19.6.05

Ennusteita ja toiveita

"Ja kun sinä pääset haistamaan vauvojen hajuja, etköhän sinäkin halua", lupaili gynekologi virnistellen. Vaan kun astun Hassun Tytön ja Tukaanin perhehuoneen ovesta sisään Kätilöopistolla, osastolla kuusi, samalla hemmetin osastolla, jossa asuin aborttipäivänä, erään vuoden aprillipäivänä, ja vauvanhaju tulvahtaa vastaan, tahtoisin lähinnä oksennusämpärin. Mikä helpotus!

Koetan oikoa aivojani ja ymmärtää, että näille ihmisille heidän vauvansa haisee tietysti hyvältä. En kyllä ymmärrä kuollaksenikaan, miksi sen pitäisi haista minusta hyvältä gynekologin mielestä. Ehkä hänen biologinen tietämyksensä on naurettavissa kantimissa, vaikka voisi kyllä kuvitella gynekologin jonkinlaiseksi hormonikausaation asiantuntijaksi. Minkään sisaruussuosintateoriankaan mukaan minulla ei pitäisi olla ystävieni vauvaan ja sen hyvinvointiin minkäänlaisia intressejä, tai ainakaan sen suurempia kuin normaaliempatia asettaa kaikkien elävien olentojen suhteen. Ei se estä kitkemästä juolavehnää. Eikä, itse asiassa, useimpia ystäviäni syömästä lihaa, vaikka minua estääkin.

Vauva näyttää vanhalta naiselta, äkäiseltä ja ruttuiselta. Ja se haisee omalaatuiselta, kuten liian vanhat ja nuoret ihmiset. Onko se toimintakyvyttömyyden hajua, auta minua -hajua, pohdin teoreettisesti, matkan päästä. En uskalla koskea vauvaan, rikkoisin sen varmasti jotenkin tai se vaistoaisi kauhuni ja alkaisi itkeä. Ehkä sitten, kun se on parin, kolmen, tutustumme ja opetan vauvan heittämään Nasulle palloa.

Vasta sairaalassa muistan, että minun piti tuoda vauvalle suitsuketta ja pistää sitä palamaan, totuttaa se heti hajustettuun maailmaan, jottei sen nenä kävisi yhtä herkäksi kuin omani. Ja tuotiinhan Jeesuksellekin suitsuketta, se sopisi hyvin kuvaan. Monikulttuurista sivistystä alusta alkaen. Mutta unohdan, unohdan, unohdan.



"Sillä on valtavat jalat", sanoo Tukaani. Ne pohtivat, tuleeko vauvasta pitkä tyttö aikanaan. "Jaa jaa, ei sitä tiedä", sanon pahanenteisesti. Minustakin piti kasvukäyrien mukaan tulla viisitoista senttiä pidempi kuin tämä pituus, johon lopulta juutahdin kolmen erillisen, haparoivan kasvupyrähdyksen jälkeen kaikkien ennusteiden vastaisesti. Johtuiko se terveellisestä täysjyväpitoisesta ruoasta, liiasta urheilusta vai mistä? Eikä minusta tullut superläskiäkään, vaikka äitiä niin peloteltiinkin hänen sanoessaan neuvolassa syöttävänsä minut tissimaidolla aina kun halusin ruokaa ja niin kauan kuin maitoa halusin. Lapsena minut määrättiin jatkuvasti laihdutuskuureille, joita ei koskaan pistetty toimeen. Ainakin aivoni ovat saaneet riittävästi rakennusainetta, vaikka kieltämättä allinikin näyttävät oikein hyvinvoivilta.

Tuijottelen mietteliäästi ystäviäni, jotka ovat edelleen kauhean leveäharteisia ja mutkattomia. Päättelen varovaisesti, että heidän lapsestaankin tulee todennäköisesti mutkaton ja leveäharteinen. Samalla tavoin käytännöllinen, reipas ja rehellisessä ystävällisyydessään liikuttava. Puhuvat Hassun Tytön äidin kanssa välilihan leikkaamisesta, kudosten repeilystä pituussuunnassa, synnytysjutuista. Ihan oksennusämpärikamaa. Hassu Tyttö vilkaisee minuun ja sanoo: "Parhaat jutut säästetään niille, jotka on jo synnyttäneet."

"Älä huoli", sanon, "Minä olen kuullut jo liikaa päästääkseni itseäni tuohon tilaan." Se pitää paikkansa. Kymmenvuotiaana jo, äidiltä ja tämän siskolta, jotka synnyttivät parin viikon välillä eivätkä malttaneet olla puhumatta tuskista. Enkä vain synnyttäneiltä naisilta, vaan myös heidän miehiltään, jotka tuntevat usein itsensä hylätyiksi ja joille totean säännönmukaisesti, että ottaisivat itseään niskasta kiinni, kun ovat kerran saaneet moisen lahjan. Saa tapahtua aikamoisia mullistuksia, että laitan oman kaulani tuolle pölkylle. Hassun Tytön äiti häärää ja lirkuttaa vauvalle. Hän on selvästi onnesta soikeana.

Kun pyöräilen Kättäriltä kotiin, mietin omaa äitiäni ja olen kiitollisuudesta lähes velttona. Minun äitini kun on kertonut meille suoraan, ettei ole edelleenkään varma, oliko lasten hankkiminen vain siksi, että mies halusi, lopultakaan hyvä huki, vaikka hän meitä tietysti kovasti rakastaakin. (Kuka äiti ei rakastaisi lastaan?) Eihän isä lopultakaan halunnut oikein olla meidän kanssamme tekemisissä, kun meistä ei tullut poikia, äitiin sattui kovasti, hänen vartalonsa ei koskaan palautunut entiselleen, hän joutui loppuiäkseen diabetesruokavaliolle, kotona oli enemmän riitaa kuin ennen lapsia ja kaiken huipuksi hänestä tuntuu, ettei hän ole saanut kasvatettua meistä oikeanlaisia. "Niin että harkitse tarkkaan omalla kohdallasi", sanoo äiti avautumisensa hetkenä.

Minusta on kummallista, että Hassun Tytön ja minun hienoin ja jännittävin päivä (tähän asti) tapahtuu samassa sairaalassa, samalla osastolla kuusi, kuudes kerros: hänelle syntyy vauva, minulta otetaan hirviömäinen, hävettävä, ei-toivottu vauva pois nukutuksessa. Hän huutaa ja pidättelee supistuksia, kunnes synnytyskanava on riittävän auki, ja ponnistaa sitten pinkeillä pilateslihaksillaan, minä menen nukutuskaasusta veltoksi sanoessani hoitsulle: "Joo se on hennatatuointi jossa on vanha tervey...", hän nukkuu sängyssä valtava vatsa edelleen läsnä, nyt tarkoituksettomana, minä herään äkkiä taas terveen tuntuisena, ja meinaan huutaa siitä riemusta, ettei okseta ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen, hänen elämänsä muuttuu aivan toisenlaiseksi käärön kanssa, minä palaan Kissan maksamalla taksilla takaisin entiseen elämääni, nykyiseen elämääni, jossa kaksi viikkoa ilman seksiä on katastrofi.

Kun Kissa seuraavan kerran suuttuu siitä, että erehdyn kutsumaan häntä mieheksi, taidanpa tietää, mitä vastaan. "Sinua ei mitata tässä", sanon, jos olen pahalla päällä. "Sinua ei pidetä itsekkäänä eikä pelokkaana, hysteerisenä eikä luonnottomana tämän takia. Korkeintaan sinua säälitään siksi, että sinulla on nainen, joka ei tähän suostu. Tai sitten vähän kadehditaan, koska sinun kotonasi kaikki ei pyöri vauvan ehdoilla. Sinä olet tässä asiassa pelkkä johdannainen."

Pieleen menneet ennusteet ovat kiinnostavia. Malleja, joihin ei mahdu. Pituus, paino, ja sitten ne mitä pidettiin joskus tärkeinä, ne joita sanottiin lahjakkuudeksi tai lahjoiksi. En halua niitä tai kuulla niistä enää. En halua tarttua ja vangita itseäni niihin. En ole pureksinut yhtään yhtälöä tai matemaattista pähkinää koulusta päästyäni, enimmäkseen en piirrä tai maalaakaan, näytelmiäkään en enää kirjoita, ne ovat roskaa. En aio perustaa ravintolaa, kirjoittaa vuosisadan romaania enkä muutakaan suurieleistä, mitä muut toisinaan odottavat.

Sen sijaan harmittelen, että unohdan suitsukkeen. Suklaan ja Lapsen maailma -lehden sentään muistan. Kotona järjestän kolme tyhjää shampanjapulloa vierekkäin ja katselen niiden etikettejä epämääräisesti kiitollisena siitä, että ehkäisylääketiede on olemassa. Ei lisää tällaista angstia, jollekulle melkein samanlaiselle, kiitos. Sytytän suitsukkeen, jasmiininhajuisen suitsukkeen ja juon kannukaupalla chaita soijamaidolla. Mietin, millaista on olla pieni vauva. Kutiseeko sellainen edes?

Toivon, ettei vauvalle kukaan sano, että sillä on sellainen tai tällainen lahja, tai että sen kannattaisi tehdä niin tai näin. Tai että sillä on lattana takaraivo, kuten melkein kaikilla suomalaisilla. Ettei kukaan ala tosissaan ennakoida, mitä siitä tulee sitten joskus, ainakaan vauvan itsensä kuullen. Kaikki määritelmät ovat työkaluja, totta, mutta lihaa veistäessä työkalut yleensä tuntuvat aika ikäviltä, etenkin jonkun toisen käytellessä niitä.

Pitäisi, sen sanan jos saisi kiellettyä.

18 Comments:

Anonymous velikulta ( ei biolookinen ) said...

Luontoäiti tässä, päivää.

Sinun PITÄISI tehdä lapsi.
Kasvattaa hänestä ihminen joka elää
luonnon ehdoilla, kuluttaa vähän eikä
aiheuta turhaa kärsimystä eläimille.

Jos sinä et sitä tee, sen tekevät
savuttavalla jenkkikaaralla kaiket
yöt kaupungilla kruisailevat, viisi
kärsimyshampurilaista päivässä
käkättimeensä ahtavat ihmiset.

20/6/05 09:35  
Blogger vellihame said...

On perin onnetonta, että pakkosterilisaatiosta on jo luovuttu. Eugeniikan hengessä voisit itse käydä hoidattamassa pois tämän turhan lisääntymisoption - pääset samalla eroon kuparikierukastakin sekä aborteista, joiden taksimatkat Kissa maksaa.

20/6/05 10:42  
Blogger Veloena said...

Hyvä Vellihame (hihii, mikä nimi), koetan suostutella miestäni sterilaatioon kyllä. Miehellehän se on paljon pienempi operaatio kuin naiselle. Mutta jos hän ei lämpene seuraavaan kierukanvaihtoon mennessä, menen kyllä itse.

Pakkosterilaatiota en kyllä itse asettuisi kannattamaan. Mutta vapaaehtoinen sterilaatio voisi olla kyllä vaihtoehto, jota väläyteltäisiin hieman positiivisemmassa sävyssä. Ei sillä tarvitse olla näet mitään tekemistä eugeniikan kanssa.

Velikulta hyvä, minulla ei ole moista poikimisvoimaa. Eikä halua, se on tärkeintä. Ei halua sellaiseen. Lapsia on turha tehdä, jos ei halua. Ei, ei vain turha, vaan väärin.

20/6/05 16:59  
Blogger palava mieli said...

Minusta on suoraselkäistä olla hankkimatta niitä muksuja, jos niitä ei kerta kaikkiaan halua ja jos ei koe voivansa tarjota mahdollisimman hyvää kotia, turvaa ja muuta olennaista lapselle. Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi mukuloita, joita kukaan ei tänne ihan todella ole halunnut ja jotka aikuisten vastuuntunnottomuuden takia joutuvat kärsimään (ja liian usein ihan lastenkin, vrt. teiniraskaudet, vai pitäisikö tässäkin pistää myös teinivanhempien vanhempia tilille?).

20/6/05 18:24  
Blogger Kaura said...

Minä soisin, että jokainen lapsi syntyisi tähän maailmaan tervetulleena. Siksi onkin Hyvä Asia, että on olemassa ehkäisyvälineitä ja abortti. (Olen kuullut liikaa tarinoita, joissa äiti kertoo lapselleen, miten tämä on pilannut sitä ja tätä äitinsä elämässä. Vakivastaus: "Pyysinkö mä päästä tänne olemaan" pitää minusta hyvin kutinsa.)

20/6/05 18:37  
Blogger palava mieli said...

Minä ja veljeni olemme aika usein äidiltämme kuulleet, minkälainen ura hänellä olisi ollut ilman meitä lapsia, miten kiittämättömiä me olemme ja mitä kaikkea me elämissämme teemme tai olemme tehneet väärin häntä kohtaan. Jossain vaiheessa tuli mitta täyteen (isoveljellä aikaisemmin kuin minulla) ja nyt ei sitten tarvitse kuunnella mitään, kun ei olla väleissä. Välillä tulee jotain manipulaatio-yritystä Suomen suunnalta, mutta niille mä annan piutpaut. Mutta minä ja veljeni olemmekin psykopaatin lapsia. Onneksi on iskä <3 Siitä vakivastauksesta ei muuten useimmiten ole yhtään mitään hyötyä ainakaan meidän tapauksessamme :/

Juuri näiden omienkin kokemuksien takia ajattelen syntyvyyden säännöstelystä niin kuin ajattelen. En soisi kenellekään sellaisia kokemuksia kuin itselläni on ollut ja tulee olemaan. Selkäpiitä karmii, kun mietin kaikkia niitä lapsia, joilla on minua paljon huonommin asiat...

20/6/05 19:11  
Anonymous Anonyymi said...

Velikullalle,

ovatko jenkkikaaroilla kruisailevat, hampurilaisia syövät ihmiset epäsopivia vanhemmiksi?
Taivas meitä varjelkoon diktaattoreilta.

Petra

20/6/05 23:21  
Anonymous Anonyymi said...

Vai oliko kyseessä sarkasmi, velikulta?

Petra

20/6/05 23:22  
Anonymous va said...

Rumasti, julmastikin kirjoitettu, vellihame.

21/6/05 00:02  
Anonymous Anonyymi said...

Muistan kuinka eräs naispuolinen ystäväni sanoi yli kymmenen vuotta sitten: "En ymmärrä, kuinka kukaan voi tehdä lapsia tähän maailmaan. Maailmassa on niin paljon kodittomia lapsia, joita voisi adoptoida."
Hän on tehnyt niitä nyt kolme.

Muistan kuinka entinen tyttöystäväni sanoi minulle, että luultavasti hän ei halua koskaan lapsia. Vuosi eromme jälkeen hän synnytti.

Mitenkään vihjailematta minnekään päin: ihmisen mieli on muuttuvainen. Tai ehkä sitä kuulee, mitä luulee. Tai jotain...

joakim

21/6/05 01:09  
Blogger Veloena said...

Joo, tuo mielipiteiden muuttuminen tässä lapsiasiassa on sellainen ilmiö, joka on raivonnut naispuolisen ystäväpiirini läpi kuin jokin totaaliepidemia. Viisi vuotta sitten kukaan ei halunnut vielä lasta tai ei ainakaan kehdannut sanoa sitä ääneen, nyt kaikki (paitsi mä) joko haluavat(ainakin periaatteessa), odottavat tai ovat jo hankkineet vauvan.

Siinä mielessä ymmärrän hyvin, miksi sterilaation ikärajana on se kolmekymmentä. Sterilaatiohan on aika vaikeasti purettavissa (ja purkuoperaatio nyt on kyllä turhuuden huippu).

Kukapa tässä enää uskoo, että olen oman elämäni ja kokemukseni paras asiantuntija, mutta vauvakirjoitukset kyllä ovat kuvitelmissani heijastavinaan tätä kuilua, joka minun ja ystävieni välille repeää yhä leveämmäksi ja vaikeammaksi ylittää.

Toisaalta en halua tehdä asioita, joita en pitä (todennäköisesti, ennalta arvioiden) kauniina ja hyvinä meidän perheemme kohdalla, toisaalta on aika henkisesti rasittavaa toimia toisin kuin kaikki muut ympärillä. Olisi hirvittävän kivaa, jos kaikki voisivat olla aina kaikesta samaa mieltä.

Vaan kun eivät ole. Ei auta muu kuin koettaa jaksaa suvaita ja kurkotella yli erottavien kuilujen, koska sitä mikä yhdistää, on aina enemmän kuin sitä, mikä erottaa.

Kyllä, jopa suhteessa kastematoihin.

21/6/05 10:38  
Blogger kiltti ihminen said...

Oletteko ikinä harkinneet esim. sijaisvanhemmiksi ryhtymistä? Minusta teillä olisi lapselle paljonkin annettavaa. On erittäin sääli jos lapsia kasvattavat vain keskiluokkaiset tavikset tai sosiaalitapaukset.

21/6/05 11:07  
Anonymous minh said...

Kiltti Ihminen. Et kirjoittanut kovin kiltisti.
Mikä sosiaalitapauksista tai taviksista(en siedä koko sanaa) tekee huonompia vanhempia kuin sellaisesta, joka ei lapsia selvästikään halua?
Oletko ihan järjiltäsi?

Minä sanoin pari päivää ennen raskaaksitulemistani, etten voi saada lapsia, koska olen alipainoinen(kuukautiset jääneet pois) ja että jos tulisinkin raskaaksi, tekisin abortin.
Kun sitten tulin raskaaksi, olin shokissa, mutta abortti ei tullut mieleenikään. meitä on niin erilaisia. Abortin on minusta oltava sallittua, mutta itse en voisi sitä tehdä, pitäisin itseäni murhaajana. Mutta en pidä naisia, jotka abortin tekevät, murhaajina, elleivät he ole sarja-abortoijia, jotka eivät välitä ehkäisystä.
Vellihame, millä perusteilla pakkosteriloisit ihmisiä?
-minh-

21/6/05 13:35  
Blogger Veloena said...

Kyllä minusta sijaisvanhemmaksikin ryhtyvän pitäisi haluta lapsi perheenjäseneksi, ja kun sitä halua ei ole löytynyt, toistaiseksi, niin emme ole harkinneet.

Tuntuu kyllä uskomattomalta, että kukaan jaksaisi rampata aborteissa kroonisesti. Ainakin musta koko prosessi oli helvetin raskas. Suomessahan ei riitä se, ettei halua lasta, vaan pitää olla "objektiivisia perusteita", nähdä useita lääkäreitä jne. Olisin varmasti hajonnut, ellei prosessin aikana olisi käynyt selväksi, että ne suostuvat sittenkin nyt antamaan minulle sen kuparikierukan, jota olin toki jo aiemminkin vinkunut sen jälkeen kun todettiin, etten saa käyttää hormoniehkäisyä veritulppariskin takia. Se, ja sen myötä viisitoista vuotta jatkuneen krooninen raskauspelon loppuminen pitivät minut jotenkin kantimissani. Ja kyllä, pidän itseäni murhaajana sekä abortin osalta että niiden eläinten osalta, joita olen vielä abortin aikaankin syönyt.

Se oli omituinen kokemus, muutti koko elämäni ratkaisevasti. Tajusin, että ihminen kestää aika paljon. Sain paljon rohkeutta ja itseluottamusta, mikä tuntuu omituiselta luettuani jonkin verran aborttia käsittelevää tutkimusta. Suurimmalle osalle kokemus tuottaa vain syyllisyyttä ja häpeää. Sen kyllä näki sairaalassakin, taisin olla ainoa, joka ei itkenyt. Tein väärin, olin silloin sitä mieltä ja olen edelleen sitä mieltä, mutta en kokenut, että siihen tilanteeseen olisi ollut mitään oikeaa ratkaisua.

Lähipiiri oli samaa mieltä: väärin se oli, eikä kenestäkään taatusti kiva juttu, mutta mikä olisi ollut vaihtoehtona? Tuskin olisin onnistunut olemaan katkeroitumatta lapselle, kun sukutaustassa on katkeroitumista toivotuillekin kersoille.

Se, että myöntää tehneensä väärin ja onnistuu antamaan itselleen luvan elää eteenpäin ja koettaa toimia paremmin, on vaikeaa. Itsen vihaaminen ja toivottomuus ovat aika hyödyttömiä juttuja, on järkevämpää kanavoida se energia johonkin positiiviseen. Itse aloin kasvissyöjäksi ja kiinnostuin ihmisten moraalisista ongelmista ihan uudella tavalla, kun ne eivät olleet enää pelkkiä oppikirjaesimerkkejä tai juttuja lehdissä, vaan läpielettyä kamaa.

Luultavasti kaikille tekisi hyvää joutua tilanteeseen, jossa ei ole yhtään oikeaa ratkaisua, niin kauheaa kuin se tilanteessa onkin. Sellainen herkistää aivan uudella tavalla toisten hädälle - herkkyys, jota ilman ihminen on jokseenkin tylsistyttävä kuori.

21/6/05 17:05  
Blogger palava mieli said...

Veloena,

puhut viisauden sanoja.

21/6/05 17:34  
Anonymous minh said...

Samaa mieltä, tuo viimeinen kommenttisi on todella hyvä ohjenuora. Voisi kysyä itseltään, että mitä sitä tekisi tilanteessa, jossa ei ole oikeaa ratkaisua.
-minh-

22/6/05 00:04  
Blogger kiltti ihminen said...

Minh ja Veloena,pyydän anteeksi väärinymmärrystäni. Luulin, että Veloena ja miehensä eivät vain halua itse lisääntyä, tuottaa lisää ihmisiä. En tiennyt että he eivät halua (minkäänikäistä) lasta perheeseensä. Nyt kun tiedän, kysymykseni onkin tottakai hölmö. Pahoittelen hölmöyttäni.

Edelleen olen kyllä sitä mieltä että on yhteiskunnan monimuotoisuuden säilymisen kannalta sääli jos useammatkin "Veloenan kaltaiset" päättävät olla hankkimatta tai kasvattamatta lapsia.

22/6/05 09:50  
Blogger Veloena said...

No jaa, tiedä tuosta. Omat vanhempani ovat tyystin toisenlaisia, ajavat kaikkialle autolla, mittaavat rahassa, enimmäkseen. Ja sitten tiedän todella kunnioitettavia ihmisiä (jotka ovat myös aivan toisenlaisia kuin minä koska heitä on helppo kunnioittaa - itsensä kunnioittaminen kuulostaa kummalta, vähän kuin pahojen tapojensa kunnioittamiselta)joiden lapset ovat aivan hulivilihunsvotteja.

Luulen, ettei lasten persoonallisuutta voi redusoida vanhempiin, näiden kasvatusperiaatteisiin tms.

22/6/05 20:41  

Lähetä kommentti

<< Home

<