15.9.05

Intiimiä diplomatiaa

Aluksi huomatessani, että tuttavani on pistetty niin veemäiseen tilanteeseen kuin kirjoittamaan juttua blogeista, sääli purskuu yli laitojen. Ja noin lyhyellä ajalla!

Mutta niinhän se aina lehtijuttujen kanssa on: yleensä toimittaja on ulkopuolinen henkilö, joka koettaa lyhyessä ajassa pujahtaa piireihin institutionaalisen asemansa avulla ("objektiivinen tiedonvälittäjä", "kiinnostunut meistä", "tekee vain työtään" jne.) ja sitten kirjoittaa jutun ilmiöstä ristiinvalottaen ilmiön sisäpuolista ja ulkopuolista kokemusta. Tässä suhteessa toimittajantyö muistuttaa liikaa ammattiauttajan duunia sopiakseen esimerkiksi itselleni. Paitsi ettei kunnon asiakassuhdetta saa edes rakentaa. Ja koko ajan tietää, että pettymys on välttämätön tutustumisen seuraus. Sillä eihän sellaista juttua, jonka jostain aiheesta haluaisi, saa muuten kuin silloin, kun itse kirjoittaa jutun alusta loppuun ja onnistuu vielä runnomaan sen painoon saakka piilossa uudelleenotsikoinnilta. (Mikä, lisättäköön, on lähestulkoon mahdotonta. Yleensä juttuun on ilmestynyt aina jotain ääliömäisyyksiä joiden yllä ei mielellään näkisi omaa nimeään ja jokin ajatuksen loogisuuden kannalta olennainen lause on poistettu "turhana". Voitte arvata ilmeeni eilen yöllä Kissan palattua, kun hän kehtaa ehdottaa, että alkaisin myydä juttuja kovempaan tahtiin ja kaiken kukkuroiksi tarjota kolumnointipalvelua. Auts. "Sun blogi on yks iso kolumni." Niinköhän? Täällä ei ainakaan mikään sensuuri tai formaattiajattelu riehu. Sille kippis.)

Luen Anssi-reppanan edellisen päivän kommentit ja huolestun, kun kukaan ei ole puhunut kirjeystävyydestä (ja tietysti on ihan pakko kommentoida, vaikka suoraan sanottuna on jotenkin tylsää kommentoida samassa blogissa kuin niin monet muutkin). Minusta kun blogit ovat kirjeenvaihtoa ja kirjeystävyyttä. Tosin kirjeenvaihtoa postmodernissa mosaiikkimaailmassa, jossa jokainen on melko pitkälti oman valtionsa edustaja ilman normaalidiplomatian pönötyssäännöstöjä. Diplomaattisuus ulottuu toisen kuulumisten lukemisiin ja niiden pohdiskeluun tiettyä eetosta ja maailmankuvaa ilmaisevina. Ainakin itse koetan pidättäytyä negatiivisista tai ironisista kommenteista (etenkin kun en erota toisten ironiaa milloinkaan). Positiiviset ja tiedustelevat, tarkentavat kommentit sen sijaan tuntuvat aina yhtä hauskoilta niin jättää kuin saadakin.

Ei pidä unohtaa, että kirjeenvaihto tai siis kirjeenkirjoittaminen oli vielä 1700-luvulla taidetta. (Kuten myös puutarhasuunnittelu.) Ehkä blogit ovat siinäkin mielessä kirjeiden perillisiä. Ne tekevät taas kerran "taiteeksi" jotain yksityistä, intiimiä. Taiteen ei tarvitse olla etäytetty teokseksi, reifioitu tietyksi viimeistellyksi, rajatuksi versioksi eikä olla vain asiantuntijoiden/ammattilaisten armoilla. Esimerkiksi on tavattoman mielenkiintoista, että luen nykyään mieluummin blogeja kuin kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuusmakuni, jota vahdin äkäisen muurahaiskävyn tarmolla, on kokenut mullistuksen blogimaailmaan tutustumisen myötä.

Se, jolle tulee nyt mieleen nurista kaunotaiteen ylevyydestä, nuriskoon kaapissaan. Kehotan tutustumaan arvioihin siitä, kuinka esim. klassiset säveltäjät ovat jammailleet jo kauan ennen jazzin keksimistä - jazzin kun mahdollisti massoille levitettävänä jammailevana, spontaanina musiikkina äänilevyn keksiminen. (Tämän asiantuntijakommentin kuulin jostain tv-dokkarista; sori nämä lähdeviitteet :P) Klassisten säveltäjien lisäksi tuona aikana jammailivat myös ne, joista ei koskaan tulleet klassisia säveltäjiä, vaan jotka kitkuttivat viuluillaan aina vähän nuotin vierestä häissä ja hautajaisissa. Joka kylässä piti olla ainakin yksi sellainen.

On kiinnostavaa spekuloida, ovatko blogit viemässä kirjoittamista ja siihen jokseenkin saumatta kytkeytyvää lukemista sellaiseen suuntaan, kauemmas virallisista julkaisukanavista ja etäännytetyistä kirjailijakuvista, henkilöistä, jotka ovat ammattifiktionäärejä. (Blogien vertauskohtana kirjallisuus on kyllä huomattavasti toimivampi kuin journalismi. Onhan kirjallisuuttakin moneen lähtöön: fiktiota ja faktakirjallisuutta.) Kaikkein mahtavinta olisi tietysti, jos aikanaan Timon kommenttiosastossani väläyttämä ajatus painokoneiden (metaforisesta) räjäyttämisestä onnistuisi. Tosin en usko, että kukaan koskaan suostuisi maksamaan kellekään bloggaamisesta, ainakaan jos ote ei ole journalismia tai totuttuja kaunokirjallisuuden genreja matkiva.

(Ergo: ei sellainen kuin tämä tässä, missä kirjoitusvihreetkin on korjaamatta, tavoitteet kadoksissa ja niin edelleen.)

Mahtavinta olisi tietysti, että koko taiteen käsite voitaisiin heittää romukoppaan. Filosofisesti arvioiden kun taide nyt on yksinkertaisesti aika paska käsite. Hyvin laaja, epämääräinen ja eripuraa herättävä. Lisäksi se on vielä voimakkaasti assosioitunut, toisilla negatiivisesti ("jotain taidepaskaa"), toisilla positiivisesti ("ei se voi olla väärin, sehän on taidetta") ja aiheuttaa siten erimielisyyttä tälläkin (ei-määritelmällisellä, asenteellisella) tasolla. Lisättäköön merkityksettömänä anekdoottina, jonka lisään vain siksi, että osaan tehdä sen, että John Dewey olisi pitänyt todennäköisesti bloggaamista ja blogien lukemista esteettisenä kokemuksena ja tervehtinyt blogeja taiteen murtautumisena museoista kaduille. Dewey, tuo vanha vasemmistolainen, jolle kokemus on taidetta tärkeämpi termi.

Minulle on sama, sanooko joku blogeja taiteeksi. Se johtuu ehkä siitä, etten usko taiteeseen uskonnollisessa mielessä. Lähinnä huolestuttaa, jos blogit koetetaan määritellä epäonnistuneeksi tieteeksi, filosofiaksi, journalismiksi tai sitten vaihtoehtoisesti terapian tarpeessa olevien ekshibitionisten virtuaalisiksi kinky-bileiksi. Mieluummin sitten ne voisi määritellä taiteeksi, ja nimenomaan kirjeenkirjoittamiseen ja -lukemiseen, eli kirjeenvaihtoon tiukimmin nivoutuvaksi taiteenlajiksi. (Vittuakos me siitä, että 1700-luvun jälkeen kirjeiden kirjoittamista ei enää pidetty taiteena - epäilemättä paljolti sen seurauksena, että kirjapainon menestystarina muutti kirjoittamisen ja lukemisen kertaheitolla, ja yhä useampi alkoi lukea. Ideologioiden maailma on pitkälti teknisten keksintöjen muokkaama. Eläköön internet. Ja taidemääritelmäthän nyt ovat jokseenkin klassisia esimerkkejä elitismistä.)

Kirjeystävyyden yksi piirre on, ettei kirjoitustahtia, -pituutta ja -tyyliä ole täsmällisesti määritelty. Kirjeistä ei kukaan maksa. Niissä sekoittuvat kuulumiset, asenteet ja toisinaan jonkin lukukokemuksen referointikin. Usein henkilö, jolle kirjoitetaan, on iältään, asemaltaan, sijainniltaan tms. kaukainen eikä häntä koskaan tavata kirjeiden ulkopuolella. (Jotkut sanovat ulkopuolisesta IRL - in real life, ikään kuin kirjatut ajatukset eivät olisi todellisia. Me kirjoitimme Kissan kanssa toisillemme ensimmäisen seurusteluvuoden aikana päivittäin kirjeitä, koska sijaitsimme eri puolilla Eurooppaa. Mikään kidutusmenetelmä ei ainakaan aivan heti saisi minua toteamaan, että kaikki ajatukset, jotka hänelle kirjasin, olisivat jotain muuta kuin todellisuutta aktuaalisimmillaan. Sori. Se olento, joka käveli sen vuoden Helsingissä, ei ollut paljon muuta kuin ajatus, mitä seuraavaan kirjeeseen, ja millainen vastaus.)

Äh, olen kirjoittanut tästä joskus ennenkin. Huomenna menemme maalle ihmettelemään hakkuuaukeaa, joka jatkuu kilometrikaupalla. Päivityksissä on siis jälleen kerran tauko.

Käyttäkää luppoaikanne hyvin. Opetelkaa teitittelemään teini-ikäisiä. He ovat tulevaisuus, joka päättää, millaisia vaatteita kaupasta saa sitten, kun täti ja setä ovat eläkkeellä eikä niillä ole muuta tekemistä kuin roikkua ostoshelveteissä.

9 Comments:

Anonymous Kirsti said...

Minullekin tuli mieleen, että blogien lukeminen ja kirjoittaminen muistuttaa kirjeenvaihtoa, kun luin Lagerkranzin kirjaa Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta. Kirjoitin siitä lyhyen päreen jokin aika sitten. Hän kertoi naisystävästään, joka kirjoitti jatkuvasti kirjeitä ja yhtäkkiä tajusin, että tällä naisella olisi varmaan ollut blogi, jos niitä olisi ollut siihen maailman aikaan. Myös Markku Envall kirjoitti jossain esseessään kiinnostavasti kirjeenvaihdosta ja siitä, miten ihmiset voi tavallaan jakaa kahteen kastiin sen mukaan kuinka he suhtautuvat kirjeenvaihtoon. Onko ueille luonteva purkaa sisimpäänsä kirjeisiin ja lähettää niitä ystäviensä luettavaksi, vaiko ei. Jos joku ihminen ei ole kirjeen kirjoittajatyyppiä, hänestä ei sellaista tule, vaikka kuinka yrittäisi painostaa ja houkutella.

15/9/05 20:57  
Blogger Timo said...

Hieno teksti. Bloggaamista on minustakin hedelmällistä tarkastella entisajan kirjekulttuurin jatkeena. Ennen vanhaan muuallekin kuin kirjapainoon toimitetut viestit puettiin sanoiksi arvokkaasti ja tekstin merkitystä vähättemättä.

Kun sähköposti arkipäiväisti kirjeenvaihdon täydellisesti (sähköpostiromaani on idea, johon on vaikea uskoa, kuten myös sähköpostikirjeenvaihdon julkaisemiseen kirjana), niin blogien voi katsoa merkitsevän jonkinlaista kunnianpalautusta pienimuotoiselle ja intiimille kirjalliselle ilmaisulle ja vuorovaikutukselle.

15/9/05 21:49  
Blogger Veloena said...

Sähköpostikirjeenvaihdon julkaiseminen kirjana kuulostaa tosiaan kamalalta idealta. Vaikka tietysti aika moni meistä kirjoittaa sähköpostiviestit vanhan kirjeilytottumuksen voimalla, ja se heijastuu tekstistäkin.

Itse tajusin vasta pari vuotta sitten, että kaikki ihmiset eivät OSAA kirjoittaa kirjettä. Se oli aikamoinen ihmetyksen paikka.

16/9/05 10:46  
Blogger sisatto said...

Mun käsittääkseni tällaisia sähköpostikirjeenvaihtokirjoja on jo. Äsh, hitto kun muistaisi tarkemmin: mun mielestä syksyn kirjojen joukossa oli joku keskustelukirja, josta mainittiin nimenomaan että se oli syntynyt sähköpostikirjeenvaihdon pohjalta.
Ja eiköhän jokunen sähköpostiromaanikin ole jo.
Mun mielestä spostiviestit on jotenkin oma viestittelyn muoto, pikemmin jonkinlaista kirjoitettua puhelinkeskustelua.
Sähköpostin alkuaikoina (siis omassa mittaakaavassani eli noin 10 vuotta sitten) kävin erään vanhan koulukaverin kanssa oikeata kirjeenvaihtoa spostitse (kaveri opiskeli Uudessa Seelannissa). Mutta nyttemmin tämäntapainen viestintä on jäänyt. Ainakin omalla kohdallani tuntuu pikemminkin siltä että kaikki uudet viestinnän muodot ovat saaneet minut entistä enemmän tapaamaan ihmisiä kasvokkain. Pitkät puhelinkeskustelutkin ovat jääneet miltei kokonaan.

16/9/05 12:30  
Anonymous Kirsti said...

Kiti Kokkonen: Terveisin Karo. Sähköpostiromaani, Gummerus 2004

16/9/05 13:00  
Blogger L. said...

Samansuuntaisia ajatuksia, Veloena. Ajatella, että vanha kunnon kirjeenvaihto pitää pintansa etsimällä tällaisia uusia muotoja. Oma kirjeiden kirjoittamiseni tosin on radikaalisti vähentynyt sen jälkeen, kun aloin maleksia täällä netissä. Minusta se on sääli, sillä kirjeystävyydet ovat isoja asioita.

16/9/05 18:11  
Anonymous velikulta said...

Ovat eroavuudetkin perinteiseen
kirjeenvaihtoon nähden suuret.

Kirjettähän hiottiin pitkään, itse
kirjoittaminen saattoi kestää päiviä.
Ne olivat intiimimpiä ja kunnioittavampia.
Virallisempia.

Mielestäni blogit ovat enemmänkin
keskustelufoorumeihin verrattavissa.
Kirjesalaisuudesta ei tietoakaan ja
vastine on kirjoitettava siltä istumalta.
Jemmata ei voi ja palautteenkin saa pikana.

Kirjeet sen sijaan kirjoiteltiin
"paremmalla ajalla ja ajatuksella"
Paluupostia odoteltiin päiviä, jopa viikkoja.

Kirje oli aina täsmäposti.
Laadittu juuri tälle yhdelle
henkilölle tai mahdollisesti perheelle.
Blogistanissa lukijaansa ei voi valita
vaikka se periaatteessa onkin mahdollista.

Harvat kirjoittavat blogejaan siten
että päreet ovat vain kavereiden saatavilla.

17/9/05 15:57  
Anonymous Anu said...

Minä kyllä saatan kirjoittaa yhtä viestiä useita päiviä - joskus uusi alku jää kesken viikoiksi, ennen kuin kirjoitan sen loppuun. Nytkin blogissani on kymmenen artikkelia "draft"-tilassa.

Ja paluupostia eli kommentteja johonkin vanhaan viestiin voi tulla vielä päivien, jopa viikkojenkin päästä.

18/9/05 12:49  
Anonymous velikulta said...

Hyvät pointit kyllä!
En ole koskaan blogannut noin
suunnitelmallisesti vaan siitä
mikä juuri nyt on mielessä.
Päivä kerrallaan, ajankohtaisen
lastun kyseessä ollessa vähän pakkokin.

Samaisesta syystä vanhoihin tulee harvoin
kommentteja kun tilanne on ohi jo.

Voi blogi olla kirjeenomainenkin.
Jepa.

19/9/05 19:35  

Lähetä kommentti

<< Home

<