1.8.05

Hyvän päivän enteitä

Toivotan itseni tervetulleeksi pieneltä sairaslomalta. Varpaasta on poistettu lastoitus ja viikonlopun ylitse kiukutellut olkapääkin on viimein asettunut. Olkapään takia olen ollut näin hiljaa: istuma-asento tietokoneeseen yhdistettynä on ollut täysi mahdottomuus muutamaa pakollista työhakemusta ja yhtä pakollista lehtijuttua lukuunottamatta. Tänäänkin pitää olla lyhyt, sillä vaikka kipu on jo poissa, jäykkyys ei ole vielä kadonnut jokapäiväisistä rentoutus- ja venyttelytuokioista, Orudis-geelistä ja varovaisesta liikuttelusta sekä tietokoneen välttelystä huolimatta.

Mutta eihän loma ole koskaan loma. En minäkään ole maannut sängyssä katsellen Hercule Poirota ja miettien uimavesien kylmenemistä. Ehei, tällä välin olen voittanut kaksi krokettiturnausta, toisen ryhmässä, toisen yksityisesti, kokenut asiaankuuluvaa epämukavuutta - veinhän sen ilon joltain toiselta - ja toisaalta, riemua, koska enhän ole pallopeleissä todellakaan hyvä mikäli perimätietoon on uskomista, ja osallistunut hyvin motivoivaan puolipäiväiseen motivointikoulutukseen, ja kutsunut seurueen kuuden hengen päivälliselle ja tietysti tehnyt ruoatkin, ja perannut kasvimaalta rikkaruohoja yhden aamupäivän, ja kirjoittanut ne työhakemukset ja sen lehtijutun ja löytänyt UFFin neljän euron päiviltä viininpunaisen syyshameen ja editoinut kuvia kroketinpeluusta yöllä Munkinpuistossa. (Sekin oli tietty pakollista.)

Ja olen ajanut pyörällä, ajanut ja ajanut yössä. Yöpyöräily on miltei hienointa, mitä kesäisin voi tehdä. Alkukesällä liukua Viikin metsissä linnunlaulun keskellä, loppukesällä liukua Ilmalan siltojen ylitse, ja Länsi-Helsingissä, löytää paikkoja, joiden ei tiennyt olevan olemassa. Tässäkään heinäkuussa en poistunut kertaakaan Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolelle. Silti päiväni ovat olleet lintuja ja kasveja ja marjastamista kävellessä suuhun. Ei ihme, että kaupunkisuunnittelu kiinnostaa meikäläistä enemmän kuin mökkeileviä ystäviä. Helsinki on kaikkien tapahtumieni näyttämö.

Paitsi yksi juttu tapahtui Ruotsin-laivalla. Juoksimme hippaa käytävällä, Kissa oli melkein itkenyt baarissa suhteensa päätyttyä ja minusta sitä piti piristää, joten läiskäytin sitä selkään ja huusin hippa ja lähdin säntäämään Vikingin kokolattiamatoitettuja käytäviä kohti hyttiä minkä jaloista pääsin, varrelliset mustat Doc Martensit jyskyttäen. Pidemmillä jaloilla pääsee tietysti lujempaa, mutta sehän oli tarkoituskin. Piristää. Jälkeenpäin olen viettänyt erinäisiä hetkiä miettien, oliko tämä se ele, joka olisi pitänyt jättää tekemättä. Kannan edelleen jonkinlaista ärtyisyyttä siitä, että ensimmäinen pitkä suhteeni epäonnistui rakastuttuani kesken kaiken Kissaan. Silloin tuntui, että se tapahtui tuosta noin vain yhtäkkiä, pari iltaa ennen Kissan lähtöä Madridiin vuodekseen. Jälkeenpäin en ole niin varma minkään yhtäkkisyydestä, tämän tai muunkaan tapahtumisen. Enkö muka huutanut hippa, tai pyytänyt Kissaa kommentoimaan proseminaariesseetäni, tai oikolukenut itse hänen tekstiään erääseen kirjaan? Olen tyytyväinen asiantilaan nyt, mutta reitti tänne olisi voinut olla selkeämpi ja harkitumpi.

Joskus näen unta, että olen tietämättäni koko elämäni harjoitellut jotain asiaa, kuten kävelemistä tietyllä tavalla, joka laittaa liikkeeseen kokonaisia kortteleita. Ja joskus valveillakin näen sellaista unta. Niin kuin sen kerran, kun ensimmäistä kertaa Siltavuorenpenkereelle noustessani amanuenssi seisoi ovenpielessä tupakalla ja jäimme juttelemaan, ja hän sanoi, että on aivan hyvä vähän harhailla ja etsiä, niistä taidoista on vielä yllättävää hyötyä. Yritin sovittaa sitä yhteen virallisen koulutusnäkemyksen kanssa, mutten onnistunut. Amanuenssi hymyili ja karisti tuhkaa. Leijuin portaita toiseen kerrokseen keskustelemaan lisää gradustani. Tuntui siltä, että ehken olekaan aivan epäonnistunut.

Ajatella, nyt se on ohi. Todentotta, ei kipua olkapäässä eikä päässä. Ei huolen häivää. "Eikö sua huoleta olla työttömänä", kysyy yksi kaveri. Hän ei ole vielä rutistanut gradua loppuun, enkä tiedä, onko hän koskaan istunut yöllä huoneessa, jossa kaksi miestä pui, onko toisella suhde häneen vai ei, koettaen itse pysyä järkevänä ja rauhallisena, kysyen, haluaisiko joku kenties teetä. Ikään kuin hän ei olisi osallisena laisinkaan vaikka juuri hänen päiväkirjaansa halutaan siteerata sille, joka ei ole lukenut sitä salaa. No, eihän häntä kukaan kuitenkaan kuuntele, väliäkö hällä. Luultavasti hän ei ole ollut sellaisessa tilanteessa. Useat ihmiset ovat hyviä välttämään näitä tilanteita. Tai sitten he vain teeskentelevät olevansa. Huoleta, työttömyys. Ei, ei. Ei se ikuisesti jatku. Tietysti viiteen ensimmäiseen kuukauteen ei saa rahaa, mutta toisaalta kuvittelen tänä aikana kyllä jo työllistyvänikin. Ei tämä huoleta samalla tavalla kuin ajatus, että tulisi raskaaksi, tai saisi turpiin nyt tässä, tai että on aivan sama mitä sanoo koska kukaan ei kuuntele.

Tuntuu unenomaiselta, että joku lukee tämän. En ole edelleenkään tottunut siihen, että se, mitä saatan sanoa, voisi edes konditionaalissa olla jostakusta kiinnostavaa. Pahoittelen hitauttani.

Tämä päivä vaikuttaa hyvältä. Esimerkiksi, ei satu mihinkään. Kissa on poissa, Orivedellä saunomassa. Lehmuskujan lehtimassat näyttävät vedeltä. Nyt lopetan, en manaa olkapäätäni enempää. Lähden pyöräilemään. Kaunis ilma, viininpunainen hame ja ruskea tanssijanpaita ovat hyvä yhdistelmä.

1 Comments:

Anonymous velikulta ( ei biolookinen ) said...

Ah!

Tulithan sinä.
Ennätin jo pyöräyttää ties mitä
kauheuksia pienessä mielessäni.
Muistelin kuinka ajat pyörällä
hiukset hulmuten sadetta pakoon.
Teet äkkijarrutuksia, väistöjä jne.

Hyvä kun kyseessä oli vain olkapää.
Hmm.. "vain olkapää" ei kuulosta hyvältä..

Otsikot ainakin pohjustavat kestävää kehitystä:
Ensin "Päivä muiden joukossa" ja
nyt jo "Hyvän päivän enteitä"

Hymyilen Sinulle.

1/8/05 11:36  

Lähetä kommentti

<< Home

<