Kaksijakoinen sunnuntai

Aamulla ilma on kostea ja kylmä, ja kuljettaessani koiria pitkin koivukujaa päättelen yöllä sataneen. Silti vapaapäivänä on ryhdyttävä toimeen: aarin viljelypalstalta Annalasta on haettava retikoita, mangoldia, juuripersiljaa, sileälehtistä persiljaa, sikuria ja parsakaalia. Ravistelen miestä liikkeelle. Hän taitaisi mieluiten maata sängyssä pitkälle iltapäivään lukien Elina Grundströmin Globalisaation portinvartijat -kirjaa, jonka sai Sitrassa työskentelevältä ystävältään.
Mennessämme pyörillä palstalle herätämme runsaasti huomiota: taakkapyörä kerää katseet. "Elvaria", hokee mies silminnähden innoissaan. Toivon mukaan taakkapyörää uteliaasti vilkuilevat vastaantulijat keksivät itsekin tuon loistavan roudauslaitteen, jota voi tankata ruoalla oman vatsan kautta... Toisaalta emme taida muuten olla kovinkaan katu-uskottavia öljykangastakeissa, kumppareissa, kumihanskoissa ja bandanahuiveissa.
Palstalla kaikki on kylmää, märkää ja mutaista. Lapamme syötävät mahdollisimman pian muovisäkkeihin ja pyörän tavaratilaan ja painumme takaisin kotiin.
Koirat uudelleen ulos. Kävelen niin nopeasti, että vyötärölinja tuntuu venyvän ja kiertyvän kilometreittäin.
Sitten: vaatteet vaihtoon, ripsiväriä silmäripsiin ja kulmakarvoihin, huulirasvaa, hiukset nutturalle, ruusukorvakorut, siisti poolo ja polvihousut raidallisten sukkien kera. Pyöräily keskustaan, nopeammin, nopeammin. Maisema lakoaa tieltämme, kosteus unohtuu kaupungin tiivistyessä eteemme.
Tapaamme Viassa vanhempani ja serkkuni Vaasasta. Jutustelemme kepeitä, kauhomme sisäämme kasvishotpottia ja alkupaloja, leipää ja hyvää viiniä. Serkku ei pidä kanawokistaan tai on muuten vain täynnä. Viisitoistavuotiaista tytöistä ei oikein ota selvää. Siinä vaiheessa koko elämä on kompleksia. Muutama tuttukin on Viassa: yksi ex-opiskelutoveri ja Lapin yliopiston dekaani, jota puolisoni hyökkää kättelemään. Viasta vanhempani ja serkku jatkavat rautatieasemalle, serkun junalle kotiin.
Me kaksi kävelemme keskustan hämärässä toisiimme kietoutuen. On syksy, nyt sen tajuaa selvästi. Lehdet lentävät, ilta on varhain pimeä. Tunnen itseni rakastuneeksi hupakoksi. Miten on mahdollista olla hulluna samaan mieheen niin mona vuotta? "Mennään Cafe Esplanadeen", vaadin. Niin myös teemme. Kahvilassa kaikki on toisenlaista. On kuin olisi joku muu, joku jolla on varaa istua kirkkaissa valoissa, sievissä kulisseissa. Missä ovat pyykkitelineet, kissanhiekkalaatikot, mutaiset pellot, koko ikävä infrastruktuuri? Hyss, olemme näyttämöllä.
Puhumme kahviloissa istumisesta (jota harrastamme käsittämättömän vähän ikäämme ja asuinpaikkaamme nähden), sen kaiken valheellisuudesta: kuin ostaisi kerta toisensa jälkeen hetken samassa peep-show-kopissa, sen sijaan että seurustelisi tuon naisen kanssa. Ostamme närpittävien sijasta siis taustahälinän, ympäröivät ihmiset, tunteen siitä, että elämä jatkuu ja kiehuu, kuohuu, kohisee Helsingissä.
Rakastan Cafe Esplanadea. Se on Talvipuutarhan lisäksi harvoja paikkoja, joihin en kyllästy. Kulisseja, joita vasten tahtoisin tulla kuvatuksi.
Puhumme transhumanismista ja maailman muuttumisesta.
Kotona silmäilen Mihaly Csikszentmihalyin artikkelia, jonka puolisoni on jostain kopioinut. Artikkelin nimi on Happiness and Creativity. C, jonka flow-käsitettä olen jo pitkään diggaillut, antaa artikkelissa lyhyen listan, kuinka vahvistaa luovuuttaan ja onnellisuuttaan:
- ylläty jostain joka päivä
- koeta yllättää ainakin yhtä ihmistä joka päivä
- kirjoita ylös joka päivä, mikä hämmästytti sinua ja kuinka hämmästytit muita
- kun jokin kiinnostaa, seuraa sitä
- huomaa, että jos teet mitä hyvänsä hyvin, siitä tulee nautittavaa
- jotta voisit nauttia jatkossakin jostain, lisää sen kompleksisuutta
- varaa aikaa miettimiselle ja rentoutumiselle
- selvitä mistä pidät ja mitä inhoat elämässä
- tee enemmän sitä, mistä pidät ja vähemmän sitä mitä inhoat
- etsi keino ilmaista sitä, mikä liikuttaa sinua
- tarkastele ongelmia niin monesta näkökulmasta kuin mahdollista
- tuota niin monta ideaa kuin mahdollista
- omaksu niin monta erilaista ideaa kuin mahdollista
- yritä tuottaa epäoletettavia ideoita
Hämmästyn C:n listaa. Se on kuin oma karttani, jolla suunnistaa elämässä. Päätän lukea lisää C:tä. Tosin ongelmien tarkastelu mahdollisimman monesta näkökulmasta on omalla kohdallani aikaaviepä prosessi. Iskujen jälkeen tarvitaan tunti tai pari, ennen kuin ymmärrän huolten pienuuden planetaarisessa mittakaavassa.
C. on hämmästyttänyt minut.
Samoin sunnuntain polaarisuus. Aamu maatalousyhteiskuntaa ja omavaraisuutta, ilta karehdintaa ja kekkalointia keskustassa.
Koskaan herätessään ei tiedä, millä tuulella silmänsä ummistaa.