Analyyttisyyden puutetta

Selviää, että olen ollut totaalisen väärässä väitteessäni, että "ihmisillä on niin paljon käsittämättömiä odotuksia elämältään. Minulle riittäisi se, ettei minun tarvitse pelätä." Koska itken illalla ja aamulla huolissani siitä, etten enää osaa bilestää, joudun Kissan analysoinnin kohteeksi ja saan kuulla mairittelemattomia asioita pölkkypäämäisestä käytöksestäni. "Arvaa, hävettääkö, kun olen kertonut ihmisille, että mulla on fiksu ja karismaattinen tyttöystävä, ja sitten sä juhlissa seisot vain sivussa ja et viitsi edes hymyillä vaan vilkuilet vaan ympärilläsi niin että susta näkee, ettet sä viihdy."
En piristy juurikaan sinänsä varsin tarkkanäköisestä analyysista. Tulen vain vihaisemmaksi ja surkeammaksi. Se ei ole hyvä yhdistelmä. Onneksi Kissan empaattiset kyvyt pulpahtavat lopulta pintaan ja hän älyää tehdä asiakysymyksiä. Selviää, että olen jutellut lauantaina paljon useampien ihmisten kanssa kuin Kissa.
"Helvetti, sähän olet ollut paljon sosiaalisempi kuin minä. Mistä tämä nyt oikein kiikastaa? Sanoiko joku pahasti?" Kissa tiukkaa.
"Ei, mulla oli ihan kivaa", marisen takaisin.
"Mutta juurihan sä sanoit että sulla oli ihan kamalaa."
"Joo niin se on aika skitsottavaa, kun vaikka kuinka ponnistelee ollakseen läsnä tilanteessa, tuntuu silti siltä, että on tuhansien galaksien päässä niistä tyypeistä ja kaikki on vain kilttejä kohteliaita mutteivät sano mitään."
Kissa pyörittää silmiään. Hän melkein suuttuu. "Hemmetti, Orava, mitä sä oikein odotat. Ne on pikkujoulut. Luuletko sä, että ihmiset puhuvat siellä syvällisiä? Oikeita substanssiasioita?" Puolustaudun kiukkuisena: kyllä minulle välillä uskoudutaan. Joskus joku juttelee kanssani kaikesta siististä, niin kuin maailmansyntyhypoteeseista tai evolutiivisesta ihmiskuvasta. Vaikka jos tarkemmin ajatellaan, harvemmin puolitutut ja harvemmin pikkujouluissa.
"Sinä odotat ihmisiltä vain ihan liikaa", kuuluu Kissan tuomio. Luimistelen korviani ja koetan sovittaa sen väitteeseeni siitä, etten odota mitään muuta kuin ettei minun tarvitsisi pelätä hölmöjä asioita.
Totean ammottavana minua vaanivan analyyttisyydenpuutteen.
Selviää myös, että mieheni on ollut bileistä lähdettyäni bimbo. Hän on tanssinut "jonkun biisin tahtiin, se oli niin siistiä musaa" - vaikkei muistakaan kuollakseenkaan, mikä biisi se oli, eikä kenen kanssa tanssi, vaikkei ollutkaan juonut "juuri mitään" ilmaisen viinan suurista sammioista. Kesken tanssia hän on keksinyt äkkiä, että näyttäisi ihan sikamageelta, jos hän pyörittäisi päätään tosi lujaa ympäri, niin että ne puolimetriset jouhet tekisivät sellaista spiraalikuviota... kuten Stacy Peraltan hiukset ... Ja: "Sitten mä menetin tajuntani äkkiä." Ilmeisesti Kissa oli vatkannut päätään ympäri niin kauan, että yksinkertaisesti pökertyi ja tipahti lattialle kaljapullo kädestä hervoten ja lattiaan rikkoutuen. Nyt kissan vasen lonkka, jonka päälle rassu koko painavan ruhonsa romautti, on kipeä. Ihmiset olivat kuulemma säikähtäneet. Epäilemättä. Minulle ainakin tulisi ensiksi mieleen, että aikuinen mies, joka pyörittää ensin päätään pari minuuttia maanisessa tilassa ja romahtaa sitten tajuttomana lattialle, on kiskaissut just oodeet.
Ja sitten oltais ihan paskana, tuleeko nyt piipaa-autokin bileisiin.
Ihanaa, että on sunnuntai. Voi relata. Kissa on tosin Dodon toimistolla remppaamassa. Minä vain laiskottelen. Ja olen onnellinen siitä. Käyn myös posteja läpi, nyt, kun on kunnolla aikaa. Sähköpostitse tulee kaikkia mukavia asioita, kuten usealtakin listalta mainos Suomen v-päivästä ja Joonakselta linkki esseehen tiiviin kaupungin ekologisuudesta. Vieläpä New Yorkista, joka sentään on aivan ihana paikka. Voi, tehtäisiinpä Keski-Pasilaan pilvenpiirtäjät! Meikäläinen muuttaisi sinne heti. Etenkin jos pohjakerroksiin saataisiin houkuteltua egyptiläinen tai lähi-idän ravintola, punnitse & tuhlaa, edullista garam masalaa, korianteria, tofua ja tempehiä myyvä etninen kauppa, hyvä eläinkauppa, suutari, UFF, ja sen sellaisia välttämättömiä kivijalkakauppoja, joita ilman elämä olisi aika vaikeaa ja turhauttavaa. Pilvenpiirtäjiä on vastustettu esittäen, että katukuilusta tulee Suomessa aika pimeä. Ei täällä kyllä kaduilla muutenkaan ole vipinää, joten tuskin tuo haittaisi. Jos asunnot olisivat yläkerroksissa, niissä riittäisi valoa, ja toimistoissahan joka tapauksessa ikkunoiden valo suljetaan ulkopuolelle sälekaihtimin tai ikkunoiden päällä ulkopuolella olevin lipoin.
Mutta tuskin mitään näin jännittävää tapahtuu, Helsingissä.
Olen silti hyvällä tuulella. En koe edes tuskaa analyyttisyyden puutteestani. Eh, kukapa ei koskaan erehtyisi? Ja kukapa olisi sama ihminen, tilanteesta toiseen?