Ennen unta -meemi
Hippa.
Kymmenen. Niin monta!
Ainoastaan hulluille. Tämä nimi kiihottaa mielikuvitustani kerta toisensa jälkeen. Ytimekäs, yksinkertainen, houkuttava. Sisältö ei valitettavasti ihan lunasta lupausta, mutta kuten sanottua: fantasia voittaa todellisuuden lähes aina.
Eläintarha. Ei kai mitään eläintarhoja surullisempaa ole?
Eufemia. Akateemiset perversiot! Miten tajuton, tajuton nimi. Tiedättehän, eufemismit... mutta Eufemia on kaikkea muuta. Minulle selvisi, että se on oikeakin naisen nimi vasta saadessani sisilialaisen keittokirjan. Kirjoittajan etunimet ovat Eufemia Pupella. Pupella olisi kanssa hyvä nimi.
Huutoja ja hihityksiä. Niin - kuulostaa vesijuoksualtaalta ja täydellisen välittömän onnellisen kommunikaation tilalta.
Kumarrun teatraalisesti kuiskaten lähemmäs. Vielä vähän lähemmäskö... no jo, nostaa niskakarvat.
Lokakuun maa. Kuun maa... kuun maa.... loka...kuun...maa.... ihana. Mantra.
Mieto marinadi. Fascinoivaa... miksi kukaan tekisi miedon, kun voi tehdä tulisenkin... en ymmärrä... varmasti kaikki ruokaan viittaava myös vetää minua puoleensa magneetin lailla.
Polyrytmi etc. Näyttää ihan sellaiselta marginalialta, joka kirjoitetaan johonkin estetiikkaa käsittelevään teokseen tosi sotkuisesti. Etenkin pisteet etc.:stä.
Räpyläpölkky. Tästä nimestä olen nähnyt painajaisenkin. Aika tehokasta, siis. Huh.
Unohdus. Puristinen valinta.
PS. Vastaus Mina von Münchhausenille: Bloginimeni tarina, ensimmäinen päre koskaan: "Lyhyesti nimestäni: Joskus joku on luonnehtinut minua elovena-tytöksi. Haloo, sillä tädillä on polkkatukka ja jonkin sortin kansallispuku! Ei oikein passaa. Veloena on parempi. Kiidän isältä saadulla 70-luvun kotimaisella retkipyörällä ympäri kaupunkiseutua milloin en istu kotona tai kävelytä koiria."
Tietenkin kaikki on nykyään toisin. Pyöräni on kotimainen naistenpyörä, jonka sain kolmikymmenvuotislahjaksi, hameverkko ja kori ja kaikki naiselliset kotkotukset. Koirat menetin erossa. Kukaan ei enää vahingossakaan luonnehdi minua elovena-tytöksi, koska olen sävyttänyt hiukset punaiseksi ja you know, "ahmin miehiä kuin ilmaa." Höpsis. Olen vain eronnut, siispä äiti Amba täältä kukkulan nunnaluostarista.
Se, mitä en tuossa kerro, on tekniikkapaniikki. Olen kuullut blogeista eräässä kansalaisjärjestötapaamisessa. Mystinen kollegani Matti, jolla on tuossa tapaamisessa hihaton toppi ja musta pipo on ilmaissut bloggaavansa. Keskustellaan, voisiko bloggaus olla kanava puhua asiaa. (Kuten tiedetään, olen eksynyt aika kauas... lukuunottamatta välihuomautuksia siitä, että olen muuten ympäristöaktiivi, daa da daa...) Tämä on ehkä kuukausi ennen kuin alan blogata. En varmaankaan jaksa mennä katsomaan edes Matin blogia, muistaakseni. Mutta lupaan alustavasti, että voisin kirjoittaa jotakin, olen aina pitänyt kirjoittamisesta joskin laiskistunut siinä viime aikoina. Kun hankimme laajakaistan, päätän ryhtyä toimeen.
Lukematta kenenkään muun blogia katson Matin linkittämän palvelimen - blogger - ja menen sinne ja kirjaudun sisään. Nimi pitäisi keksiä. Joku on sanonut minua eloveenaksi viikolla, ja siitä vittuuntuneena väännän nimen veloenaksi. Hyvä se on siksikin, että pyöräilen. (Vilkutuksia vanhoille veloille! Minunkin paras pyöräni oli viininpunainen antiikki-Raleigh, mutta tietysti se varastettiin.)
Nimen päätän noin viidessä sekunnissa. Kuten jotkut huomasivat ehkä, blogin nimi oli välillä Ylipäänsä, unohda tylsyys. Mutta se oli ahdistavaa, joskus pitää saada myös muistaa tylsyys, jotta sitä voi paremmin hakaneuloa.
Kymmenen. Niin monta!
Ainoastaan hulluille. Tämä nimi kiihottaa mielikuvitustani kerta toisensa jälkeen. Ytimekäs, yksinkertainen, houkuttava. Sisältö ei valitettavasti ihan lunasta lupausta, mutta kuten sanottua: fantasia voittaa todellisuuden lähes aina.
Eläintarha. Ei kai mitään eläintarhoja surullisempaa ole?
Eufemia. Akateemiset perversiot! Miten tajuton, tajuton nimi. Tiedättehän, eufemismit... mutta Eufemia on kaikkea muuta. Minulle selvisi, että se on oikeakin naisen nimi vasta saadessani sisilialaisen keittokirjan. Kirjoittajan etunimet ovat Eufemia Pupella. Pupella olisi kanssa hyvä nimi.
Huutoja ja hihityksiä. Niin - kuulostaa vesijuoksualtaalta ja täydellisen välittömän onnellisen kommunikaation tilalta.
Kumarrun teatraalisesti kuiskaten lähemmäs. Vielä vähän lähemmäskö... no jo, nostaa niskakarvat.
Lokakuun maa. Kuun maa... kuun maa.... loka...kuun...maa.... ihana. Mantra.
Mieto marinadi. Fascinoivaa... miksi kukaan tekisi miedon, kun voi tehdä tulisenkin... en ymmärrä... varmasti kaikki ruokaan viittaava myös vetää minua puoleensa magneetin lailla.
Polyrytmi etc. Näyttää ihan sellaiselta marginalialta, joka kirjoitetaan johonkin estetiikkaa käsittelevään teokseen tosi sotkuisesti. Etenkin pisteet etc.:stä.
Räpyläpölkky. Tästä nimestä olen nähnyt painajaisenkin. Aika tehokasta, siis. Huh.
Unohdus. Puristinen valinta.
PS. Vastaus Mina von Münchhausenille: Bloginimeni tarina, ensimmäinen päre koskaan: "Lyhyesti nimestäni: Joskus joku on luonnehtinut minua elovena-tytöksi. Haloo, sillä tädillä on polkkatukka ja jonkin sortin kansallispuku! Ei oikein passaa. Veloena on parempi. Kiidän isältä saadulla 70-luvun kotimaisella retkipyörällä ympäri kaupunkiseutua milloin en istu kotona tai kävelytä koiria."
Tietenkin kaikki on nykyään toisin. Pyöräni on kotimainen naistenpyörä, jonka sain kolmikymmenvuotislahjaksi, hameverkko ja kori ja kaikki naiselliset kotkotukset. Koirat menetin erossa. Kukaan ei enää vahingossakaan luonnehdi minua elovena-tytöksi, koska olen sävyttänyt hiukset punaiseksi ja you know, "ahmin miehiä kuin ilmaa." Höpsis. Olen vain eronnut, siispä äiti Amba täältä kukkulan nunnaluostarista.
Se, mitä en tuossa kerro, on tekniikkapaniikki. Olen kuullut blogeista eräässä kansalaisjärjestötapaamisessa. Mystinen kollegani Matti, jolla on tuossa tapaamisessa hihaton toppi ja musta pipo on ilmaissut bloggaavansa. Keskustellaan, voisiko bloggaus olla kanava puhua asiaa. (Kuten tiedetään, olen eksynyt aika kauas... lukuunottamatta välihuomautuksia siitä, että olen muuten ympäristöaktiivi, daa da daa...) Tämä on ehkä kuukausi ennen kuin alan blogata. En varmaankaan jaksa mennä katsomaan edes Matin blogia, muistaakseni. Mutta lupaan alustavasti, että voisin kirjoittaa jotakin, olen aina pitänyt kirjoittamisesta joskin laiskistunut siinä viime aikoina. Kun hankimme laajakaistan, päätän ryhtyä toimeen.
Lukematta kenenkään muun blogia katson Matin linkittämän palvelimen - blogger - ja menen sinne ja kirjaudun sisään. Nimi pitäisi keksiä. Joku on sanonut minua eloveenaksi viikolla, ja siitä vittuuntuneena väännän nimen veloenaksi. Hyvä se on siksikin, että pyöräilen. (Vilkutuksia vanhoille veloille! Minunkin paras pyöräni oli viininpunainen antiikki-Raleigh, mutta tietysti se varastettiin.)
Nimen päätän noin viidessä sekunnissa. Kuten jotkut huomasivat ehkä, blogin nimi oli välillä Ylipäänsä, unohda tylsyys. Mutta se oli ahdistavaa, joskus pitää saada myös muistaa tylsyys, jotta sitä voi paremmin hakaneuloa.
Halaus,Veloena at 00:08
4 Comments:
Elämä on kummallista tai minä olen tyhmä. En yleensä lue muiden blogeja, tyhmää hommaa mistä tulee vain kiukkuiseksi. Kuitenkin sattumalta eilen satuin lukemaan yhden blogitekstisi. Kauhuissani suljin ikkunan - tällaisiako muiden blogit on? Mielenrauhan nimissä päätin olla tähän enää kajoamatta. Ja kuinka ollakaan! Jouduinpa sittenkin vielä tekemisiin tämän kanssa :) Mukavaa luettavaa mutta en halua tuntea itseäni tylsämieliseksi juntiksi. Blogini nimi oli ensin toinen, paljon kehnompi, mutta sitten ihastuin Herminen viestiin Arosudelle: "Maaginen teatteri kello neljältä tänä yönä - ainoastaan hulluille - Sisäänpääsy maksaa ymmärryksen. Ei kenelle hyvänsä. Hermine on helvetissä.
Tyhmä saa olla, muttei itsepäinen... ;)
Voi, olen taas onnistunut järkyttämään mielenrauhoja! Ei minusta blogisi juntti kyllä ole (itse asiassa en käytä tuota termiä juuri koskaan itse) mutta ei se niin hullukaan kai ole.
Niin kovasti olen monta kertaa toivonut, että siellä olisi nonsensea, mutta ei... laita joskus. Ihan kokeeksi. varmasti osaisit!
Kiitos huomioinnista! Mieto olen ihan vain siksi, että itäsuomimurteeni mukaises ti sanon "mie" kovin usein. Ja mieto rimmaa marinadin kanssa. Jollain lailla ainakin.
Vastaan haasteeseen, kunhan riittävästi asiaa pohdin.
Jeah. Kukaan ei ole koskaan puhunut noin kauniisti blogistani... jonka paras osa onkin sen nimi.
Otsikko on tärkeä tekstissä kuin tekstissä. Sen pitää iskeä jollain tavalla, että lukija jaksaisi tihrustaa edes vähän tarkemmin itse hengentuotosta. Ja sen pitää olla kuvaavaa. Minun käsialani on aina sellaista että se on sutattu nopeasti marginaaliin. Vaikka olisin vääntänyt yhtä kirjainta puolet tuntia.
(Kuinkakohan moni tietää edes mitä polyrytmi tarkoittaa? Olen suunnitellut selittäväni sen sitten kun blogini täyttää vuosia. Sen päivän kun näkisi.)
Koska minulla on huomenna koulua kahdeksalta, alankin välittömästi selailemaan blogistania ja etsimään niitä hyviä nimiä. Koko yö aikaa.
Lähetä kommentti
<< Home