10.5.06

Rakkautta nastarenkailla

Tänään se tapahtuu taas. Ilma on lempeä, kun astun tanssistudion ovesta Mannerheimintielle, kehossani ei ole yhtään piukoitusta, olen yhtä ilman kanssa, se virtaa sisälläni, ilmankosteus on yhtä ihon ja kudosten kanssa, tunnen elävästi, kuinka olen vain tihentymä, kuinka maailma lävistää minut solu solulta.

Avaan lukon ajattelematta, nautinto on liian voimakas asioiden analyysiin, mutta kaikki onnistuu yhtäkaikki. Pyörä liukuu tottelevaisesti kovaan vauhtiin ilman ylimääräistä pinnistystä, onnellisuus valuu koko maailmaan, rakastan jokaista vastaantulijaa, ehdin katsoa jokaista silmiin ja hymyillä, enkä silti livu autojen enkä raitiovaunujen alle, en jännitä edes sitä, kuinka huomenna näen Janin.

Minulla on raajat, voin aina kietoa ne suojakseni tai ojentaa käteni avaruuden yli.

Liike, aika ja tila virtaavat kauttani, ajatukset laukeavat kerta toisensa jälkeen kotimatkan aikana. Maailma kantaa, sydän lyö, olen yhtä liikettä, valot vaihtuvat, kaarteet lipuvat nastarenkaiden alle, tänään nastarenkaatkaan eivät tunnu talvijäänteiltä, ainoastaan kinkyviileältä yksityiskohdalta muuten mummoisessa pyörässäni. Tahtoisin lähettää rakastan sinua -tekstiviestin jokaiselle tuttavalleni, rakastan sinua, tule tänne, ja pesen sinut sienellä, ja öljyän ja raspaan jaloistasi kovettumat ja taivutan sinua eri asentoihin, kunnes sinäkin voit liukua maailmassa pehmeänä ja rentona, ja tunnet kuinka maisema avautuu kierteeltä, ja livut molekyylien välistä yhdenkään vastustamatta. Mutta ehkä teen sen näin, jottei kukaan luule minun juoneen päätäni täyteen. Olen ollut vain venyttelemässä suuressa salissa, olemme taipuneet eri suuntiin ja hengittäneet, ja äkisti olen tulvahtanut läsnäolevaksi niin terävästi, että melkein vapisen.

Kun liu'un ylämäkeen ponnistelematta ja täynnä liikkeen voimaa, Samothrakeen Nike äkisti henkiin heränneenä, lämpimänä ja venytettynä, läpihengitettynä ja tehtävänsä ennen matkaa paketoineena, suru melkein saavuttaa minut, häilähtää ja katoaa liekkinä tuulessa. Olen maannut monen kanssa, mutta vain yksi on osannut olla läsnä miettimättä, jännittämättä, ollut hymyä ja hengittävää liikettä kanssani, ja hänenkin kanssaan makasin vain yhden yön ja jälkeenpäin näin kuinka hän pelkää itsessään tuota puolta koska haluaa rationaalisuutta, hän istui tuolilla painoi päänsä käsiin, hänestä se kaikki katosi niin paljon pikaisemmin kuin minusta, ja en osaa surra tätäkään, toteanpahan vain ja samassa jo ilo kannattelee minua, ja sydämeni on täysi ja laulaa omaa lauluaan, kädet lepäävät ohjaustangolla, liikun sisään unen keveydellä ja alan siivota asuntoa, kaiken on oltava kunnossa kissanhoitajan tullessa.

Aamulla astun Pendolinoon ja matkaan toiseen kaupunkiin. Mutta ei vielä. Tämän yön vietän kodissani ja olen rakkautta, tahtoisin itkeä onnesta.

Muistatko sen tunteen lapsena, kun juoksee ja loikkii ja tuntuu, että on lähes nousussa lentoon, loikat venyvät, lonkat joustavat, juoksee gepardia ja lavat ovat kyyhkystä, ja maailma aukeaa läikikkäänä metsäpolkuna, neulastömähdyksin, ja kaikki on kirkasta, mihinkään ei satu, ilma kantaa, ja malttaa mennä sisään vasta yön tullen, ja äiti ravistaa olkapäistä, kysyy missä olitte, kello on jo kolme yöllä, olet vasta kuuden, luuletko ettemme me huolestuneet, ja hymyilee vain uneksivasti, sillä maailma on hyvä ja kaunis ja lepakoita näkee eräässä tietyssä kohtaa, vaikka eivät ne ikinä tulekaan hiuksiin istumaan, muistatko?

Äiti ei tahdo ymmärtää tai teeskentelee ettei ymmärrä, mutta isoäiti ymmärtää eikä teeskentele, hän hymyilee tyytyväisenä, isoäiti ja isoäidin punaiset hiukset, hymyilee ja sanoo että se on lahja, ja että lahjaa ei saa pitää itsellä, että tärkein on aina annettava eteenpäin. On kerrottava uni, ihanin ja pelottavin uni. Kosketettava, jos osaa koskettaa niin kevyesti kuin on mahdollista, haistettava taito joka toiselta puuttuu ja opetettava se huomaamatta, parannettava arkuus ja riehakkuus levollisuudeksi maailmassa. Muistan, kuinka työnnän isoäidin hiuksia kammatessani sormet punaiseen vyyhtiin ja hieron päänahkaa, ja näen peilipöydästä kolmen isoäidin kuvajaisen sulkevan silmänsä nautinnosta, valo putoaa pisamille, sieraimet värähtävät, huulet raukeavat rentouteen, silmännurkat kihartuvat samalla tavalla kuin eräällä miehellä jota rakastan myös tuon yksityiskohdan vuoksi, kaula ojentuu pitkäksi, mutta olen vain lapsenlapsi, olen vain lapsi, joten en kumarru suutelemaan isoäidin kaulaa. Jos seisoisin siinä nyt, kumartuisin.

Ja olen vielä siellä, ja tiedän tämän olon liudentuvan vain vähän kerrallaan, se jatkuu päiviä, huomenna kuljen aamulla rautatieasemalle ja teeskentelen normaalia aikuista tyttöä, hymyilen ehkä vähän liikaa, mutta muuten onnistun vaikuttamaan täysjärkiseltä tämän maailman mittapuun mukaan.

Tänään voisin sanoa kelle hyvänsä tässä kaupungissa tai muualla ne kolme kiellettyä sanaa, samoin huomenna. Tänään sanat olisivat minä rakastan sinua, huomenna olen jo kaukana. Mutta ne sanat ovat kiellettyjä sellaisille kuin minä.

Joten laulan vain ja nostelen pyykit koneesta ja kuuntelen matkustamiseen liittyviä lauluja, jotka Divine Comedyn tekeminä ovat jotakin ihmeellistä, kirkasta ja kaunista, kantavaa ja hiottua. Tänään jumalainen komedia virtaa maailmassa, ja kaikki on hyvin, ja tiedän unen laskeutuvan kasvoilleni kuin yksinäisen harmaan untuvan, ja harmaa makaa rintakehälläni unikehräten, puristaa kynsillään lisää arpia rintakehälleni.

6 Comments:

Blogger Eeva said...

Minä minä..
eikun. Tarjoaisin kalliolla punaviiniä, kun saisin varmuuden, mihin olen menossa.

11/5/06 00:16  
Blogger Qtea said...

Voi tytto, ihanaa lukea sinua kun olet niin sina, yritan joka paiva lukea sinut taallakin. Pida hyva matka, minullakin on hyva yksi matka taalla menossa :).

11/5/06 00:48  
Blogger matkalla said...

voi ma tunnistan tuon tunteen
kun mikään ei paina mitään
ei edes maailma,
sitä ei yksinkertainen
tohtoris-
mies
tiedä.

tohtorismies saattaa olla yksinkertaisinta mitä on?

11/5/06 10:59  
Blogger -rii- said...

Ottaisin myös yhden tuollaisen venyttelyn, kiitos.
Hyvää matkaa.

11/5/06 11:27  
Blogger Eufemia said...

... taivutan sinua eri asentoihin.

Hieman kuin ensimmäisessä näistä videoista?

11/5/06 14:59  
Blogger Molla said...

Hei, minä vasta ensimmäistä kertaa osuin blogiisi, mutta ai että tuli hyvä mieli! Kirjoitat kuin runoja. Haluaisin lukea kaikki kirjoituksesi nyt heti kerralla ja antaa mieleni lipua läpi kaikkien niiden tunnelmien, tunteiden ja havaintojen jotka olet onnistunut vangitsemaan sanoiksi juuri niin kevyesti, että ne vielä elävät ja hengittävät ja liikkuvat.
Enkä voi olla ihan varma olenko minä itse ne lukiessani keksinyt vai tavoitanko ne todella samanlaisina kuin sinä silloin kun niihin törmäsit. Mutta uni alkaa painaa, joten kai minä säästän jotain luettavaa huomiseksikin ja menen nauttimaan omista unikuvistani...

11/5/06 23:33  

Lähetä kommentti

<< Home

<