Tähdellisiä havaintoja ja ujoja kysymyksiä
Kukaan muu ei näytä tunnistavan tuomipihlajoita eikä tietävän, että niiden marjat ovat paitsi syötäviä, myös erittäin hyvänmakuisia. Eikä tarvitse kumisaappailla eikä kumarrella, kun poimii puistoteillä. Palaamme lenkiltä seuraneidin suu mustana.
Eniten katsojia kerää kuva, jossa nainen seisoo kesäyössä vakavana, päällään punainen intialaistyylinen huivi. Miksi jokin kuva on objektiivisesti toisia kiehtovampi? Tai, edes subjektiivisesti?
Näen unta, jossa sataa keltaisia jasmiininkukkia astuessani ulos kahvilasta mustansiniseen yöhön. Kahvilan nimi on gelsomina. Ja tiedän, että pian on syksy. Jostain kuuluu trumpetti, monen mutkan ja mukulakivikadun takaa. Arvaatte kyllä, kenen säveltäjän musiikkia se soittaa. Ilmassa ui kultakaloja väistellen jasmiineja ja tajuan hengittäväni vettä ennen kuin pärskähdän hereille.
Jalassani on mustelma alla ja päällä. Jalkaterä matkii kirjavaa pallokalaa. Ilmeisesti lihakset ovat repeilleet sen sisällä. Siltä kyllä tuntuukin. Meillä on taas hammaslankaa ja ruoka maistuu paljon paremmalta ilman hammaskivilisää. Siitä huolimatta Kissa ei suukota, vaan sanoo henkeni haisevan oudolta. Kurkkukipu on jo yliviikkoinen, eikä tahdo mennä minnekään.
T:n antama kirja Konkkamuorista kertoo oivallisesti elämänarvoista. Tunnistan itsestänikin villiintymisen ja mietin, onko eräs ystäväni oikeassa ounastellessaan, että vielä joudumme hankaluuksiin mielipiteidemme julkistamisesta. Konservatiivisuus näyttää kuitenkin nostelevan päätään säännöllisin väliajoin, ja jos tiukat ajat tulevat, moraalittomat ovat ensimmäisenä tulilinjalla. Moraalittomuus, kuten tiedetään, on valtavirran moraalista poikkeamista. Kuten pahoinvointi ajatuksesta syödä lihaa.
Helsingin Sanomissa terrorismiasiantuntija varmistaa sen, mistä moni oli samaa mieltä: terroristi on tavallinen ihminen psyykeltään. Kuinka joku voisi muuta väittää tietäessään koulu- ja työpaikkakiusaamisen yleisyyden? Eihän näiden välillä ole kuin aste-ero. Mutta on vaarallista olla oikeassa, joten en uskalla olla tyytyväinen siitä, että asiantuntija on samaa mieltä kanssani. Ja voihan hänkin olla väärässä. Ja onko sillä väliä? Julmuutta joka puolella, mutta myös hellyyttä ja iloa. On oma asia, kumpaan enemmän fokusoi.
Hyvät uutiset tekevät olon epävarmaksi. Ovatko ne hyviä uutisia? Saunassa suunnittelemme uusia t-paitoja, jotka painettaisiin vanhoille t-paidoille ja tehtäisiin tosi vintagesti, mutta joissa olisi älyllinen teksti ja joista saadut tulot kanavoitaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Saunassa on hyvä ideoida. Nyt kun kaikki käyvät jo sekasaunassa, eivät hyvät veljet jää poikaporukaksi ja minäkin saan veljiä.
("Sudet ovat minun veljiäni", sanoo Surku-koira eräässä muumianimaatiossa juuri ennen kuin sudet ovat syömäisillään Surkun.)
Tietokone on paskana, taas. Imuroimme sähköposteja ja kuvia ja musiikkia ja asennamme kovalevyn uudestaan, nyt kahtena. Toivottavasti splittaus on koneelle suosiollisempaa kuin ihmiselle. Näin ainakin it-guruystävämme väittää. Jälleen yksi esimerkki siitä, miksi aivoja ja tietokonetta ei kannataisi verrata toisiinsa.
Miksi uusi viikko alkaa tuntua vanhalta niin pian? Siksikö, että viikko on keinotekoinen mitta, jolle ei ole mitään perustetta?
Eniten katsojia kerää kuva, jossa nainen seisoo kesäyössä vakavana, päällään punainen intialaistyylinen huivi. Miksi jokin kuva on objektiivisesti toisia kiehtovampi? Tai, edes subjektiivisesti?
Näen unta, jossa sataa keltaisia jasmiininkukkia astuessani ulos kahvilasta mustansiniseen yöhön. Kahvilan nimi on gelsomina. Ja tiedän, että pian on syksy. Jostain kuuluu trumpetti, monen mutkan ja mukulakivikadun takaa. Arvaatte kyllä, kenen säveltäjän musiikkia se soittaa. Ilmassa ui kultakaloja väistellen jasmiineja ja tajuan hengittäväni vettä ennen kuin pärskähdän hereille.
Jalassani on mustelma alla ja päällä. Jalkaterä matkii kirjavaa pallokalaa. Ilmeisesti lihakset ovat repeilleet sen sisällä. Siltä kyllä tuntuukin. Meillä on taas hammaslankaa ja ruoka maistuu paljon paremmalta ilman hammaskivilisää. Siitä huolimatta Kissa ei suukota, vaan sanoo henkeni haisevan oudolta. Kurkkukipu on jo yliviikkoinen, eikä tahdo mennä minnekään.
T:n antama kirja Konkkamuorista kertoo oivallisesti elämänarvoista. Tunnistan itsestänikin villiintymisen ja mietin, onko eräs ystäväni oikeassa ounastellessaan, että vielä joudumme hankaluuksiin mielipiteidemme julkistamisesta. Konservatiivisuus näyttää kuitenkin nostelevan päätään säännöllisin väliajoin, ja jos tiukat ajat tulevat, moraalittomat ovat ensimmäisenä tulilinjalla. Moraalittomuus, kuten tiedetään, on valtavirran moraalista poikkeamista. Kuten pahoinvointi ajatuksesta syödä lihaa.
Helsingin Sanomissa terrorismiasiantuntija varmistaa sen, mistä moni oli samaa mieltä: terroristi on tavallinen ihminen psyykeltään. Kuinka joku voisi muuta väittää tietäessään koulu- ja työpaikkakiusaamisen yleisyyden? Eihän näiden välillä ole kuin aste-ero. Mutta on vaarallista olla oikeassa, joten en uskalla olla tyytyväinen siitä, että asiantuntija on samaa mieltä kanssani. Ja voihan hänkin olla väärässä. Ja onko sillä väliä? Julmuutta joka puolella, mutta myös hellyyttä ja iloa. On oma asia, kumpaan enemmän fokusoi.
Hyvät uutiset tekevät olon epävarmaksi. Ovatko ne hyviä uutisia? Saunassa suunnittelemme uusia t-paitoja, jotka painettaisiin vanhoille t-paidoille ja tehtäisiin tosi vintagesti, mutta joissa olisi älyllinen teksti ja joista saadut tulot kanavoitaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Saunassa on hyvä ideoida. Nyt kun kaikki käyvät jo sekasaunassa, eivät hyvät veljet jää poikaporukaksi ja minäkin saan veljiä.
("Sudet ovat minun veljiäni", sanoo Surku-koira eräässä muumianimaatiossa juuri ennen kuin sudet ovat syömäisillään Surkun.)
Tietokone on paskana, taas. Imuroimme sähköposteja ja kuvia ja musiikkia ja asennamme kovalevyn uudestaan, nyt kahtena. Toivottavasti splittaus on koneelle suosiollisempaa kuin ihmiselle. Näin ainakin it-guruystävämme väittää. Jälleen yksi esimerkki siitä, miksi aivoja ja tietokonetta ei kannataisi verrata toisiinsa.
Miksi uusi viikko alkaa tuntua vanhalta niin pian? Siksikö, että viikko on keinotekoinen mitta, jolle ei ole mitään perustetta?
Halaus,Veloena at 15:35
4 Comments:
Minua tuollaiset "asiantuntija selittää" -uutiset ottavat päähän ihan suunnattomasti. Kyllähän asiantuntijoidenkin näkemyksillä oma arvonsa on, mutta miksi ne pitää esittää tuolla "tässä nyt tulee se tieto, joka teidän on parempi uskoa, koska se tulee ylhäältäpäin" -tavalla?
HS:n uutisella olisi tuossa muodossaan ollut minulle yhtä suuri merkitys, jos sen otsikkona olisi ollut "Reiska Shellin baarista: Itsemurhapommittaja on lähes tavallinen ihminen".
Sitä, millä tavalla tai missä yhteydessä asiantuntijan näkemys asiasta voitaisiin tuoda esille ilman, että se kuulostaisi noin naurettavan korostetulta, en osaa sanoa. En tiedä, johtuuko se, etten osaa, siitä, että sellaista ei vain koskaan ole lehdissä harrastettu, vai siitä, että mitään luontevaa tapaa siihen ei kerta kaikkiaan ole (eikä sitä sen takia harrasteta).
Mielenkiintoinen ajatus siitä, että viikko voisi muuttua vanhaksi. Itse koen viikon käsitteenä, joka on vanhenemisen (jossain mielessä jopa ajan) ulkopuolella. Suurinpiirtein niin, että on alkuviikko (ma,ti,ke), loppuviikko (to,pe) sekä viikonloppu. Sijainti viikon sisällä tuntuu enemmän paikka kuin aikakordinaatilta -- johtuneeko osin siitä, että katselen viikkoa kalenterin sivuilta oman itseni ulkopuolella.
Tai sitten kyseessä on luokittelu, vähän niinkuin rasvaton maito muodostaa oman luokkansa maitojen sisällä, niin vastaavasti viikko ja viikonpäivä muodostaa nykyhetken luokittelun. Sinänsä luokittelu on mielivaltainen, mutta siitä saa rytmityksen omaan elämään, ja synkronoinnin muiden elämiin, mikä antaa sille itsellensä olemisen oikeutuksen.
Tarkka synkronointi tuntuu olevan erityisesti länsimainen, ja ehkä erityisesti saksalainen hyve. Mieleen tulee tuotannon tehokkuus... sydämessään sitä kuitenkin toivoisi, että aika olisi enemmän vapaa, että ihmiset voisivat elää enemmän oman sisäisen rytminsä mukaisesti.
Juu, tuon synkronoinnin tarpeen kyllä tunnistaa jokainen suomalainen, joka on matkustanut italialaisilla busseilla. ;)
Mutta kuvittelen, haluan kuvitella, että ilman kalentereita ihmiset tekisivät jotain tähdellisempää ja ensiksi sen, mikä tuntuisi tärkeämmältä. se voisi kyllä olla globaali katastrofikin, tiedä tuota. Mutta aika kauan selvittiin ilman kelloa ja kalentereita.
Vaskitsa, kyllä minäkin siihen osaa jotenniin otin, kirjailijan häiriöklinikan palstalla. Joo, syyllistäminen ei ole mun laji. Ehkä kun itse syyllistyy helposti eikä toisaalta näe siinä mitään moraalia kohentavaa funktiota...
No juu, minäkin olen kyllä vähäsen asiantuntija-allergikko. Siksi en kauheasti lue lehtiä. Toisaalta, joissain lehtijutuissa, joita olen kirjoitellut, on jonkin aiheen tutkijan kanssa jutustelu ollut kovin hedelmällistä heidän kyetessään sanomaan hetpaikalla, että itse asiassa tämä ja tämä maallikkokäsitys on osoitettu empiirisesti aika epäillyttäväksi tässä ja tässä tutkimuksessa.
Erityisen kiinnostavaa se on silloin, kun erehtyy. Aukeaa kokonaisia uusia maailmoja, joihin sukellella. Kunpa tuokin uutinen aukaisisi jonkun umpipään maailman...
En ymmärrä sitä, miten terroristi voi olla psyykeltään normaali? Normaali ihminen EI tapa muita ihmsiä.
Lähetä kommentti
<< Home