6.7.05

Positiivinen kiireisyys

Joinain päivinä ohjelma kertyy ja kasautuu vastapainoksi päiville, jolloin kuunnellaan aluksi sateen trioleja ja lopulta kokonaisten pilvimassojen kaatumista maahan. On kuuma, pyöräillessä on helppo marinoitua. Uraohjauspsykologin pöydällä on valohoitolamppu, vaikka psykologi ei sitä itse tunnistanutkaan. Onneksi sitä ei kesäisin tarvitse. Sovimme uuden tapaamisen elokuun puoliväliin.

Etsin kaupungilta kumiankkoja, sellaisia keltaisia ja kelluvia, joissa ei olisi vinkuventtiiliä. Vajaan kahden viikon päästä on Dodon kymmenvuotispäivät ja järjestelyissä riittää puuhattavaa. On vaikeaa uskoa, että olen raahannut lintupukua jätesäkissä, kokannut kolmenkymmenen ihmisen viikonloppumuonia, tehnyt sangriasaavillisia ja sen sellaisia puuhia kohta jo kymmenen vuotta. Hyvää se on tehnyt, ainakin on oppinut tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa eikä ole vieraantunut talkoohengestä, mistä aina välillä julkisesti nuristaan.

Lähdemme liikkeelle Kaapelitehtaalta ja kävelemme keskikaupungille kiemurrellen, reittiä lyijärillä karttaan tuhertaen. Välillä on pakko saada appelsiinisorbetti ja lopuksi Cafe Esplanaden jättiläiskorvapuusti teen kera. Koetan kuvitella, miltä karavaani näyttää juhlailtana, kun ihmiset taivaltavat, miehet mustissa puvuissan ja naiset iloisissa kesämekoissaan, keskellä yötä keskustassa, iloisesti soristen. Ellei sada. Jalka ei kipeydy, kävelemme sille sopivan hitaasti. Tämän kun oppisi yksinkin tekemään, ilman jarruvarjoja ympärillä puhumassa.

(Blogger Photos ei toimi juuri kun juurin tyhmän vanhan Hellon koneeltani. Siispä ei kuvaa tänään. Kuvitelkaa kimalainen horsman kukassa. Miksi muuten mehiläinen on ahkeruuden symboli, ei kimalaisystävämme? Siksikö että kimalainen kerää itselleen? Ikään kuin mehiläinenkin ei keräisi, vaikka sen hunajat rosmoammekin antaen sille sokeriliuosta tilalle.)

Tuntuu uskomattomalta, että viimein on kesä. Näin se taitaa mennä kyllä joka kesä: Kesäkuu ei ole kesä-, vaan kevätkuukausi nimestään huolimatta. Ehkä sen nimi pitäisi vaihtaa heinäkuuksi, koska heinäähän silloinkin jo on, vaikkei kesä olekaan. Heinänteko lienee useimmille niin kaukainen ja eksoottinen asia, että kesä- ja heinäkuun järjestys tuntuu yksinomaan hämäävältä. Kuinka moni lie edes pomppinut heinäladossa? Siinä tulevat vaatteet täyteen sellaisia pisteleviä korrenpalasia, ja paaleja seinustoille pinotessa käsivarret tulevat punapilkullisiksi pienistä haavaumista.

Kaupunki on täynnä kunnostustoimenpiteitä. Porthanian pihan nosturissa on outo vastapainosysteemi. Uspenskin iso sipuli on kääritty kultaajan huppuun. Yksi pikkuinen ilmasipuli on sentään saatu jo kullattua. Mikähän symbolismi tässä on? Kaihi jumalan silmästä, vai jokin muu? Sofianlehdonkadulla on kaivettu putkia ja katu on ollut välillä poikki. Arabianrannan valtavalla rakennustyömaalla haalariasuiset suihkivat trukeilla. P:n ja M:n kylpyhuoneosasto revitään uudelleen auki, kun kaato, jota korjattiin, ei kaada edelleenkään viemäriin. "Day Spa", sanoo T, ja minä jatkan: "Night Spa". Kyllähän omassa kylpylässä parasta on se, että kylmään ammeeseen voi mennä virumaan vaikka aamukolmelta, jos siltä tuntuu. Etenkin sitten, kun kaikki on taas kunnossa ja rakennustyömaa vetäytyy intiimeiltä alueilta.

Vanha koira on väsynyt helteellä. Herään seitsemän pintaan kuumuutta hohkaen. Negaatio makaa raidallisella tyynyllä ja haukottelee, kun hipsin olohuoneeseen. Hipsin vai köpötän? Jaa, täytyy myöntää, että aivan aamusta en vielä muista kuulostella, missä asennossa luuni ovat ja miten niiden liikkeet heijastuvat toisiin luihin.

Sen sijaan, että puhuisimme uraohjauspsykologin kanssa urasta, puhumme siitä, voivatko ihmiset oppia ja haluavatko he muuttaa tapojaan. Kuinka kognitiivisia ihmiset noin ylipäänsä ovat, kuinka kognitiivinen muutos pitää myydä jollakin muulla tavalla, kuinka rationaalisuus ymmärretään liian kapeasti, kuvitellen emootioiden olevan irrelevanttia sen kannalta. Kuinka näköaisti kuvitellaan biologisin perustein tärkeimmäksi aistiksemme, vaikka käsitys on kulttuurinen ja ollut vallalla vasta 1700-luvulta lähtien. Ja psykologikammosta. Jotkut säikähtävät kertoessani käyneeni uraohjauspsykologilla. Ei mitään hätää. Me puhumme kulttuurihistoriasta, enimmäkseen, kunnes muistamme, että oli jokin asiakin hoidettavana. (Samalla tavoin käy gynekologilla, vaikka hänen kanssaan puhumme yleensä taiteesta.)

Kuinka pitää keskustelu uomissaan? Toteamalla "takaisin listaan" kymmenen minuutin iloisen rimpsuilun jälkeen? Entä ystävättäret? Lopuksi halataan ja vilkutetaan. Ihmiset näyttävät kesällä elävämmiltä ja konkreettisemmilta, vähemmän pian verkkoon siirtyviltä informaatiovooreilta.

Tulen kotiin saunavuoron ja alettua, Kissaa ei vielä näy. Menen istumaan saunaan ja pohdin hikeä tippuessani, kuinka omituista saunominen on päivänä, jolloin koko kaupunki on sauna aamusta silkkaan yöhön saakka.

1 Comments:

Blogger vaskitsa said...

Heinänteko saattaisi vaikuttaa mukavalta ja romanttiselta puuhalta. niinkuin eräässä suomifilmissä, missä nainen nauroi kimeästi kuorman päällä helmat hulmuten rohkeasti kuin Marilynillä konsanaan. Mutta ei ole ei. Irto heinää ei ole ja paalitkin niitä suuria mötkälerullia. Ennen, silloin joskus kun istuin itse heinäkuormassa oli aina kuuma ja jano ja pisteli. Vaihdetaan vaan kuukausien nimiä. Nyt on KESÄkuu.

6/7/05 17:04  

Lähetä kommentti

<< Home

<