25.8.06

Lyhyen yön uumilla

Onnistun romahtamaan keskelle taiteiden yötä, jonne minun ei pitänyt edes mennä muuta kuin painattamaan t-paitaani ilmainen teksti "meillä kaikilla on menneisyys". (Ja joidenkin meistä lähimenneisyys on epämääräisinä luonnosviivoina blogissa - tulevaisuus ei sentään, onneksi.) Äkisti seison salissa, joka puolella on ihmisiä, toinen ystävätär huutaa laa laa laa, toinen kaataa edellisen tuopin jämät seuraavaan.

Ei saisi sanoa, että tietää pitävän kikan saada tiskiltä palvelua nopeasti. Mutta ihmehän se olisi, jos ei itse vastaavassa työssä olleena olisi pian tajunnut, millainen ilme kiskoo huomion. Rauhallinen nirvanahymy - äiti. Kaksi siideriä, kiitos. Nyt ei pidä juoda, ajattelen, kannan siidereitä korkealla, kasvojen tasalla. Ovulaatio, selibaatti, kaikki kasassa, seurueeseen mahdollisesti liittyviä ihmisiä. Imen kuin sieni silkkaa hämmennystäni.

Jossain vaiheessa hiuksianikin silitetään ja sanotaan, että vielä kaksitoista yötä, kyllä sä kestät. Onneksi tämä ei jatku kahtatoista yötä. Pian olen äkäinen turvotuksesta, itsetyytyväinen ja ehkä hieman itkuinen. Miehet, sanoo keho silloin, ovathan ne ihan mukavia, mutta yksi kerrallaan kiitos, ja se yksi on nyt toisaalla.

Minun piti olla tasainen ja istua riskipäivät kotona. Joka puolella seisoo miehiä, äkisti näen heidät. Vaikka lattiaa jatkuu metritolkulla jokaiseen suuntaan, tanssin nuoralla ystävättären ja oma siideri liukkaita kämmeniä viilentäen.

Muistatko, kuinka nuorallatanssijat aina vähäsen näyttävät horjahtavan tahallaan, korjaavat sitten tasapainon? No, se on suunnitelmani. Onnistun. Luokseni tulee moninkertainen kollegani, joka on taas heitetty pihalle. Rautatieasema on suljettu, joten makuupussi ja alusta jäävät lukkolokeroon yöksi. Nukumme vierekkäin kapealla laverilla alle kahdenkymmenen neliön kopissani. Äkisti huone tuntuu pieneltä, vaikka yksin tai Kerubivompatin kanssa se on vähintään renessanssilinnan kokoinen.

Sänky on niin kapea, että uninalle on nostettava ikkunalaudalle istumaan. Kissa mahtuu juuri ja juuri jalkoihimme tyytyväisenä keränä.

Aamulla kuuntelemme Miriam Makeban iloisen kappaleen ja muuta hyvänolon musiikkia, ostamme leipää ja menemme puistoon. Sametinpunaisia terälehtiä on kaikkialla: viltillä, hiuksissa. Kreetalaistyttöjen armeijat ovat talloneet nurmen kulolle. Mukavammassa puistossa pyörivät sadettajat joten sinne emme käy. Tyttö saa avaimen uuteen kotiin yhdeltätoista, jäämme viltille vielä hetkeksi, sitten menemme maauimalaan.

Turkoosista nousee roottorikäsiä hämmentävällä tarmolla. Varmat päivät (näinä päivinä varmuus omasta viiripäisyydestä on käsinkosketeltavaa) ja darra yhdessä saavat aikaan sen, että kaikki tuntuu seksuaaliselta: tuuli selkä- ja vatsakarvoilla, nauraminen, ihmisten askeleet, roottorikäsien rytmi. Aurinkokin, tuo paholainen, kumottaa takareisiä. Vesijuostessa juoksuvyö piirtää rusketukseen uuman kohdalle vaaleamman kaistaleen. "Sukkanauhavyö!" tunnistaa ystävätär vääntyillessäni alasti peilin edessä ymmärtääkseni, mitä tuo vaalea alue edustaa.

Ja kun lähdemme toimiimme, unohtuu isoilta, kognitiivisesti turboahdetuilta hormonifasaaneilta pukuhuoneeseen toinen sinisistä, pulleista vöistä, joissa lukee, ettei kyseessä ole hengenpelastusväline vaan urheiluun suunniteltu tuote. Kuvassa vedenpinnasta nousee musta, nivelten kohdalta sisäänottamaton roottorikäsi.

Surrour! Surrour! Kumiset lakit leikkaavat pintaa ristiin epäilemättä vieläkin. Mutta olen jo turvassa, kirjaston hämärässä, töissä.

4 Comments:

Blogger minh said...

Edelliseen merkintään viitaten: olen koko ikäni kadehtinut pianotunneilla käyneitä tyttöjä. eräs ystäväni aloitti viisivuotiaana ja soittaa edelleen, opettaa ja säveltää. Äidillä ei ollut varaa pianoon, vaikka hän halusi tytöt pianotunneille, samoin kuin balettiin - joka järjestyikin äidin akillesjänteensä katkaisseen ballerina-ystävättären avulla sitten pienen balettikoulun jälkeen.

Minä yritin poikaa pianotunneille mutta vastaus oli jyrkkä Ei ja luovutin heti. pakottaminen on tylsää.
-minh-
P.S. Miksi vain bloggeri-blogistit voivat kommentoida?

25/8/06 19:41  
Blogger roju said...

Ihhihii! Kuvaat tuota aikaa kuuakudesta niin herkullisesti. Jos kuukautiset ovat tabu, niin ovulaatiota ei ole edes olemassa! Eikä tietysti olekaan niillä naisilla jotka on kemiallisesti kastroitu. Itsekin söin pillereitä 17:sta 22-vuotiaaksi. Sen jälkeen vasta TUTUSTUIN kuunkiertoon. Elämä on niin paljon kauniimpaa syklisenä.

PS. kysyisin samaa kuin minh, tavanomainen tunnukseni ei nyt sitten käynyt. Olemme last.fm-tuttuja, tosin.

25/8/06 19:44  
Blogger Veloena said...

Tuo blogger-asetus oli taannoisen häiriökommentoinnin takia. Ärsyttää, kun vaihtoehdot ovat blogger tai anonyymi. Mutta ehkä käännän asetukset taas laveammalle kaistalle...

26/8/06 01:10  
Blogger Tristan said...

Jos ehdit ja jaksat ja huvittaa:

ystäväkirjani

26/8/06 12:12  

Lähetä kommentti

<< Home

<