Muu ja pyhät lehmät

Ihanaa, jee, nyt on pakko heittäytyä hupakoksi ja skannata uusin t-paitani - Herbivore Clothingista tilattu Sweatshop Free -paita. Njah, alan näköjään tunnustaa väriä ja ideologiaa myös pukeutumisessani, eksplisiittisestikin.
(Näin myös kaupungilla jonkun liikkeen ikkunassa hienon t-paidan, jossa luki: NO FLOWERS NO CHOCOLATE JUST SEX, ja nyökyttelin hyväksyvästi: joojoo, sehr ökologisch, asiaan vaan eikä mitään turhaa länkytystä tai epäreiluja, tuholaismyrkkyjä notkuvia lahjuksia. Seksistä tulee paljon hienompi olo kuin kukkakimpusta tai suklaalevystä. Mutta eihän semmoista t-paitaa voi ostaa, koska sellainen on taatusti hikipajassa tehty JA bonuksena sen pitäjä saa kaikki maailman yksinäiset ja ujot, parista tuopista rohkaistuneet äijänlorvanat seuraansa. Juuri ne äijät, jotka eivät usko, että jollain voi olla ihan onnellinen parisuhde ja et ei kiinnosta.)
Mutta anyway, olen pitkästä aikaa ostanut uuden vaatteen, joka tuli maapostina jenkeistä tänne:

(No en tietenkään ole niin tyhmä, että kuvittelisin oikeasti surface chargen tulevan laivalla; eiköhän tuo kakkosluokan maapostikin lennä koneilla, se vaan odottelee asemalla vähän kauemmin kuin priority-säkit.)
Ihana muu!
Eilen saunassa valitin miehelle, että johan on, kyllä minun pitää kirjoittaa ehdottomasti autokulttuurista. Virikkeen antoivat sekä eilinen Prisma-dokkari (joka oli niin kauheasti suomennettu, että ihan hävetti; "Täällä Itä-Saksan metsissä eli ensimmäinen eurooppalainen ihmispopulaatio" - suoraan Afrikastako ne sinne lennähtivät? Eiköhän vain lause ollut alunperin eka populaatio, jonka kulttuurisia artefakteja on säilynyt tähän päivään saakka...) että uudelta, kiinnostavalta yhteiskunnallisen eläintutkimuksen sähköpostilistalta tullut humunistiesittely - humunisti on humanisti, joka tutkii suomalaista hevoskulttuuria ja -perinnettä. Taustalla on myös maanantainen FST:n ratkiriemukas Pioneer-luotaimen laattaa käsitellyt dokkari. Aivoni ovat virittyneet kulttuurienvälisen tulkinnan kielelle.
No niin, oletetaanpa, että kulttuuristamme säilyy kovia artefaktinjämiä & jokin satunnainen painotuote esim. suohon uponneena tai hiekkaan hautautuneena, ja jokin tulevaisuuden (ei välttämättä inhimillinen) sivilisaatio löytää sen ja koettaa päätellä siitä jotain meistä. Kovasti toivoisin, että tuo yksittäinen painotuote olisi jotain kelvollista luettavaa, kuten Tieteessä tapahtuu, mutta eiköhän vain sinne jäisi jokin paljon yleisempi julkaisu, joku tylsä naistenlehti tai miestenlehti. Siinä voisi sitten tulevaisuuden sivilisaatio päätellä kuvien perusteella (olettaen, etteivät he saisi kielestämme mitään selkoa - no, olisipa heillä sitten Tieteessä tapahtuu -lehdestä iloa...;), millaisia tyyppejä ja olimmmekaan. Hmm-hmm, kaikennäköisiä artefakteja, nämä niillä oli päällään, nämä jaloissaan, ja tässä on selviä hedelmällisyyssymboleja, jaaha, ja mikäs tässä on - tämä on varmaan ollut heidän jonkinlainen uskonnollisen kulttinsa väline, tällainen nelipyöräinen vehje. Niitä on ollut eri värisiä ja muotoisia, ja selvästi niillä on ollut heidän kulttuurissaan keskeinen rooli. Mitä värit ovat merkinneet? Koko?
Eikä esillä ole yhtään polkupyörää, joka sentään on noin teknisesti ajatellen edistynein ihmiskunnan matkantaittoväline tähän mennessä. (Kriteerinä tässä arviossa on: pienin energia-input kuljettuun matkaan nähden. Ja miten mukavaa pyörän "moottorin" tankkaaminen onkaan - on se vähän eri asia tankata Plamilin luomucayennesuklaata, tai jotain ihanaa kasvistaginea kuskusin kanssa kuin lorottaa bensaa tankkiin. Tämän pointsin olen tuonut toki julki ennenkin mutta se on aina yhtä miellyttävä. Tulisin hulluksi jos minun pitäisi alkaa vahtia jotain ruoan kalorimääriä kaiken muun - luomuisuus, kasvisperäisyys, vähäsokerisuus - lisäksi.)
Muistaakseni autoilijat käyttävät ajaessaan täällä Helsingissä tiuhaan sellaisia sanoja kuin "nuija", "ääliö" ja "kuspo", mikä viittaa siihen, että ei se ajaminenkaan niin nannaa ole.
Vai?
Itse auton rattiin joutuessani olen aivan paskana. Ja kyytiin joutuessani, myös. Se on niin typerää, inhottavaa, pahanahajuista ja passiivista liikkumista. Saa ajaa vain tiettyä kaistaa, eikä valita, millä puolen tietä kulkee. Kaikista kulmista ei saa kääntyä eikä kaikkia katuja pitkin edes mennä. Poluille ei ole mitään asiaa. Koko ajan pitää olla tikkana, ettei liiskaa jotain onnetonta jalankulkijaa tai pyöräilijää, muttei saa myöskään olla liian varovainen, ettei takana tuleva mistään huolehtimaton, kännykkäänsä höpöttävä jurpo karahda takapuskuriin. Mitään kiinnostavia yksityiskohtia ei ehdi nähdä, koska liikenteen yleiskuvan hahmottaminen vie kaiken aivokapasiteetin ja vauhti on liian suuri ja ennaltamäärätty, jotta voisi tehdä äkkipysäyksen kiinnostavan tarran tai ihmisen nähdessään.
Joo, muu on paljon kivempi.
Lemmut, ihanat lemmut. En ymmärrä autonpalvontaa. Eiväthän autot ole eläviä ja niitä voi ostaa rahalla. Mitään oleellista, kuten rakkautta, katu-uskottavia näkemyksiä, ystävyyttä, luottamusta, hyvää tuulta tai vastuullista elämänasennetta ei voi ostaa rahalla.
Ja taas ollaan taloudenpidossa ja rahassa. Haukottelen. Nyt takaisin kirja-arvostelun väsäämiseen. Ilmastonmuutosjuttu on toimitettu loppuun, se on poissa käsistäni ja selän kaari on taas aavistuksen verran levollisempi.
(Vakava jälkisananen toimittajantyöstä haaveileville: toimittajantyö on kivaa vain, jos pidätte Nyt-liitettä älykkäänä aikakausjulkaisuna ja tykkäätte jauhaa tv-sarjoista paskaa baareissa. Jos maailma oikeasti on kiinnostava paikka, ryhtykää johonkin muuhun.)