27.11.05

Skumppanja-askel

Kiinalaisen runon graafisesti kaunein sana on "putoaa". Kuu putoaa, linnut taisivat nousta ja sitten jotkin lehvät, hopeisina varmaan, tekivät jotain tai olivat vain. Ei, runoissa ei vain "olla". Minun pitäisi muistaa paremmin, koska olen lukenut runosta hyvän analyysinkin aiemmin ja tunnistan sen heti tytön suomentaessa sen ääneen. Alkoholilla on tietenkin osuutta muistini vähyyteen - olen jo illan toisissa juhlissa, joissa skumppanja virtaa.

Matkalla juhlien välillä sataa painavaa, märkää lunta hiljakseen. Levitän sateenvarjoni ja annan kulun levittyä lantiooni. "Vegetaristit kävelevät aina jollain omalla liukuhihnallaan", nurisee jälkijoukko. En viitsi mainita, että liukuhihnani on pikemminkin vihreää teetä, cavaa ja menneisyyteni lukemattomia tunteja selkä hiessä, varpaat rakoilla, olkavarret kivistäen, reisiä isoloiden, lantiota halliten, musiikkiin hukkuen. Sateenvarjon liike synkopoi jalkoja vaivihkaa, huomaan kulkiessani.

"Onko kaikki hyvin", kysytään kerta toisensa jälkeen. "Kaikki on hyvin", vakuutamme. Olen Sigmunda Freud, istun sohvan reunalla, kuuntelen. Välillä tuodaan appelsiini kuorittuna, kun ihmettelen ääneen, ovatko nekin syötäväksi. Hemmoteltukakaruus ärsyttää jonkin verran, mutta työnnän negatiivisuuden pois päästäni kuplivalla lanalla. No, kerrankos tässä ollaan viisivuotiaita!

Kuuden aikaan aamuyöstä näen talon, jonka julkisivuremonttisuojan alta loistaa valo (kuva flickrissa, opera ei anna linkittää, grr). Talo on paketoituna kauniimpi kuin luonnossa.

Entäpä jos paketoisimmekin jouluksi vain taloja, ei lahjoja? Katselisimme valkoisen muovin kalvoa ikkunaa vasten, emme näkisi lainkaan ulos? Kuvittelisimme lumen muuranneen ikkunan umpeen. Maalaisimme ikkunaan sormivärein laivoja.
<