26.1.06

Ipomoeansiniset kuulaat

Työpisteiden edustaa käsitellyt meemi on jo niin mennyttä, että voin osallistua siihen nostalgisesti hymähdellen. Edessäni on turkoosi vuokraemäntäni harsoverho intialaisin kultakukkakirjailuin, jasmiinit harson takana, jasmiinien takana lasitiilinen valoaukko. Lasitiilet taittavat taivaan ipomoeansineen seinän keltaista graafisina pintoina. Ehkä vielä joskus keksitään syväpainografiikan menetelmä, jonka nimi on akvatintan tai mezzotintan sijasta verretinta? Tiedän tarkalleen, miltä sen pitäisi näyttää. Valoaukko on kapea, tiikkiviiluisella pöydällä - ainut omani täällä - on kukkiva phalaenopsis, sammakonmuotoinen kynttilänjalka ja Twiningsin Queen Mary Tea -purkista uudelleenristitty kynäpurkki.


Seinällä on moniväriset juhlavalot, jotka sytytetään vain silloin, kun paikalla on vieras, joka ei elättele romanttisia kuvitelmia. Juhlavalot pujottautuvat sen taulun ali, jonka sain taiteilijalta ilmaiseksi Pietarissa. Kyseessä on grafiikanvedos, joka on vedostettu neljällä eri laatalla - mustalla, sinisellä, keltaisella ja punaisella. Olen edelleen hämmentynyt siitä, että sain moisen suuritöisen teoksen ilmaiseksi silloin kauan sitten, taisin olla kuudentoista. Pysähdyin juttelemaan taiteilijan tyylistä silloin vielä kovin töksyvällä C-englannillani, seassa pehmeää mutta vajavaista A-saksaa, kerroin itsekin tekeväni kuvia, ja möläytettyäni, että mummoni oli työskennellyt tuossa kaupungissa lapsukaisena, ennen toista maailmansotaa, ja että tässä kaikessa oli jotain kummallisen tuttua, hän äkkiä työnsi minulle vedoksen ja kieltäytyi ottamasta maksua, suutelipa vain poskille ja sanoi, että se on minulle, ei vastaansanomisia. Ota se, se on sinun. (Annetaanhan minulle tietysti kaikkea muutakin - esimerksiksi eräs päivä Sokoksessa minulle annetaan sandaalit, vaikken ostanut niihin oikeuttavaa tuotetta. "Sinä ehkä pitäisit näistä", sanoo myyjätär ja ojentaa sandaalit. "No, olisivathan nuo kätevät uimahallissa... jos siitä ei ole vaivaa", sanon ihmeissäni. Tungen sandaalit reppuun - ne ovat vaaleanpunaiset, oikein sievät altaanreunuksella odottamaan. En ymmärrä tätä ollenkaan... Ehkä se, etten osaa pyytää asioita, saa ihmiset antamaan niitä pyytämättä?)

Vedos on kehystetty Käpylässä, siellä oli vielä silloin kehystämö enkä tiennyt vielä Tallinnan Galerii-G:tä.

Vedos on tuossa osittain siksi, että muistan, että ihmiset ovat hyviä ja luotettavia, anteliaita ja suurisydämisiä. Välillä siihen on vaikeaa uskoa, kun katselee kulttuurin jyskyttävää konetta. Ehkä Daniel Quinn on Ismaelissa oikeassa siinä, että olemme vain kulttuuriäidin aivopesemiä. Oikeastaan me haluaisimme jotain aivan muuta. Niin, varmasti... ei vain ehkä.

Nyt kun kylmä on mennyt, kävelen iloisena ja ahkerasti ja rakennan ensimmäistä kolumniani palatakseni sitten takaisin järjestämään toisen tekstiin kaikuja ja täsmennyksiä. Päivänsinensiniset kuulaat päivät soljuvat. Sohjonalinen asfaltti tartuttaa pyöränrenkaan tukevasti.

Käyn kaupungiin, hoidan asiat pitkästä aikaa. Herätessäni muotoilen ajatuksen, josta en aio luopua. Tahdon Lohen tänne. En kestä enää ilman harmaata kolliani. Haen sen vaikka väkisin, vaikka tämä tietäisi lopullista välirikkoa Kissan kanssa. Sillä ei ole mitään väliä siihen verrattuna, kuinka kaipaan Lohta. En kestä enää ilman Lohi-Platonin hyrinää ja sylilämpöä, sen rakastavia tassuja ja sen kykyä lojua tilaan kodikkuus. Lohi on kissa, joka valitsi minut löytöeläintalossa, katsoi suoraan silmiini ja kävi selälleen eteeni, ja edelleen se on eläimistä se, joka kuuluu selkeimmin kanssani yhteen. Käpylässä se kapuaa heti syliini ja painautuu minuun. Kissa oli ensin varma siitä, että se on kehitysvammainen, koska se ei pelkää. Tavatessaan uuden koiran se kävelee suoraan kohti lumoten silmillään, haistelee, on korrekti ja lämmin.

Hän ei ymmärrä, että Lohen ei tarvitse pelätä. Se saa maata selällään, sitä silitetään. Se tiesi heti, että me olemme samaa laumaa, samanlaisia repivänlempeitä eläimiä, jotka eivät pelkää.

Haen Lohen jokin päivä, kun saan autokyydin, Lohen ja tämän vessan. Tokihan olen taas pian palaamassa Käpylään koiravahdiksi Kissan ja tämän isän mennessä Keniaan bongaamaan afrikkalaisia lintuja. Kissa on onnellinen matkasta jo etukäteen, hän on matkustellut siellä ennenkin ja pitää Afrikasta. Pitäisin varmasti minäkin, jos minulla olisi joskus niin paljon rahaa. Mutta tuskinpa on. Silti tarinat siitä, miten ihmiset laulavat ja tanssivat, suhtautuvat animistisesti ja välittömästi kuulostavat ihanalta. Ehkä siellä minua ei pidettäisi eksentrisenä? Puhumattakaan lämmöstä - voisi olla alusvaatteisillaan koko päivän. No, turha tässä hehkuttaa. Kulutin eilen loppukuuksi varaamastani 20 eurosta yhdeksän kirjoihin. Ei tässä vähään aikaa ole rahaa minnekään menemiseen, Lohen hakemiseen vain. Lohi on parempi kuin kymmenen Afrikkaa. Kissan matkaan ja Käpylän-keikkaani on kaksi viikkoa, ja ikävä on kasvanut niin valtavaksi, etten enää kestä kahta viikkoa ilman Lohta.

Sitten voin nukkua parvellani harmaan keräni kanssa, puhallella sen turkkiin, kutitella sen anturoita, kiusata sitä vetämällä lankaa lattianrajaa, nostella ja vanuttaa sitä, rapsuttaa sen vatsaa kunnes se kiihottuu ja puree rannettani lujasti, ja hyppää seisaalleen ja viilettää huoneesta toiseen häntä viuhtoen (tämä näyttää yksinomaan huvittavalta, koska Lohi on aika tukevassa kunnossa) palatakseen sitten nöyränä ja hellyydenkipeänä puskemaan. Tahdon harjoittaa alavatsan lihaksiani kolli rintakehällä istuen, tehdä työtä puuduttava lämpö sylissä, juoda teeni niin, että joku puskee välillä kuuman sukille.

Kerään rohkeutta soittaakseni ja kertoakseni aikeestani. Ystävät ovat olleet aivan kauhuissaan siitä, että elämäni on tällä tavalla palasina, mutta olen kerta toisensa jälkeen toistanut, että mieluummin vältän välirikon entiseen mieheeni kuin vaatimalla vaadin tänne luokseni edes yhden laumastani. Nyt jokin on muuttumassa. Viis miehestä, kissa-asia on hoidettava kuntoon.

Lohi on saatava tänne. En jaksa tätä autiutta hetkeäkään.

4 Comments:

Anonymous Annukka said...

Toivottavasti saat Lohen kotiisi. Pidän peukkuja :)

26/1/06 14:18  
Anonymous va said...

Uskomattoman kaunis tuo verhon väri, tuo on siis turkoosi? Se on ikäänkuin sinistä ja vihreää, tosi pehmeästi sävytettynä, läpikuultavana. Oi!

Tuo on satujen väri, tuosta väristä on sadut tehty :)

26/1/06 15:36  
Anonymous va said...

Turkoosi nettisivu.

26/1/06 15:52  
Blogger Veloena said...

tuolta nettisivulta löytyi yksi turkoosin engl. kielisistä nimistä - sävy libellule, sudenkorento.

Sudenkorennonvärinen libellule

28/1/06 15:08  

Lähetä kommentti

<< Home

<