Jouluaattona

Aamupäivä on surkea, sillä liikkeelle on lähdetty Kissan äidin autolla; meidän pitää hakea videotykki kankaineen, eikä niiden raahaaminen pyörällä tai dösalla oikein onnistu. Viemme parille kaverille itse tehtyä yrttiviinietikkaa, ja lähtiessämme ikkunasta vilkuttavat iloiset lapsenkämmenet.
Auto haisee pahalta. Kissa pysäköi sen Hakiksen torin reunalle, ja säntäämme ostamaan tahoillemme: luomumandariineja, hapatettuja papuja, Tuffen herkun korianterimausteista Rasputin-luomuleipää ja hedelmäleipää, hyasintteja, kissojen herkkupurkkisafkaa, koirille sonnin sudit. Antikvariaateissa on kahdenkymmenen prossan ale, ja siellähän tietysti kuluu aikaa. Piilottelemme kirjoja toisiltamme virnistellen matalan hyllyn yli. Minun sylissäni on Orwellin 1984 ja Roald Dahlin novelleja, alkukielellä kummatkin, Kissalla Simo Halisen Idänsydänsimpukka.
Sitten siivoamaan. Olemme luvanneet mutsilleni siivota hänen työpaikkansa, kampaamo-kauneushoitolan. Imuroimme, luuttuamme, pyyhimme pintoja. Radiosta tulee pelkkiä joululauluja. Rallatan tahdissa, Kissa puistattelee inhosta. Hän ei siedä joululauluja pieninäkään annoksina. "Kivaakivaa, on joulu!" häröilen Kissalle, joka kauhoo jätesäkkiin vessanroskiksista terveyssiteitä ja nenäliinoja. "Mitä kivaa tässä on?" Kissa ihmettelee. "No kun saa tohottaa."
Kissa vie mumminsa ja vaarinsa haudalle kynttilän, Hietsuun. Minä siivoilen sen aikaa. En ole tottunut käymään haudoilla, enkä ymmärrä, miksi sinne mennään talvella. Kesällä se olisi paljon fiksumpaa. Voisi piknikata hautakivellä ja totisesti tuntea olevansa osa sukua. Pakkasessa ja viimassa erillisyys muusta maailmasta vain korostuu.

Kun olemme valmiit, ajamme Kissan työpaikalle hakemaan videotykin kankaineen. Murtohälytin pauhaa hetken, ennen kuin Kissa ehtii naputtaa siihen koodit ja huokaisen helpotuksesta koodin mennessä oikein. Se vielä puuttuisi, että meidät pidätettäisiin jouluaattona viihdykkeiden lainaamisesta... Raahimme kankaan ja tykin autolle.
Ajamme kotiin, vaihdamme juhlavaatteet päälle. Ajan auton Kumpulaan Kissan vanhempien pihaan. Vasta pihassa huomaan, että silmälasit, joita minun pitäisi pitää ajaessa, ovat takin taskussa. "Vittu mä en kykene tähän ajamiseen. Vähintään silmälasit menee vituralleen", valitan. Koirat mukaan, menoksi.
Kävelemme Kumpulasta Viikkiin, ohi Annalan viljelypalstamme, yli Vanhankaupunginlahden kävelysillan, Viikinrantaa, ruovikkoa, metsää. On aivan hiljaista, pakastaa. Joulufiilis alkaa hitaasti syntyä. Jää ryskyy pakkasen kiristyessä aivan kuin pimeässä ympärillämme, ruovikon varjoissa, liikkuisi suuria eläimiä. Koirat säpsähtelevät, tuijottavat pimeään, rentoutuvat, jatkavat matkaa. Lahjat ja ruoat selkärepussa keinuvat kävelyn tahtiin. Tunnen itseni osaksi vanhaa rituaalia: kuljen jalan lapsuudenkotia, vanhempia kohti, lahjat ja ruoat repussa, on pimeää, jouluaattoilta, kiire ja ajantaju kadoksissa. Kissa polttaa suurta kuubalaissikaaria ja liukastelee hiekoittamattomilla ulkoiluteillä juhlakengissään. Rentona, parista brandypaukusta. Narsk, sanovat minun kenkieni päälle pingotetut mummonastat. Koirat heittävät välillä lipat. On niin liukasta. Kissa pysyy pystyssä ja jaksaa puhua kuohuviinistä. "Voi helvetti, ihmiset on niin sikamaisen laatutiedottomia. Ne juo jotain Sovjetskojea ja italialaista Spumantea. Ei edes cavaa. Helvetti."
Ilma on purevaa, mutta kävellessä tulee lämmin. Lopulta sormiakaan ei enää palele.
Melkein perillä vastaan tulee pyylevä isä päiväkoti-ikäisine lapsineen. "Olettekos joulupukkia nähneet?" Vastaamme ei, ja toivotamme onnea metsästykseen.
Viikin koetilan navetanhaju lyö vastaan lämpimänä ja jouluisana. Valoisassa navetassa lemmut seisovat ja syövät pilttuissaan. Vuohet seisovat ikkunan luona ja katselevat kulkuamme uteliaina.
Sisällä on valoisaa ja lämmintä. Äiti touhottaa ruokia pöytään. Kaikki ei mahdu kerralle isoon pöytään. On kasviskukkoa, kalapöytä, kalkkunaa, soija"kinkkua", kahta erilaista marinoitua papua, punamangoldi-retiisi-kurkku-chili-salaattia, avocado-jugurttikastiketta, montaa leipää, oliivitahnaa, paprikatahnaa, caviart-kasviskaviaaria, sovjetskojepullo, Clos les Polies -luomupunkkua, makeuttamatonta tyrnimehua, kuivaa kaakkua, tofu-puolukkajäädykettä, marjahyytelökakkua, joulutorttuja, konvehteja... ähkimme tuskissamme.
Sisko on värjännyt tukan mustaksi ja näyttää goottiprostituoidulta kilisevine koruineen ja avonaisine, riekaleisine mustine vaatteineen, suhruisine kajaleineen ja verenpunaisine huulipunineen. Mummu ei voi olla tuijottamatta siskoa ja toistamatta: "Aijaija. En kyllä tuntis, jos kadulla tulis vastaan." Kissa koettaa avata sovjetskojepullon veitsellä, sillä tavoin kuin cavakin avataan sapelilla. Venakkolasi ei anna periksi. Lopulta pullo poksautetaan auki perinteisin keinoin.
Lahjojen jako on jotenkin tylsää ja urautunutta. Huomaan toivovani, että lahjojen antamisesta ja saamisesta voitaisiin joskus täysin luopua. Ainoastaan koirat ovat todella innoissaan sonnin sutiensa kimpussa.
Isä heittää meidät autolla himaan puolenyön aikaan. Pyjamissa alkaa oikea joulu. Avaamme toistemme paketit. Polkupyörän safe-XL-lukko, hamppu-puuvillasekoitekankainen Herbivore-huppari, Glo:n levy, Suspiria-elokuvan soundtrack, Kuusumun profeetan levy, Rachid Tahan levy, Riedelin punkkulaseja lisää...
Mietin, mitä tarkoittaa "olla jouluihminen".
En löydä tästä kaikesta minkäänlaista vastausta siihen.