15.12.04

Kotitarvekasvatusta

Vesi litisee jään ja hiekoituksen päällä pyöräillessämme Kissan kanssa Annalaan aarin vuokrapalstallemme. Aari! Ennen kuin aloimme kotitarvekasvatuksen, en edes tiennyt, kuinka iso ala aari on.
Odotamme liikennevaloissa Lahdentien liitymän luona. Suukottelemme odotusajan. Tihkuttaa. Autot roiskivat rapaa. Lihava HKL:n kuski venailee pääsyä Koskelan hallien varikolle.
Ja matkaan, taas. Kissan Crescent liukuu tyylikkäästi nastarenkaillaan, meikäläisen Kulkuri lipsahtelee sivusuunnassa, nastoitta.
Palstalla maa on kovassa jäässä. Hakkaamme jäähän reikiä lapiolla ja tungemme reikiin talvivalkosipuli Aleksandran sipuleita. Jään alla maa on mutaista ja yllättävän lämmintä. Ensi vuodeksi on luvassa vielä enemmän omaa valkosipulia kuin nyt. Olemme toistaiseksi edelleen valkosipuliomavaraiset. Olemme olleet sitä heinäkuun lopusta saakka. Posket punertuvat huhkiessa. Niistämme hihaan estoitta. Vaihdamme pari räkäistä suukkoa taas. Nauramme jänisten tuhoille: rusakot ovat käyneet popsimassa joulua varten säästetyt palmukaalit. Vastineeksi pellolla on runsaasti jäniksenpapanaa, ainakin nelisen ämpärillistä. No, eipähän tarvitse käydä hakemassa kompostoitua hevosenlantaa talleilta.
Koetamme vääntää viimeisiä juuripersiljoita irti jäisestä maasta. Ei siitä tule mitään. Hihitämme ja toikkaroimme hervottomina takaisin pyörille.
Aloittaessamme kotitarveviljelyn monet pitivät meitä täysin tärähtäneinä. Nyt asenteet ovat vähän muuttuneet ihmisten maistettua jääkaapissa ja vihannestiskillä lakastumatonta punasikuria, mangoldia, palsternakkaa, villirucolaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, kurkkua, munakoisoa ja sen tuhannen lajin salaattia: sidesalaattia, kähärämalvaa, kirjoamaranttia, amerikankrassia, vuonankaalia, punaista lehtikaalia... ja talvikurpitsoita. Jaspee de Vendee on meloninmakea, Bush Buttercup pähkinäinen. Kasvimaalla, jossa kesäisin vietän päivittäin aikaani, minut tunnetaan kurpitsatyttönä.
Aina kun joku puhuu siitä, etteivät kaupunkilaispenskat ymmärrä ruoantuotannon päälle mitään, huokaisen ja mietin, miksi ihmeessä maalla ei kaupasta näy saavan aina edes luomumaitoa ja soijarouhetta, jos ne ymmärtävät ruoasta, sen tuotannosta ja tuon tuotannon seurauksista niin paljon.
Myönnetään, olen suunnaton snobi ruoan suhteen. Brassailen sillä, että omalta kasvimaalta saa kaikkea, mitä kaupasta ei saa. Ja ikkunalaudalta: habaneroja, ihanan tulisia super-chilejä. Olen käännyttänyt pari kaveriakin jo tähän hulinaan. "Anna mulla pari siementä, habaneroista. Mä rakastan sitä tunnetta, kun pää räjähtää."
Kaupassa on niin tylsää ja raivostuttavaa käydä. Edessä ja takana ihmiset nostavat liukuhihnalle lihaa, maitotuotteita ja vähäkuituisia muovipussileipiä. Limsaa. Karkkia. Valmisruokia. (Miten ne saavat sen kaiken kurkustaan alas?) Ne eivät osaa aina edes punnita omenia oikein, eivät erota toisistaan Red Deliciousia ja Royal Galaa. Huolimatta lukuisista toivomuslapuistani mistään Helsingissä ei edelleenkään saa Cox's Orange Pippin -omenoita.
Kuka hemmetti on onnistunut kusettamaan meitä kulttuurina pois lajikkeiden ihanasta vaihtoehtojen ja nyanssien maailmasta lajikkeettomien hedelmien maailmaan? Vanhoissa keittokirjoissa ohjeet ovat usein ihanan täsmällisiä: omenahillo tehdään hillo-omenista, omenapiiras hilloutumattomista talousomenista, omenaviini sampanjaomenoista... "Mitä on nää hilloutuvat talousomenat?" kysyy ystävätär keittokirja kädessään, otsa kurtussa. "No, vaikka Turso, se on tosi hyvä talousomena... tai vaikka Antonovka", koetan selvittää. "Ei niitä Alepasta taida saata", hän epäilee. No ei niin. "Ääh, kai meidän on pakko tulla toimeen Granny Smitheillä." (Omenapuu.com on ihan tajuton sivusto. Sinne kannattaa piipahtaa tuulettamaan päätä ja tajuamaan, miten rajoitettua kaupallinen tarjonta on.)
Helsinki on sen verran pikkukaupunki, ettei täällä voi olla kulinaristi pitämättä omaa vuokra-aariaan kaiken omituisen kasvupaikkana.
Mietin välillä kaupassa, ihmisten ostoksia vakoillessani, ovatko metaforan teorian kehittäjät oikeassa siinä, että suurin osa ihmisistä operoi täysin tietyn tason käsitteillä: he ymmärtävät, mikä on omena, mutteivät, mikä on Turso tai Royal Gala, eivätkä myöskään juurikaan käytä käsitettä "hedelmä", puhumattakaan käsitteestä "kasvis". Minulta kului lapsena kovasti aikaa, ennen kuin ymmärsin, että grannysmithit, royalgalat, reddelit ja goldendelit olivat kaikki omenia. Jotain hyötyäkin siis on porvarillisesta perhetaustasta Lauttasaaren juppigetossa. Meillä kotona korostettiin aina, onko riisi sitä Vogelin täysjyvää vai basmatia, vai peräti basmatitäysjyvää, onko täysjyväpasta luomua vai biodynaamista, ja niin edelleen. Olen siten todennäköisesti imeksinyt snobbailun ja luokkien alaluokkiin jakamisen jo äidinmaidosta tai viimeistään tehosekoittimen jauhamasta biodyn-Nantesporkkana-grannysmith-soseesta. Sen mitä oppikoulutaustaiset vanhempani eivät pysty abstrakteissa asioissa antamaan, he ovat antaneet ruokien nimeämisessä.
Kun kurkistelen ihmisten ostoskärreihin Alepassa (josta ostan vessapaperia ja tiskiainetta), en voi olla ihmettelemättä, nauttivatko ihmiset oikeasti pakastepizzojen ja maksalaatikoiden mausta. Sellaista feministiä minusta ei koskaan saa tehtyä, että lakkaisin kokkaamasta kotona joka päivä Kissalle ja itselleni. ("Sinä tukahdutat itseäsi kokkaamalla kotona", valistaa yksi tuttavani säännöllisesti. "Itsenäisty, nainen!" Hänen päähänsä ei mahdu, että minä rakastan kokkaamista. Parasta ruokaa saa tekemällä itse. Olen kokannut omat ateriani jo viitisentoista vuotta enkä voisi kuvitellakaan eläväni muiden rävellyksillä. Eiväthän ne osaa tyydyttää makuni jokaista vaadetta... ja niin monesti vegaaniruoka tehdään niin kevyeksi ja pieneksi annokseksi, ettei se pyöräilijän ja tanssijan nälkää pidä.)
Californian Early Wonder -paprika makuuhuoneen eteläikkunalla vaikuttaa melko kypsältä. (Early wonder, hah. Paprikanraakile on roikkunut emokasvissa syyskuun alusta saakka. Vähäisessä valossa kypsyminen on hidasta.) Pohdin ruokaohjetta vihanneshedelmäni päänmenoksi.

3 Comments:

Blogger Anu said...

Hyvin puhuttu. Juuri äsken alepassa tunsin masennusta yrittäessäni etsiä hyllyiltä jotain syötävää. Ehkä kirjoituksesi sysäsi mut hiukan lähemmäs oman palstan hankintaa.

Kieroa, miten paljon enemmän kuin koskaan ennen puhutaan terveistä elintavoista ja ruuan kaloreista ja monipuolisuudesta ja vitamiineista, ja samalla raaka-aineiden hinnat nousevat ja einesten määrä hyllyillä kasvaa. Kovin korporaatiovetoinen tämä suunta.

14/12/04 21:44  
Blogger Veloena said...

Palsta-asioita voi tiedustella Hgissä Hyötykasviyhdistykseltä, www.hyotykasviyhdistys.fi. Palstavuokra on naurettavan edullinen, muistaakseni nelisenkymmentä egeä. Niillä kasviksilla elää kuitenkin kesäkuun lopulta ainakin lokakuulle.

15/12/04 11:35  
Blogger Dyro said...

Kasvisdiversiteetti - pitkästä aikaa aate jota pitäisi levittää, ilman snobismia tietysti.

Vanhaa koeteltua ja pätevää tietämystä hyötykasveista ja vaikkapa rakentamisesta katoaa kovin helposti, kun uutta tietoa tulee tilalle, tai kaupan tukkuliikkeiden annetaan päättää asioista, laiskan kuluttajan puolesta. Tekstisi innosti minua, kiitokset.

15/12/04 21:44  

Lähetä kommentti

<< Home

<