2.4.06

Aina kotona

Osallistunpa nyt sitten tähänkin meemiin, jonka bongasin Pagistaanista. Eli kymmenen asiaa, jotka kaapposistani aina löytyy & perustelut.

1. Kauralese
2. Pellavansiemenrouhe
3. Kaneli
4. Omenatäysmehu
- Näille on yhteinen perustelu: pelastajapuuro. Eli: Lautasen pohjalle laitetaan puoleen väliin saakka kauralesettä, 1 rkl pellavarouhetta ja runsaasti kanelia. Kaadetaan päälle omppumehua niin että justjust peittyy. Annetaan seistä 15 min, sitten päälle kiehuvaa vettä lautanen täyteen asti. Pelastajapuuro on juuri oikeanlainen. Hyvä aralle vatsalle, paljon kuitua ja proteiinia, maistuu hyvältä, vähärasvainen, paljon omega 3 -rasvahappoa, joka muuten kasvissyöjällä saattaisi jäädä liian vähiin. Loistavaa treenausruokaa, hyvin helppoa, ainekset saa hyvin ja ihan edullisestikin luomuna omppumehua lukuunottamatta jne. Olen syönyt tätä vuodesta 1992 saakka, jolloin keksin reseptin.

5. Maustamaton soijajugurtti, Alpro
- Nam. Meikäläiselle maitoallergikolle herkku nro yksi. Ihana jugurtteisa maku, ja vielä luomuakin.

6. Kaakaojauhe
- Helposti finneistä kuukraatereistuvan suklaafriikin must. Kahdessa muodossa: Canderel-pikakaakaojauheena pikakupposiin ja sitten luomu Green&Black's suklaakiisselin ja pitkän kaavan mukaisen amarettokaakaon tekemiseen.

7. Alkoholijuomista cava, hyvä punkku, mantelilikööri
- Eihän sitä koskaan tiedä, milloin & kuka tulee kylään... En ole kova juomaan itse, joten varastot säilyvät kiitettävästi eivätkä tuhoudu tissutteluun tms. Vieraathan tuntuvat nykyään kolmikymppisskeneissä tuovan enimmäkseen juomaa tuliaisiksi, joten yleensä korkataan aina vieraan tuoma vinkkupullo.

8. Luomusipuli
- Ruoanlaittajan ilmiselvä valinta

9. Hyvät öljyt ruoanlaittoon
- Esim. oliiviöljyistä Santa Tea fruttato intenso, tryffeleillä maustettu oliiviöljycondimento, luomu kylmäpuristettu Kotipellon rypsiöljy ja saksanpähkinäöljy. Olen öljyfriikki, ja syön kasviöljyjä käsittämättömiä määriä.

10. Kanebon 38 asteen mascara. Ilmoittaudun minäkin fanclubiin. Hyvästi pandasilmät. (Vinkki miehille äitienpäivää ajatellen: jos vaimosi/äitisi käyttää jotakin muuta merkkiä, tee hänet tällä onnelliseksi. TOIMII.)

Olisi näitä enemmänkin: Yogi-tee, vihreä jasmiinitee, kamomillatee, kuivattu minttu ja persilja, jeera, kumina yms. mausteet, kalkkitabletit, magnesiumtabletit, luomuporkkanat ja -omenat, greipit, reilun kaupan banaanit, aina jokin papu- tai linssilaatu, vaalea soijarouhe, hajuton deo, urheilijan jalkateippi, kookosmaitotiiviste, vihreä thaicurrytahna, chilit, Punnitse & tuhlaan loistavat kuivatut paprikanpalaset...

Koetan kympittää: tofu, pakastemansikat, pakastemustaherukat (jee nyt saan pakastimen, voin roudata näitä itselleni ja maustaa niillä pelastajapuuroa!), maapähkinävoi, tahina.

Tätä ostan koko ajan, mutta syön heti: tumma suklaa, yleensä Green&Black'sin

Sen sijaan näitä ei yleensä löydy: leipä, vehnäjauho, peruna, puurohiutaleet, maitotuotteet, lihatuotteet, suomalainen vaaleasti paahdettu kahvi.

3 Comments:

Anonymous Laura K said...

Kiitos pelastajapuurovinkistä, täytynee kokeilla. Itselläni vatsa on herkkääkin herkempi, enkä ole edes varma kestääkö se kauraleseitä.. mutta pellavansiemenrouhe on tuntunut auttavan.

2/4/06 14:18  
Anonymous k1m1 said...

pelastajapuuron kesänpaahteinen täyteläinen versio nautittavaksi noin heinäkuussa:

ruishiutaleita
taateleita
paahdettuja auringonkukansiemeniä (tms)
päälle hunajaa

Tällaisella potkitaan päivä käyntiin milloin tahansa!
Ja tämän tarkempia ruokaohjeita en kyllä kannatakaan. Itse diggaan paksun kokkareisesta versiosta, epäilen vellimäisen version toimivuutta. Keskeinen tekijä kun on hunaja joka asettuu massan päälle, muttei leviä ruokaan tasaisesti. Vegeversiota en ole kerennyt kokeilemaan, mahdollisesti jokin maukas siirappi tai ehkä taatelien lisääminen voisi toimia...

2/4/06 14:56  
Blogger Mayatar said...

Oli pakko kokeilla sinun puuroreseptiä ja se toimi! Loistavaa, terveellinen toimiva aamupala, mikä sai vielä aamukävelylle, koska omenamehu oli loppu. :)

4/4/06 10:19  

Lähetä kommentti

<< Home

<