7.7.06

Rannaksi asettumisesta

Sisällä on niin kuuma, ettei voi oikein olla. Änkee hiuksia letille, pois hiostamasta, kieputtaa letin tiukalle saparolle päälaelle, kiittelee nykyistä elämänmenoa, joka kieltää vieraita soittamasta ovikelloa tuosta noin vain. Pujottautuu bikineihin, ikään kuin ei olisi aamulla ollut jo uimasiltaan, silloin pilkullisessa uimapuvussa. Laukkuun kamera, kristalli, viisi euroa, pyyhe, käännös ja korjauskynä, huulirasva ja evääksi kurkku ja greippi.

Kaupunki on hiostava, sunnuntai alkaa vähitellen hivuttautua huolestuttavien asioiden kehään. Mutta on kesä. Ei hätää. Poljen kaupungin halki rannalle.

En pidä tästä rannasta, sillä täällä ei ole kilometreittäin autiutta eikä simpukankuoria. On vain rasvattuja vartaloita. Laihalla tytöllä on samanlaiset vesimelonikuvioiset bikinit. Tunnistan huvittuneena, että vielä viisi vuotta sitten olisin kokenut neuroottisuutta vartaloidemme muodon erosta. Enää en jaksa. Viisi vuotta sitten en kestänyt käydä kauniiden ihmisten rannalla, suljin sen kokemuspiiristäni häiritsevänä, rauhoittelin itseäni uimalla vain kallioilta käsin. Nyt läpytän hiekkaista laattakujaa hyväntuulisena vaaleanpunaisissa läpöläpöläpsandaaleissani, joilla ei tarkalleen ottaen voi kävellä laisinkaan. Seuraan levollisena, kuinka nuoremmat tytöt mulkoilevat toisiaan arvostelevasti.

Levitän raidallisen pyyhkeeni orapihlaja-aidan luokse, asetun rannaksi. Tekstin kanssa on aina helppoa, yksinkertaista. Tuohon kuuluu pilkku, omistuspääte puuttuu ja niin edelleen. Jyskytän eteenpäin kääntyillen auringon alla, lisään aurinkorasvaa, käyn meressä vilpoutumassa. Oikeastaan olen luvannut tänään viedä tietokoneelle enemmän korjauksia, mutta haluankin mennä rannalle, ja koska on kesä, annan halujeni viedä. Kun olen editoinut luvun kuusitoista, annan itselleni luvan lähteä kotiin. Mutta ensin syön kuitenkin greipin ja katselen ihmisten tapaa maata vilteillä ja pyyhkeillä.

Kun pyöräilen takaisin, märät bikinini piirtävät ruskeaan toppiin tummemmat rinnankuvat. Nuorempana en koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka se voidaan tulkita paitsi uineisuudeksi, myös äidin kyvyttömyydeksi olla siellä, missä maitoa tarvittaisiin. Liikennevaloissa päästän hiukseni nutturalta, sillä päänahkaa kumottaa. Puukuja ei jatku kotiovelle saakka.

Kotona asetun taas rannaksi, läähätän työpöytäni ääressä ja tiskien äärellä. Saan sähköpostin, joka saa minut mietteliääksi uudella tavalla. Entä jos käsitteellistäisinkin erään asian aivan toisin kuin ennen? Silloin ilmiöt, jotka liittyvät löyhästi tai tiiviimmin tuohon seikkaan, näyttäytyisivätkin aivan uusin tulkinnoin ja kävisivät kenties ymmärrettävämmiksi. Innostun ajatuksesta, että vaihtaisin teoreettista viitekehystä elämässäni keskeisen seikan suhteen. Mutta en vielä aio kirjoittaa asiasta, sillä pääni on ehdotuksen näköaloista edelleen pyörällä.

Aurinko paistaa viidennen kerroksen lasikuistilleni, tiskialtaassa liplattaa saippuainen vesi, lasit kilkkaavat. Tänään ihmiset ovat järjestään rakastettavia. Eihän rannalla sovi olla äkeä... nostelen likaisia vaatteita pyykkikoneeseen ja saan kuin saankin vietyä yhden luvun tietokoneelle ennen päiväunia.

2 Comments:

Anonymous muuli said...

veloe minäkin kävin tänään rannalla.tosin se on pitkä ja hiljainen ja lämpöä on yli 35

8/7/06 11:35  
Blogger Veloena said...

On kuuma, onhan Seaidin aika!

8/7/06 23:13  

Lähetä kommentti

<< Home

<