Uudelleensyntymäpäivä
Biitti jyskyttää Bottan salissa. Muistan käyneeni täällä kerran ennenkin. Sali on ruma, ihmiset teineisiä. "Täällä pitäisi olla pimeämpää", sanon jokaisessa huoneessa uudelleen ja erikseen. Pimeämmässä ei näkisi, miten kamalan mautonta meno on. Tai siis, että mitään menoa ei oikeastaan edes ole.
Tajuan äkkiä, että on yli puolenyön ja olen syntynyt tänään. Katselen arasti tahtiin niiailevia vartaloita. Menemme takaisin alas, missä suurin osa seuruetta on. Seurue tuntuu turvallisemmalta, vaikkei sitäkään tunne. Kun aletaan puhua siitä, kuinka kraanoista voisi vuotaa veden sijaan spermaa ja naiset voisivat hedelmöittää itsensä käsisuihkuin, totean ajan kypsäksi kotiin pyöräilemiselle. Ainotar seisoo ikkunan alla mustana ja vakaana. Avaan lukon, liu'un tännepäin, taistelen mäen ylös, laella koen voitonriemun.
Käyn hiljaiseen kotiin sisään punaisia portaita. Sammutan eteisen valon, seison suihkussa liian pitkään huuhtomassa itsestäni tupakanhajua, jota vihaan vaatteissa, hiuksissa ja ihossa. En osaa edelleenkään käydä baareissa. Ääni on maassa ja vieraita tulee jo puolelta päivin. En uskalla katsoa, minkä väristä vettä lavuuariin sujahtaa.
Mutta olen melko varma siitä, että kyseessä on vettä.
Totean, etten ole ottanut kuvia, koska ei oikein ollut mitään kuvattavaa. Vieraat ihmiset pöydissä eivät jostain syystä herätä halua kaivaa kameraa laukusta. Ja vaikka ihmiset tuntuvat mukavilta, jotain jää puuttumaan. Musiikki jyskyttää liian kovaa eikä ilmassa ole mysteereitä. Valo on ruma, seinällä takkavideota näyttävä televisio.
Olen onnellinen polkiessani ja seistessäni suihkussa. Olen kolmenkymmenenyhden, teen inventaarion elämästäni siinä veden keskellä. Olen tyytyväinen ja uupunut, nojaan otsaa kaarevaksi pakotettuun lasiin. En jaksa panikoida edes piparkakkutaloni rumuudesta. Huomenna se viedään pikkujouluun, ja siitä lohkotaan paloja. Jos joku kysyy, onko sen koristellut joku lapsi, ajattelen vastata, että kyllä vaan, eräs minua nuorempi henkilö.
Tokihan perjantaina olin nuorempi kuin sunnuntaina.
Suihkun jälkeen kaikki on hyvin. Ihmiset on pesty pois. Tunnen tämän tilan: ilman kahleita ja paljetteja. Haukottelen, langon hampaat, käyn unelle. Hyasintti tuoksuu. Nukkuminen on ihanaa. Lisää unta. Vastasyntyneet nukkuvat suurimman osan päivää, öistä puhumattakaan.
Tajuan äkkiä, että on yli puolenyön ja olen syntynyt tänään. Katselen arasti tahtiin niiailevia vartaloita. Menemme takaisin alas, missä suurin osa seuruetta on. Seurue tuntuu turvallisemmalta, vaikkei sitäkään tunne. Kun aletaan puhua siitä, kuinka kraanoista voisi vuotaa veden sijaan spermaa ja naiset voisivat hedelmöittää itsensä käsisuihkuin, totean ajan kypsäksi kotiin pyöräilemiselle. Ainotar seisoo ikkunan alla mustana ja vakaana. Avaan lukon, liu'un tännepäin, taistelen mäen ylös, laella koen voitonriemun.
Käyn hiljaiseen kotiin sisään punaisia portaita. Sammutan eteisen valon, seison suihkussa liian pitkään huuhtomassa itsestäni tupakanhajua, jota vihaan vaatteissa, hiuksissa ja ihossa. En osaa edelleenkään käydä baareissa. Ääni on maassa ja vieraita tulee jo puolelta päivin. En uskalla katsoa, minkä väristä vettä lavuuariin sujahtaa.
Mutta olen melko varma siitä, että kyseessä on vettä.
Totean, etten ole ottanut kuvia, koska ei oikein ollut mitään kuvattavaa. Vieraat ihmiset pöydissä eivät jostain syystä herätä halua kaivaa kameraa laukusta. Ja vaikka ihmiset tuntuvat mukavilta, jotain jää puuttumaan. Musiikki jyskyttää liian kovaa eikä ilmassa ole mysteereitä. Valo on ruma, seinällä takkavideota näyttävä televisio.
Olen onnellinen polkiessani ja seistessäni suihkussa. Olen kolmenkymmenenyhden, teen inventaarion elämästäni siinä veden keskellä. Olen tyytyväinen ja uupunut, nojaan otsaa kaarevaksi pakotettuun lasiin. En jaksa panikoida edes piparkakkutaloni rumuudesta. Huomenna se viedään pikkujouluun, ja siitä lohkotaan paloja. Jos joku kysyy, onko sen koristellut joku lapsi, ajattelen vastata, että kyllä vaan, eräs minua nuorempi henkilö.
Tokihan perjantaina olin nuorempi kuin sunnuntaina.
Suihkun jälkeen kaikki on hyvin. Ihmiset on pesty pois. Tunnen tämän tilan: ilman kahleita ja paljetteja. Haukottelen, langon hampaat, käyn unelle. Hyasintti tuoksuu. Nukkuminen on ihanaa. Lisää unta. Vastasyntyneet nukkuvat suurimman osan päivää, öistä puhumattakaan.
Halaus,Veloena at 02:41
14 Comments:
Valo on ruma, seinällä takkavideota näyttävä televisio.
Viimeksi Manalassa käydessäni - siitä on jo jonkin aikaa - taulutelevisiossa oli meriakvaario. Takkaan tuijottaminen taulutelevisiosta jää puolinaiseksi kokemukseksi. Hypnoottiseen tilaan vaipuakseen täytyy myös kyetä tuntemaan takasta hehkuva lämpö sekä kuulla hormin humina ja ajoittainen palavan puun paukahtelu (mikä vaatii ymmärtääkseni joukkoon havupuuta).
Meriakvaariota taas voi tuijottaa taulutelevisiosta helposti, sillä harva kaipaa taustalle suodattimen moottorin purinaa. Ja toisekseen meluisassa ravintolassa ei tarvitse ahdistua siitä, että kalat kärsivät.
Muistan ajatelleeni, että ehkä akvaario on jossain toisaalla ja taulutelevisioon tulee reaaliaikainen lähetys. se taisi kuitenkin olla DVD-tallenne.
Meriakvaarioteema olisi tosiaan parempi. Etenkin, jos kuvissa olisi merihevosia.
Onnea ja iloa merkilliselle päivällesi!
Samoin olisi video (pimeässä seinälle projisoitu!) parempi kuin oikea meriavaario, joita en suin surminkaan suosittele ravintolatilohin (myös makeavesiakvaariot ovat yleisötiloissa järjestään liikakansoitettuja) enkä oikein muihinkaan ympäristöihin, niin ihmeellisiä kuin merieläimet ovatkin. Onnentoiveotukset!
Auvoisaa uudelleensyntymää!
Tämän kun olisi tiennyt, olisin käynyt paikalla.
Onnea! On hyvä merkki, jos uudelleensyntymispäivänä jaksaa olla sekä tyytyväinen että uupunut.
Onnea ja valoa uudelle vuosikymmenellesi!
Sydämelliset onnittelut minultakin.
Tekö se olette?
Onnittelut.
Onnittelut uudesta vuodesta ja kiitos että kohdattiin!
Hei hei hei, kiitoksia kovasti onnitteluista. Halauksia kaikille! Minustakin oli kivaa nähdä ihmisiä, vaikka yöllä kirjoittaessani olinkin niin väsynyt, että tietty melankolia puski päälle.
Paljon onnea!
Takkatulivideon juuret ovat itse asiassa Jan Dibbetsin vuonna 1969 tekemässä videoteoksessa, joka on mielestäni täydellisen nerokas. Televisiohan on nykyajan nuotio, monessa suhteessa.
No siinä suhteessa elän tietysti about kivikautta - minun nuotioni on aina ollut jokin muu.
Lähetä kommentti
<< Home