan kolmekymmentä ja silti maali olisi ollut kaksikerroksista ja kolhintakuivaa.

Sattuneesta syystä en jaksa olla kovin muikeana.

En tiedä, pitäisikö minun vähentää hänen laskustaan omat odottelutuntini. Ei kai. Mutta jaksaa kyllä hämmästyttää tämä remppajamppojen täysin kliseinen afrikkalainen aikakäsitys. Mitä säätöä! Kännykkä tietenkin vain pahentaa asiaa. "Joo mene vaan omien aikataulujesi mukaan, mä soitan sulle sitten, kun tuun." Entäpä jos olenkin silloin yleisessä saunassa tai uimahallissa, kuten aika usein olen?

Istumme Timon kanssa Du Diissa ja syömme puoletpuolet tofua inkivääripähkinäkastikkeella ja tofua tulisella basilikakastikkeella. Timo on hitaampi syömään puikoilla, ja minä nälkäisempi, joten epäilen, että altruismini pettää pahemman kerran ja kauhon ruokaa aika paljon enemmän sisääni. Remppajampasta ei kuulu edelleenkään mitään. Hän vääntyy mestoille vasta, kun soitan, että minun on mentävä töihin ihan kohta ja että sitten avainta ei saa enää millään keinoin minulta.

Käymme Du Diissa mielenkiintoista keskustelua, jonka seurauksena kirjoitan lainakynällä kalenteriini oivallukseni: reductio ad absurdum kosminen silmäpako. Silmäpako on, kuten toteamme, hieno sana: siinä yhdistyvät assosiaatiot perspektiivisestä pakopisteestä, joka on täysin visuaalinen, sekä sukkahousuista. Koska Timo on puhelias, en ehdi sanoa, että kaikkein hienointa ajatuksessa on kuitenkin se, että reductio ad absurdumin voisi pysäyttää lakalla. Minulla ei ole tosin ikinä ollut initiaatiota aiheeseen, pitäisikö sukkahousun silmäpako pysäyttää hius- vai kynsilakalla, mutta olen todennut kummankin toimivan käytännössä erinomaisesti.

Jostain syystä Kalliossa liikuskellessa päässäni soi koko ajan The Fugeesin No Woman No Cry. (Pidän tietysti enemmän Boban versiosta, mutta kuinka vinyylit imetään iPodille?) Alppiraudassa ajattelen, että kaupan nimen pitäisi olla friikkirauta: edellä oleva asiakas, jolla on rasvaletti, tiukka nahkarotsi ja tosi isot aurinkolasit, selittää kuinka aikoo liimata seinänsä täyteen pieniä vanerineliöitä ja neuvottelee jostain siihen liittyvästä. Minulla on päässä kolme lettiä ja valtavat korvarenkaat ja takinrinnuksiin viidellä hakaneulalla kiinnitetty punainen itsehuovutettu SUURI sydän ja seuralaisena aforismin määritelmästä höpöttävä Timo. Seuraavalla asiakkaalla on vaaleanpunaiseksi värjätyt kaksi lettiä ja bandanahuivi päässä ja hammasraudat.

Tervetuloa friikkirautaan. Älä nainen itke, vaikka tulisikin silmäpako ja vaikka selittäisitkin, että mun pitää saada sellaisia proppuja joissa on ne tupet mukana, semmoisia keittiökaappiseinäproppuja, jee. Silmäpakoon vähän lakkaa ja kyllä se siitä. Mitä lakkaa? Ei sen väliä. Tuossahan niitä on purkkeja koko hyllyllinen. Silloin se lakkaa.

Töissä ei ole yhtään fugeespössis. Sovin puhelimitse esitelmöinnistä parin viikon päässä. Saan puhua erikoistumisalastani, jee. Se tarkoittaa tällä erää ympäristöfilosofiaa. (Olen siitä ongelmallinen, että erikoistumisalani on sekasotku ympäristöfilosofiaa, estetiikan filosofiaa ja filosofian historiaa. Olo ei ole renessanssineroisa vaan pikemminkin spagettioksennukseinen.) Keittiöhylje soittaa ja kysyy, kuinka radiona raikaavan mäkkikoneen iTunesin voisi hyppyyttää kommarilaulujen yli. Ilmeisesti duunari ei pidä Koiton laulusta ja Kristiina Halkolasta. Vaikka Halkola laulaa loistavan "Jos rakastat", jota harkitsen hetken jopa nettideittini sanoitukseksi, ennen kuin tajuan, että se olisi dunkkuun kerjäämistä - enhän kuitenkaan pidä kapitalismia Pahana Isolla Peellä, vaikka olenkin vittuuntunut maailman menosta ja kylmänkovuudesta ja rakastan pieniä tyttöjä pieniä poikia mummoja vaareja vanhojapiikoja salaattia ja sellerinjuurta lampaanpaistia kevätaamuja kylmien asemien yksinäisiä miehiä ja olen huono ymmärtämään niitä jotka eivät rakasta. (Tosin lammasta rakastan kokonaisena ja paistia en syö, mutta jätän nyt tämän kritiikin vähemmälle. Olenko muuten koskaan kertonut, että eräs tuttavani on saanut töistä läksijäislahjaksi pumpattavan lampaan?)

Työn jälkeen menemme höyryämään ja virumaan filosofikollegattaren, toimittajakollegattaren ja runorustarikollegattaren (kyseessä on siis yksi henkilö, jossa kaikki nämä kolleguusaspektit yhdistyvät sangen hämmästyttävällä täsmäävyydellä - lisäksi hänkin on vastikään eronnut ja olen kuullut useammaltakin, että olemme kovin samanlaiset tavassamme keskustella ja ottaa kontaktia) kanssa Harjutorin yleiseen saunaan. En tiedä oikein mitään niin ihanaa kuin saunominen metristä halkoa nielevän mustuneen kiuastornin hämyssä. I h a n a a. Sitten on taas fugeespössis, eronneet naiset tilittävät ja jynssäävät varpaanvälejä ja nauravat liian lujaa. Kollegattarella on kuten minullakin sellainen nauru, joka kantaa niin pitkälle, että kokonainen huone saattaa pöllämystyneenä kääntyä katsomaan, mistä tuo ääni tulee.

Saunan jälkeen remontti jatkuu. Paremman maailman Mikko tulee vääntämään pohjaan saakka ne ruuvit, joiden kanssa olen itkenyt ja purrut hammasta edistymättä mihinkään. Eläköön! Sitten hyllyt ovat seinässä eivätkä vain seinällä. Ja voin alkaa roudata kirjoja repulla Lehmuskukkulalta Hevoskastanjakukkulalle, reppu pyöränkorissa.

Keksin joka päivä ainakin pari uutta ihmistä, jotka haluan kutsua tupaantulijaisiini. Laskuissani olen päätynyt siihen, että kutsuttuja on summittaisesti kahdeksankymmenen kieppeillä. Mutta kuten tiedetään, vain murto-osa todella saapuu. Enköhän silti saa loihdittua asuntoon tiiviin tunnelman. Mietin parhaillaan, saisinko riittävästi tilaa sille, että voisimme vähän valssata. Valssien tanssiminen on niin ihanaa. Etenkin nyt kun kovalevyllä on Viiveeltä poltettu Leonard Cohenin "Take This Waltz".

10 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Vinyylejä saa ipodille kun yhdistää stereoiden kuulokeliitännän tietokoneen mikrofoniliitäntään ja äänittää siitä mp3:ksi. Kohtuullisen monet softat tuohon käsittääkseni kykenevät, mutta en valitettavasti osaa mäkin suhteen neuvoa että mitkä.

Laitteista ja piuhoista riippuen lopputulos on kelvollinen, tai sitten ei.

24/3/06 18:00  
Blogger Veloena said...

Loistavaa. Täytyykin tiedustella tuota Käymälöitsijältä, joka tietää näistä asioista aina kaikki vimpainohjaimistot, kun vain osaa kysyä. Kiitos vinkistä!

24/3/06 18:17  
Blogger Veloena said...

Tosin muistin juuri ettei mulloo vinyylisoitinta. Mutta ehkä menen entiseen kotiini mpkolmioimaan, kunhan ensin otan selvää.

24/3/06 18:29  
Blogger Timo said...

Parempi maailma on erinomainen blogi. Kas kummaa kun olen ohittanut sen aiemmin.

On kyllä hyvä, että onnen ohikulkutiellä on liittymiä.

24/3/06 23:42  
Blogger kervå said...

Sekä Du Dii että Alppirauta ovat aivan loistavia paikkoja, mutta senhän kaikki täällä jo tietävät.

Eli ei asiaa taaskaan. :)

25/3/06 00:27  
Blogger Veloena said...

No ei Timo ollut käynyt Du Diissa ennen.

25/3/06 11:39  
Blogger Timo said...

Mä en mitään juuri koskaan ennen. Siksi mulle on mukava näyttää maailman ihmeitä. :)

25/3/06 12:38  
Blogger Veloena said...

No olethan sinä vaikka mitä ennen! Älä väheksy yhtään kokemaasi ja omaksumaasi! Sinä et ehkä ole elänyt sellaista pirskahtelevaa pössiselämää, mutta kyllä sinulla on ihan omanlaisiasi oivalluksia, joita ainakin minusta on hyvin kiinnostavaa kuunnella JA lisäksi olet todella hyväntahtoinen. Sellainen on korvaamattoman arvokasta! Älä yhtään väheksy itseäsi!

25/3/06 14:35  
Anonymous minh said...

Alppirauta on hyvinkin tuttu mutta Du Dii ei. Mikäs se sitten on? ja missä?
Koska on h
Harjutorin saunassa naistenvuorot, vai meneekö se enää vuoroittain? Siitä on i-kui-suus kun olen käynyt siellä, mutta tämän postauksen johdosta tuli kova kaipuu Harjutorille alkuillasta ystävättären kanssa jynssäämään naamat punaisina.
-minh-

26/3/06 18:52  
Blogger Timo said...

Veloena, tuo kommenttisi saa mut epäilemään, että olen niitä ihmisiä, jotka ovat niin täynnä itseään, että heillä on omasta mielestään varaa vaikka millaiseen itseväheksyntään. En nimittäin odottanut tuollaista vastausta.

Ainakin on niin , että olen ollut nuorempana ja jonkin verran edelleenkin olen ihan julkisesti ylpeä ns. elämättömyydestäni. Siitä luopuminen (eli laskeutuminen muiden tasalle tekemällä erinäisiä asioita ensimmäistä kertaa) on vaatinut lievää nöyrtymistä, joka tuskin pysyy lievänä loputtomiin.
.

27/3/06 21:34  

Lähetä kommentti

<< Home

<