Katselee alansa töitä, kuten kuuluu
Tilaan työvoimahallinnon avointen työpaikkojen listaa oman alani töistä sekä Helsingistä että Jyväskylästä. Ja katsokaahan, mitä onnetar tänä aamuna on arponut artsufartsyille filosofian maistereille:
"Haku 1: Taide- ja viihdeala, Muu tieteell. asiantuntijatyö, humanistinen työ, Toimitus- ja tiedotustyö sekä joukkoviestintä, Kirjasto- ja informaatioala:
Karaokejuontaja"
Toivottavasti joku kirjoittaa paksuhkon opuksen humanistisen prekariaatin pakosta suhtautua tilanteeseen mustalla huumorilla. Ei kahdeksantoistavuotiaiden (tai herraties seitsemäntoistiaiden) voida olettaa pystyvän pohtimaan elämänkaartaan ja työmarkkinoita kovinkaan kypsästi. Ainakaan minä en pohtinut. Ajattelin, että kuolen ennen kolmeakymppiä AIDSiin, karkaan sirkuksen mukaan ulkomaille ja että kuolemani jälkeen julkaistaan runoni, jotka saattavat kirjallisen maailman suuren kiihtymyksen tilaan. Hmm. Ja vanhempanikin olivat sitä mieltä, että jos kerran kirjallisuustieteilijöitä (hain siitä sisään yliopistoon, koska sentään ymmärsin, mitä kirjat ovat, toisin kuin filosofia, estetiikka, folkloristiikka yms. kiinnostavat) koulutetaan, varmasti heille on kysyntääkin. Minusta tilanteeseen on kaksi ratkaisua. Joko koulutettavien määrää pienennetään ja heille annetaan suurempi akateeminen vapaus ja taloudellinen tuki tai sitten yliopistoon saa hakea vasta viiden vuoden työuran jälkeen, jolloin on ehkä jo parempi kuva siitä, mitä haluaa ja millä hinnalla.
Hyvä, etteivät rappioromanttiset haaveeni käyneet toteen, olisin nimittäin jo kuollut, eikä kukaan nauraisi kohtalon pikku oikkuselle. Eikä tässä maailmassa ole koskaan liikaa naurua ja hassuttelua! Lasten- ja tietokirjoja julkaissut ja kustannustoimittajana ja toimittajana pitkän uran tehnyt ystäväni oli hetken karaokejuontajana writer's blockissaan. Hän kommentoi työtä helvetillisimmäksi jaksoksi työurallaan.
Omituinen maailma, jos ainoa sopiva vapaaksi ilmoitettu työpaikka koko päivänä ei sovi. Omat työni on saatu suhteiden tai tämän blogin (avoin suhde) avulla. Mutta kuinka käy niille, joilla ei ole ystäviä?
Ei, tarkoitukseni ei ole valittaa. Kunhan kerron, mikä turskautti aamupuurot suusta pöydälle saakka. Pidän mustasta huumorista. Tosin eksoottinen tanssija olisi saanut vielä suuremmat aplodit. "Osaathan siteerata Deleuzea minuuttitolkulla langattomaan mikkiin tunkiessasi käärmeitä sulkakoristeisille kiekoille!"
Nyt kitkemään, koska on kesä!
"Haku 1: Taide- ja viihdeala, Muu tieteell. asiantuntijatyö, humanistinen työ, Toimitus- ja tiedotustyö sekä joukkoviestintä, Kirjasto- ja informaatioala:
Karaokejuontaja"
Toivottavasti joku kirjoittaa paksuhkon opuksen humanistisen prekariaatin pakosta suhtautua tilanteeseen mustalla huumorilla. Ei kahdeksantoistavuotiaiden (tai herraties seitsemäntoistiaiden) voida olettaa pystyvän pohtimaan elämänkaartaan ja työmarkkinoita kovinkaan kypsästi. Ainakaan minä en pohtinut. Ajattelin, että kuolen ennen kolmeakymppiä AIDSiin, karkaan sirkuksen mukaan ulkomaille ja että kuolemani jälkeen julkaistaan runoni, jotka saattavat kirjallisen maailman suuren kiihtymyksen tilaan. Hmm. Ja vanhempanikin olivat sitä mieltä, että jos kerran kirjallisuustieteilijöitä (hain siitä sisään yliopistoon, koska sentään ymmärsin, mitä kirjat ovat, toisin kuin filosofia, estetiikka, folkloristiikka yms. kiinnostavat) koulutetaan, varmasti heille on kysyntääkin. Minusta tilanteeseen on kaksi ratkaisua. Joko koulutettavien määrää pienennetään ja heille annetaan suurempi akateeminen vapaus ja taloudellinen tuki tai sitten yliopistoon saa hakea vasta viiden vuoden työuran jälkeen, jolloin on ehkä jo parempi kuva siitä, mitä haluaa ja millä hinnalla.
Hyvä, etteivät rappioromanttiset haaveeni käyneet toteen, olisin nimittäin jo kuollut, eikä kukaan nauraisi kohtalon pikku oikkuselle. Eikä tässä maailmassa ole koskaan liikaa naurua ja hassuttelua! Lasten- ja tietokirjoja julkaissut ja kustannustoimittajana ja toimittajana pitkän uran tehnyt ystäväni oli hetken karaokejuontajana writer's blockissaan. Hän kommentoi työtä helvetillisimmäksi jaksoksi työurallaan.
Omituinen maailma, jos ainoa sopiva vapaaksi ilmoitettu työpaikka koko päivänä ei sovi. Omat työni on saatu suhteiden tai tämän blogin (avoin suhde) avulla. Mutta kuinka käy niille, joilla ei ole ystäviä?
Ei, tarkoitukseni ei ole valittaa. Kunhan kerron, mikä turskautti aamupuurot suusta pöydälle saakka. Pidän mustasta huumorista. Tosin eksoottinen tanssija olisi saanut vielä suuremmat aplodit. "Osaathan siteerata Deleuzea minuuttitolkulla langattomaan mikkiin tunkiessasi käärmeitä sulkakoristeisille kiekoille!"
Nyt kitkemään, koska on kesä!
Halaus,Veloena at 09:03
13 Comments:
Haha, tell me about it. Oman alan työpaikkoja katsoessa minullekin putkahtaa aina vino pino karaokejuontajia, tällä kertaa myös aulasihteeri(!), elokuvaohjaaja(!) ja lääkelähetti(!!). Karaokejuontajana toimiminen olisi luultavasti jotain tajunnanräjäyttävää, muttei miellyttävässä mielessä...
Olen muuten harvinaisen samaa mieltä (ainakin tiettyjen) humanististen alojen sisäänottomääristä.
Ja vieläkin aivan mustelmilla seuranneesta kivityksestä kun viimeksi nostin asian jossain alan esiin... Yliopisto-opiskelu on yliopisto-opiskelijoille pyhää, eikä sitä pidä loukkaaman :/
Minusta taas KENEN TAHANSA pitäisi päästä yliopistoon, jos osaa olla kiusaamatta muita ja istua hiljaa luennoilla. Se, millaiset edellytykset on koulusta saanut sisäänpääsyrituaaleissa menestymiseen, ei kerro mitään siitä, mitä annettavaa yliopistolla ja siihen liittyvillä eduilla olisi kyseiselle ihmiselle. (Esimerkiksi minä olin vähällä jäädä pääsemättä, vaikka huonon itsetunnon vuoksi en harkinnutkaan aloja, joille on vaikea päästä.) Kuitenkin yliopisto oli alkuvuosina kaikkein tärkein asia elämässäni, ja moni muukin asia on tullut opiskelun ja siihen liittyvien asioiden, kuten Internetin kautta. Kyllä kolmikymppinen kestää paremmin työttömyyden kuin nuori pitkittyvän syrjäytymisen ja vieraantumisen.
Humanistien työttömyyteen on muitakin ratkaisuja kuin pyrkimissysteemin tekeminen nykyistäkin elitistisemmäksi. Ennen muuta tulisi kannustaa suorittamaan akateemisten opintojen ohessa jokin ammatillinen tutkinto, mitä seitsemään vuoteen rajattu opinto-oikeus ei toden totta tee. Vielä parempi olisi, jos sen ammattitutkinnon voisi suorittaa jo yläasteiässä sen sijaan, että elää ne vuodet hyödyttömässä helvetissä.
kandee yrittää avoimen yliopiston (jkl:n by the way toimii myös hesassa) vierailevaksi luennoitsijaksi? saa kokemusta ja niistä maksetaan aika kivasti.
Herranpieksut, en osaa kyllä kuvitella itseni kaltaista hiljaista ja ujoa olentoa luennoitsijana! Huh...
No toki pyrkimissysteemi on nykyään ihan onneton, selvähän se. Millään motivaatiotesteillä en ainakaan olisi itse päässyt sisään, sen sijaan esseevastaajana menin kyllä kirkkaasti läpi ilman aikomustakaan valmistumisesta. Jossain vaiheessa sitten tapahtui se, että tajusin opiskelleeni silkkaa kiinnostustani niin paljon, että kannatti tehdä tutkinto loppuun saakka... vaikka koko ajan vain toivoin löytäväni itselleni mielenkiintoisen pestin tai sirkuksen, jonka matkaan karata. En löytänyt, joten valmistuin. Jaa-ah. Ei minulla kyllä minkäänlaista filosofian tutkijan ammatti-identiteettiä ainakaan ole enkä pidä itseäni sellaiseen ollenkaan pätevänä!
Kaipa jonkinlainen psykologin haastattelu olisi hyvä.
ON toisaalta kyllä totta, että ainakin joillain aloilla saa yleissivistystä ja ilmapiiri on sillä tavalla sekä kriittinen että liberaali, että se kasvattaa ihan ihmisenäkin... mutta aika monella alallahan ei näin ole, humanistisessakaan.
No niin, voi kyllä olla, että olisi hyvä, että aloituspaikkoja olisi näin paljon, mutta että kandeille suunnattua muuntokoulutusta enemmän? Koska kyllähän sitä enemmän tekisi esim. informaatikon muuntotutkinnolla tai journalistin muuntotutkinnolla kuin herraparatkoon tutkijantutkinnolla - kun ei halua tutkia. Opettajan hommakaan ei sovi kaikille.
Toisaalta on kyllä myös niin, että yliopiston luennoillahan saa käydä nyt jo kuka tahansa, jos osaa käyttäytyä. Ehkä tuollaiseen käytäntöön, jota ehdotin, pitäisikin yhdistää vanha tuttavamme kansalaispalkka (joka olisi minusta edelleen järkevin systeemi) ja jonkinlainen syyllistämätön suhtautuminen siihen, että ihmisiltä nyt yksinkertaisesti kuluu aikaa löytää itselleen edes jotenkuten sopiva paikka yhteiskunnasta ja että kaikki eivät ole sillä tavalla käsipäivääreippaita ja naapurintytön/-pojan oloisia että työpaikan saaminen olisi erityisen helppoa. (On yksinkertaisesti järkyttävää, miten pitkälle pärstäkerroin vaikuttaa näissä asioissa! Jopa sellaisissa töissä, joissa jotain nättiä naamaa ei erityisesti tarvita, sellainen usein valitaan.)
Tietysti tämä on monimutkainen asia... mutta ainakin itselleni alan valitseminen alle kaksivitosena oli kyllä aika arpapeliä.
Työelämään sijoittuminen oli yksi syistä miksi en valinnut kirjallisuutta opiskelualakseni... että olin 17-vuotiaana kaukaa viisas... En ota kantaa sisäänpääsymääriin sinänsä.
Pakko vielä tarkentaa: yhteiskunnan tehtävä on tietenkin (mm) periaatteessa taata jokaiselle ihmiselle parhaat mahdolliset edellytykset löytää omat kykynsä ja kehittää niitä.
Kun vain yhteistä rahaa on kuitenkin rajallinen määrä, en tiedä onko nykyinen systeemi paras mahdollinen, kun ottaa huomioon muutkin tarpeet.
Kirjoja ja sivistystähän saa kirjastosta /netistä/muilta vaikkei missään täyspäiväisesti opiskelisikaan... Ja luennoilla käydä, kuten jo todettiinkin.
Mielestäni olisi ihan perusteltua viedä yliopisto-opiskelua enemmän amissuuntaan. Esimerkiksi heti lähtökuopissa olisi ehkä viisasta ottaa huomioon ne tosiasialliset työt mitä omalla alalla on tarjota, ja suunnata vähän sen mukaan opinto-ohjausta ja muutakin tarjontaa.
Ja nimenomaanhan on eriskummallista tehdä kaikista muka tutkijoita, vaikka harvasta sellaista tulee...
Monilla ihmisillä on jotenkin harhainen kuva sen suhteen, mitkä ovat ne asiat elämässä mistä he nauttivat, ja millä on mahdollista elättää itsensä taloudellisesti. Aina kun niitä ei vain ole mahdollista, tai edes viisasta yhdistää...
Voisi harkita senkaltaisen järjestelmän soveltamista kuin esimerkiksi Italiassa on: yliopistoon pääsee jokainen halukas ylioppilas, mutta opiskelupaikan säilyttäminen edellyttää (hyvin vaikeista) tenteistä läpipääsemistä. Ehkä reilumpi kuin pääsykoe? Voisi karsia toisen vuoden opiskelijoiden joukon jo mielekkään pieneksi?
Jos kaikki otetaan opiskelijoiksi, se syö valtavasti voimavaroja. Jo nyt kiroillaan tenttivuorien tarkastamisen kanssa, kun johdantokurssin massaluentoa pitävä saa satoja papereita luettavakseen.
Päinvastoin tulisi vapauttaa opetusresursseja graduohjaukseen, henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekoon jne. eikä paisuttaa työmäärää "alapäässä".
Jos kaikki otetaan opiskelijoiksi, se tarkoittaa myös etuuksien myöntämistä kaikille: terveydenhuolto, ateriatuki, alennetut matkat, oikeus hakea opiskelija-asuntoa.
Vaihtoehtokin on olemassa. Yliopistolaitoksen ideaan on kautta aikojen kuulunut kansanvalistustyö, on pidetty tiettynä velvollisuutena popularisoida tutkimusta studia generalia luentojen, suurelle yleisölle suunnattujen kirjoitusten jne. kautta.
Tällaiselle olisi nykyisten kanavien kuten internetin ja digitelevision kautta loputtomasti mahdollisuuksia.
"Jos kaikki otetaan opiskelijoiksi, se syö valtavasti voimavaroja. Jo nyt kiroillaan tenttivuorien tarkastamisen kanssa, kun johdantokurssin massaluentoa pitävä saa satoja papereita luettavakseen."
Kuka kiroilee, kuka ei. Sellainen henkilö, jota opetustyö ei kiinnosta, ei muutenkaan ole hyvä johdantokurssin vetäjä, minkä lisäksi työn mielekkyyteen tietenkin vaikuttaa se, onko tehnyt tylsän ulkolukutentin, jonka perusteella antaa arvosanoja, vai kontrolloiko oppimista jollain muulla tavalla.
"Jos kaikki otetaan opiskelijoiksi, se tarkoittaa myös etuuksien myöntämistä kaikille: terveydenhuolto, ateriatuki, alennetut matkat, oikeus hakea opiskelija-asuntoa."
Ehkä sitten pitäisi tehdä niin, että opiskelijoiksi pääsevät arvottaisiin tai valittaisiin ne, joita yhteiskunta on jo ehtinyt jollain lailla sortaa (esim. sallimalla heidän kiusaamisensa koulussa).
Luennoilla käymisen salliminen kaikille on hyvä alku, mutta minusta tasa-arvoisuutta pitäisi lisätä myös muissa opiskelijaeduissa ja siinä, että saa palautetta oppineisuudestaan.
"Yliopistolaitoksen ideaan on kautta aikojen kuulunut kansanvalistustyö, on pidetty tiettynä velvollisuutena popularisoida tutkimusta studia generalia luentojen, suurelle yleisölle suunnattujen kirjoitusten jne. kautta."
Ei se, että jättäisi menemättä pääsykokeisiin, tarkoita sitä, että olisi tyhmä ja tarvitsisi popularisoitua tietoa. Studia Generalia -luennot voivat tosin olla yhtä vaikeita kuin suljetut oppimistilaisuudet, mikä ehkä huonontaa pelkästään niillä käyvien älyllistä itsetuntoa.
Heh, täytyy sanoa että olen Tutetitin kanssa täsmälleen eri mieltä.
Tasa-arvosta puhuminen kuulostaa hyvältä, mutta on paikkoja joihin se sopii ja paikkoja ei. Kaikilla on oltava mahdollisuuksien tasa-arvo, mutta kaikki eivät tarvitse akateemista tutkintoa.
Yliopisto ei kuitenkaan ole yleisen oppivelvollisuuden jatke, vaan instituutio joka tarjoaa korkeimman valtakunnassa saatavilla olevan opetuksen. Se tähtää tieteen tekemiseen, se ei ole siis koulu vaan tieteen tekemisen paikka.
On ollut huonoa kehitystä, että niin suuri osa ikäluokkaa on ryhtynyt siirtymään lukiosta yliopistoon luonnollisena opintoputken jatkona, vaikka heillä ei ole mitään tieteellisiä intressejä. Nämä ihmiset tulisi ohjata hyvän opintojen ohjauksen kautta käytännönläheisempään ammatilliseen koulutukseen.
Valitettavasti selvästi ammatilliset alat ovat tunkeneet sisään yliopistoon (esim."hoitotiede"), koska se muka lisää niiden arvostusta. En usko että näin on. Nuo ovat tärkeitä aloja, joita voi hyvin arvostaa oikealla paikallaan, ammattikorkeassa.
Tieteeseen ei missään nimessä kuulu tasa-arvo, vaan erinomaisuuden tavoittelu, meritokratia. Olen siis sitä mieltä, että yliopiston pitäisi karsia tehokkaammin. Suomessa ei tarvittaisi kuin ehkä 2 yliopistoa.
"Yliopisto ei kuitenkaan ole yleisen oppivelvollisuuden jatke, vaan instituutio joka tarjoaa korkeimman valtakunnassa saatavilla olevan opetuksen. Se tähtää tieteen tekemiseen, se ei ole siis koulu vaan tieteen tekemisen paikka."
Mielestäsi siis esimerkiksi terveyskeskuslääkärit, farmaseutit ja opettajat tulisi kouluttaa jossain muualla kuin yliopistossa? Onko opetuksen mataluus se, mikä erottaa koulun yliopistosta? Miksi sitä matalaa pitäisi tarjota jokaiselle mutta korkeaa ei? Onko matalien ajatusten tankkaaminen keino opettaa nöyryyttä, jota tarvitaan oikeiden tiedemiesten palvelemiseen?
"On ollut huonoa kehitystä, että niin suuri osa ikäluokkaa on ryhtynyt siirtymään lukiosta yliopistoon luonnollisena opintoputken jatkona, vaikka heillä ei ole mitään tieteellisiä intressejä."
Tuosta olen samaa mieltä, joskin loppu täytyisi muuttaa muotoon "vaikka heillä ei ole aitoa tiedonhalua", sillä tieteellinen intressi taitaa olla aika kiistanalainen käsite. Se johtuu tietenkin siitä, että opintotukisysteemi ja sosiaaliset paineet ajavat monet opiskelemaan, vaikka mielenkiinto puuttuisi. Toisin olisi silloin, jos opintotukea, kansalaispalkkaa tms, saisivat kaikki (eivät vain opiskelemaan hyväksytyt) ja jos yliopisto olisi kaikille avoin (ei statussymboli).
"Tieteeseen ei missään nimessä kuulu tasa-arvo, vaan erinomaisuuden tavoittelu, meritokratia."
Erinomaisuuden tavoittelu on eri asia kuin meritokratia. Meritokratiassa palkitaan ne, jotka ovat menestyneet vallitsevilla mittapuilla. Erinomaisuus puolestaan voidaan ainakin ihmistieteissä tulkita myös niin, että tuodaan esille sellaisia näkökulmia, jotka vallitseva systeemi tukahduttaa.
Lähetä kommentti
<< Home