15.12.04

Esteettisiä analyysejä, 1: tapaus meetwurstivoileipä

Joskus minulta kysytään, miksi olen erikoistunut juuri estetiikan filosofiaan. Mitä annettavaa estetiikalla voi olla yhteiskunnalle? Usein kysyjillä on estetiikasta sellainen kiiltokuvamainen käsitys: esteettistä on kissanpentujen kanssa kisaileva koiranpentu, suukko sateenvarjon alla, Renoirin Baigneuse aux Cheveux Longs, sateen jäljiltä laskevan auringon valossa kimmeltävä männikkö, ja niin edelleen.
Unohdetaan, kuinka estetiikka tutkii kauniin ja hellyyttävän lisäksi paljon muutakin: rumaa, epätyydyttävää, loukkaavaa, kornia, kitschiä, fantastista, nyt muutaman aiheen mainitakseni. Ja ettei kauneuskaan ole aina hellyyttävää sorttia: Jossain mielessä esim. SKM:n kuva verisestä possun päästä on kaunis. Ei yksinään formalistisessa mielessä värien ja muotojen kompositiona, vaan myös ideologisesti. Tällaista tapahtuu. Rehellisyys on mielestäni yksi kiinnostava esteettinen arvo.
Turha lätinä pois. Koska on helpointa näyttää käytännössä, miten esteettinen analyysi voi edetä (tässä tapauksessa pragmatistisessa systeemissä), teen niin. Tämä on toivottavasti viimeinen julkinen esteettinen analyysini toistaiseksi. Koska blogi on muistilappu, jossa työstän aavistuksiani ja fiilareitani sanoiksi, tämä on analyysiksi kovin keskeneräinen raapaisu. (Huh, jos se olisi valmis, mitä ihmettä sitten tekisinkään?)
Esteettiseksi tilanteeksi valitsen meetwurstivoileivän syömisen, jota mm. Naamioiden takana kontemploi taannoin. Meetwurstileivän syöminen on sikälikin hyvä tutkimuskohde, että se oli yksi suurimmista hidasteista kasvissyöjäksi siirtymisessä, jota yritin toistuvasti aina meetwurstileipään langeten useamman vuoden ajan. Meetwursti on itse asiassa ainoa lihatuote, josta olen todella esteettisesti nautiskellut.
Naamioiden takana kirjoittaa: "olen samaa mieltä siitä, että meetvursti on hemmetin hyvää. Sitä syödessään voi melkein kuulla sepelvaltimoidensa nitisevän ja natisevan."
Bon, lähdetään tästä liikkeelle. Väitettä "meetwursti on hemmetin hyvää" tukee osittain trangressiivinen peruste "ihanaa, koska tämä niin epäterveellistä!" Itsensä vaaraan asettaminen on kutkuttava tunne. Etenkin, kun vaara ei ole mikään varmasti ja heti iskevä zapp-korkeajännite. Osa karkinsyönnin viehätyksestä on juuri siinä, että karkki ruokkii hammaspeikkoa.
Minustakin meetwurstin maku on tavallaan taivaallinen. Sikäli kuin jotain siitä vielä muistan. Silti en koe kieltäytyväni mistään kasvissyönnilläni: paitsi että meetwursti maistui hyvältä osittain tottumuksen voimasta - "lapsang souchongin kanssa kuuluu syödä meetwurstileipää" - se alkoi maistua enenevässä määrin myös kuolleelta lihalta.
Miten meetwursti voi maistua samaan aikaan paitsi hyvältä, myös pahalta ja kuolleelta lihalta? Selväpä tuo: minussa taisteli kaksi eri näkökulmaa. Toinen sanoi: "Meetwursti on hyvää ja viis siitä mitä sen syöminen tarkoittaa kausaaliyhteyksissään", toinen: "Tyttö pieni, onko tämä nautinto todella sen arvoinen, että vähintään koirasi älykkyystasolla ollut eläin on joutunut elämään elämänsä olosuhteissa, jotka eivät salli sille sen vaistojen toteuttamista, ja on teurastettu, vaikka tiedetäänkin, että teuraseläimet yrittävät usein paeta haistaessaan kuoleman, ja eivät sikäli näytä haluavan itse kuolla?" (Nämä näkökulmat voivat olla toki myös eri ihmisten päässä; valitsin kuitenkin meetvurstivoileivän syömisen esimerkiksi, koska se on niitä tapauksia, joissa minulla on omakohtainen kokemus kummastakin näkemyksestä JA niiden eksplisiittisestä vuoropuhelusta useiden vuosien ajalta.)
Onko jompikumpi näkökulma "väärä"? Eipä kai. Pragmatistisessa esteettisessä teoriassa ajatellaan, että tulkintojen moneus ei ole ongelma. Välitön esteettinen vaikutelma ei voi olla normatiivisessa mielessä "väärä". Esteettisen objektin muodon ei ajatella olevan objektissa (meetwurstileivät) eikä kokijan mielessä (sekasyöjä, kasvissyöjä), vaan esteettisen objektin ja kokijan välissä; tavassa, jolla kokija järjestää vasteensa objektiin (meetwurstileipä-reseptio). Näin ollen esteettisen objektin muoto, johon pyritään pääsemään käsiksi, hahmottuu esteettisen objektin (meetwurstivoileivät) historiallisena elämänä - meetwurstileivät juhlapöydän osana, arjen osana, päivärytmien jäsentämisen osana, gastronomisessa diskurssissa, eläinsuojeludiskurssissa jne. Meetwurstileipien historiallinen asema tarjoaa jatkuvuuden niihin kohdistuvien esteettisten väitteiden välille. Kyseessä on siten kulttuurinen, funktionaalinen horisontti, jota muuttuu historiallisen ja henkilökohtaisen kontekstin muuttuessa. Meetwurstileipä on siten 1800-luvulla hahmottunut aika erilaisena esteettisenä tapauksena esim. meetwurstin vaikeamman saatavuuden, yleisen mausteiden käytön erojen, meetwurstin sosiaalisen statuksen ja eläinsuojeluliikkeen sen hetkisen hiljaisen kauden seurauksena. Koska meetwurstileipiä tarkastellaan kovin monenlaisesta näkökulmasta, niitä koskevien esteettisten väitteiden moninaisuus ei ole mikään looginen ongelma: erilainen tilanne synnyttää erilaisen kokemuksen.
Koetanko nyt sanoa, että päädyin jättämään meetwurstileivät toisten päivittäin kontemploitaviksi ihan satunnaisesti, ikään kuin juhlistaakseni vain yhtä näkökulmaa toisten yhtä hyvien kustannuksella? En. Se, että hyväksytään näkökulmien moneus, ei vielä tarkoita, että hyväksytään toisistaan eroavien esteettisten väitteiden keskinäinen samanarvoisuus.
Miten sitten esteettisten väitteiden keskinäistä paremmuutta voidaan arvioida? Pragmatistinen estetiikka, sellaisena kuin Dewey sen kirjoittaa teoksessaan Art as Experience, asettaa estetiikan lähtökohdaksi koetut nautinnot. Huomatkaa: kyse on vain lähtökohdasta. Estetiikan tavoitteeksi asetetaan puolestaan "mahdollistaa näistä nautinnoista pitäminen ja niiden tuottaminen tietoisesti ja merkityksellisesti, ei satunnaisesti ja fatalistisesti".
Mitä tämä tarkoittaa? Deweyn mukaan meidän on paljastettava olosuhteet ja seuraukset, joiden vallitessa pitäminen ("Meetwurstivoileivät ovat hyviä!"), preferointi ("Meetwurstileipä, kiitos, ei sitä oliivifoccacciaa" - tässä preferoidaan lompakolla kahvilassa) ja kiinnostus ("Tekisinkö itselleni meetwurstileivän ja maistelisin tuota aromaattista lihatuotetta?") ilmenevät vastuullisesti ja tietoisella tavalla, ei tietämättömästi ja fatalistisesti.
Mitä sitten on vastuullinen ja tietoinen pitäminen, preferointi ja kiinnostus? Yksi kriteereistä on, että tarkastelemme esteettistä tilannetta kokonaisuutena emmekä etukäteen päätä, mikä on esteettinen objekti tuossa tilanteessa. Palataan siis meetwurstileivän esteettisestä objektivoinnista vielä laajempaan tilanteeseen: meetwurstileivän syömiseen. Dewey väittää, että usein tilannetta eriteltäessä tulos onkin, että esteettisen elämyksen aiheuttikin jokin muu kuin kuvittelimme tai että tilanne ei ollut oikeastaan tuottamansa reaktion arvoinen. Meetwurstileivän syömisen tapauksessa (nämä ovat nyt siis minun kokemusteni aukikirjoittamista; minulla ei *valitettavasti ja onneksi* ole Jumalan näkökulmaa...): Aiheuttiko esteettisen elämyksen juuri se, että leivän päällä on juuri meetwursti, vai oliko pikemminkin kyse siitä, että olin tottunut vetämään pikkusuolaista snäkiä tiettyyn aikaan päivästä, iltapäivällä, lapsang souchongin kera, istumaan ja rauhoittumaan kesken välttämättömän pänttäämisen ja esseiden kirjoituskoneella nakuttamisen? Oliko kyse enemmän tuttuuden viehätyksestä, rituaalista, jolla rakentaa pysyvyys päivien välille? Oliko meetwurstileipä kenties korvattavissa jollain muulla? Ja: Oliko pieni piipahdukseni kotoisen nautinnon piiriin lopultakaan oikein sopusoinnussa sen kanssa, mitä eläimistä ja niiden intresseistä tiedän? Oliko nautintoni meetwurstileivän syömisen yhteydessä niin suuri, että olin valmis vaivaantumaan joka ikinen kerta, kun luin tuotantoeläinten oloista?
En päässyt nykyiseen vastaukseeni, meetwurstin käytännön tason kontemploinnin muille jättämiseen, kovinkaan kaunista tai ylevää tietä.
Itse asiassa, tajusin yksillä kutsuilla, että vihreistä oliiveista tehty, täysin vegaaninen tahna maistuu aivan meetwurstilta leivän päällä. (Sitä en kyllä edelleenkään tajua, miten joidenkin kasvissyöjien mielestä aurinkokuivatut tomaatit leivän päällä muka maistuvat meetwurstilta. Ehkä heidän meetwurstikokemuksensa on jotenkin eri piirteitä - sitkeys? - painottava kuin minun?) Case closed. Minun ei tarvitse enää langeta saakutin meetwurstileipiin. Pystyn elämään kasvissyöjänä ja silti nautiskelemaan tutun suolaisenrasvaisenkirpakasta mausta leivällä. Ja mikä parempaa: ymmärrän, kuinka suhteellisia makunautinnot ovat. Kuinka ruoka-aineen voi korvata toisella kokatessa ja saavuttaa jotain ihan uutta ja jännittävää. Kuinka tärkeää syömisessä on muukin kuin leivänpäällinen: levähdys, kattaus, ikkunasta lankeava valo ja tieto siitä, että kohta kirjoittaminen jatkuu.
On kiinnostavaa, että vasta pystyttyäni jättämään lihan taakseni, onnellisena esteettisen horisonttini yksivakautumisesta edes tässä asiassa - aika monet kokemukseni ovat edelleen hyvin ambivalentteja esteettisesti, edelleen kovan työstön ja arvioinnin alla - vasta sen jälkeen pystyin oikein kunnolla myöntämään, että eihän se nautinto nyt hitto soikoon edes niin mahtava ollut, että sen takia voisi oikeuttaa eläintenpidon sellaisin tavoin kuin meidän tuotantoeläimiämme pidetään.
Valitettavasti luulen, että näin se menee meidän useimpien kohdalla: totutut käytännöt rajoittavat eettisten ja esteettisten normien muuttamista. Jokainenhan tietää, ettei itse ole ilkeä, paha eikä tyhmä. Siksi oma käytäntö tuntuu aina jollain tavalla hyväksyttävältä. Olemme hyvin taitavia sietämään ambivalenssia ja rakentamaan ad hoc -perusteita sille, miksi joku juttu on okei, vaikkemme siitä noin periaatteessa diggailekaan. Tarkoitan: kovin harva hyväksyy hikipajat, mutta toisaalta, kovin usea ostaa aivan maaniseen tahtiin hikipajoissa tuotettuja vaatteita ja pitää niitä kauniina, mageina, hyvin persoonallisuuttaan korostavina jne.
Dewey kirjoittaa, että eritellessämme jotain kokemusta ja huomatessamme, ettei sen tuottanut tilanne joko ole tuottamansa reaktion arvoinen tai että itse asiassa kyse olikin jostain ihan muusta, jota vain tietty tekeminen tai objekti rutiininomaisesti symboloi, maailmamme ei suinkaan ole esteettisesti köyhtynyt. Päinvastoin: tällainen tulos kasvattaa esteettisen kokemuksen yleisiä valmiuksiamme ja nostaa seuraavien suorien vaikutelmiemme tasoa. Ymmärrämme paremmin, ettei kaikki ole sitä, miltä ensisilmäykseltä näyttää. Olemme päässeet yhdestä naiivin fatalistisesta tottumuksesta eroon. Samalla tavoin, kuin aikuistuessa "kaunis" ei tuo tyttövuosien tapaan mieleen enää kiiltokuvia ja kaikkea pastelliväreissä kimmeltävää kitschiä, samalla tavoin voimme oppia näkemään joidenkin nykyisten mieltymystemme ohuuden, pinnallisuuden, haitallisuuden. Esteettisen kehityksen ei tarvitse pysähtyä siihen, että osaa todeta Edward Hopperin tauluilla olevan enemmän esteettistä painoa kuin kiiltokuvilla.
Yksi Deweyn ajatus on, ettei estetiikkaa voi rajoittaa museoon eikä kiiltäväpaperisiin design-julkaisuihin. Yhtä lailla ihmissuhteillamme, ruokatottumuksillamme, liikkumistavallamme, lähiympäristöllämme ja tiedonvälityksellämme on esteettiset standardinsa. Jotkut asiat liikuttavat ja kiehtovat meitä, houkuttavat lähestymään itseään yhä uudelleen. Jotta voisimme puhua itsestämme rationaalisina ja empaattisina toimijoina meidän pitäisi tietää, mikä näissä tilanteissa vaikuttaa, ymmärtää, miten ne suhtautuvat yleisempiin periaatteisiimme ja muuhun maailmaan, toisten kokijoiden intresseihin. Muuten ajelehdimme fatalistisesti töräytellen pitävämme milloin siitä, milloin tästä, useimmiten ymmärtämättä ja kykenemättä perustelemaan, miksi, ja ymmärtämättä täysin, että jotkut mieltymyksemme voivat tarkoittaa välillisesti jonkun toisen kärsimystä. Deweyn ajatus on siis, että estetiikka ulottuu kaikille elämänalueille, liittyy olennaisesti moraaliin ja tietoon, ja on kehitettävissä. Kyky kokea esteettistä nautintoa on suurelta osin tuotettu, opetettu ja opeteltu, keinotekoinen. Vaikka meissä kaikissa lieneekin kaipaus positiivisiin esteettisiin kokemuksiin, nämä kokemukset laukaisevat tilanteet ovat pitkälti kulttuurisesti ehdollistettuja. Siksi esteettiset mieltymykset ovat myös muutettavissa.
Nyt tekin varmaankin toivotte tämän jäävän toistaiseksi viimeiseksi julkiseksi esteettiseksi analyysikseni.




2 Comments:

Blogger heidi said...

Ei kun kirjoita lisää, myös estetiikan alueista jotka eivät liity tietoon ja moraaliin, ja ovat kehitettävissä.

16/12/04 02:02  
Blogger Köyhä retardi said...

Okei, tää tulee aika monta vuotta jälessä, eikä liity aiheeseen, mutta entä sitten. Ehkä luet ja vastaat?
Niin kiinnostava kuinkirjoituksesi onkin, löysin sen etsimällä preferointiaiheita, joudun utelemaan meetwurstilta maistuvan oliivitahnan mahdollsita merkkiä.

21/2/09 11:47  

Lähetä kommentti

<< Home

<