Ihmeiden ajoituksesta

Olen tavannut miehen, joka osaa sekä kukkua että maukua niin aidosti, että kesä tulee ja ikävä katoaa. Jos hän olisi kolme- tai neljäkymmentä vuotta nuorempi, en epäröisi hetkeäkään.

Ja jos olisin kolme- tai neljäkymmentä vuotta vanhempi, varmasti vain hihittäisin.

Ajatella, olen joskus kuusikymmentävuotias, seitsemänkymmentäkin ehkä. Ei siitä voi olla varma. Näen unta, jossa minuun tartutetaan HIV. Pitää lähteä pian, viimeinen ennakkoäänestyspäivä laitoksissa.

Pelkään, että raivostun taas, kiehun sisäisesti puoli minuuttia, kun äärimmäisen skarpille vanhalle naiselle ja miehelle lässytetään. He istuvat huoneessa, juovat sivistyneesti harmaan jaarlin teetä, heidän edessään on pöydällä avattuna Aristoteleen Metafysiikka. Huoneessa on myös maalausteline, vesiliukoiset öljyvärit, siveltimet ja paletti, sähköurut ja kasoittain semiotiikkaa, maalaustaidetta, orkestraatiota ja filosofiaa käsitteleviä monenkielisiä lehtiä.

"Haluattekos äänestää? No niin, muistuuko mieleen, ketä äänestäisitte?"

Edellisen kerran menen käytävään ja nojaan otsaani seinään, kunnes tajuan hoitajan tuijottavan moista seinänrasvausta paheksuvasti. Ryhdistäydyn, kävelen sisään, kohtaan naisen katseen, kohautan hivenen hartioitani ja näytän voi ei -naamaa. Nopea hymy syttyy. Mutta sitten se on mennyt.