23.10.04

Suukkoja Moskovaan

Eläköön! Istun sängyssä jalat peitteen alla, ikkunasta vetää niin pirusti. Hämärää, kellokin jo kuusi. Mies on lähdössä koripallotreeneihin, vaihtaa vaatteita. Silmäilen vaivihkaa yli Margaret Atwoodin Kivettyneiden leikkien (kirjaston poistohyllystä, yksi euro) puolisoni takapuolta ja reisiä toistellen näennäisviisaasti päässäni "form follows function". (Pyöräilevien ihmisten reidet ja pakarat ovat kauniita, niissä on muotoa ja voimaa.)
Mies kääntyy ja sanoo: "Sain juuri tekstiviestin Haikaralta" (Haikara on ystävämme, joka täytti vastikään 30 ja jaksaa iloita nuorekkaasta - pitäisi ehkä sanoa teinimäisestä - ulkomuodostaan.) "Venäjän duuma on hyväksynyt Kiovan sopimuksen. Näyttää siltä, että Kioto ratifioidaan. Tyypit on menossa KTM:n eteen juomaan skumppaa." Istun typertyneenä ja suorastaan kuulen, kuinka kivet ja kiviharrastus, joista olin tänään ajatellut blogata, painuvat jonnekin todella syvälle alitajunnan mutaan. "Dodon intranetissäkin siitä jo keskustellaan. Että mitä pitäisi tehdä, miten juhlia. Minä ehdotin, että mentäisiin jakamaan kukkia Moskovan-junassa tuleville venäläisille."
Kukkia? Miten laimeaa. En sano mitään. Ansarikukkia, tai epäreiluja ulkomaankukkia. Ei, kukat eivät nyt kyllä käy. Ne eivät kauan kestä. Miestä ei pidä masentaa. Pikemminkin meidän pitäisi mennä halaamaan venäläisiä itkien ja ilosta sopertaen. Kioto ratifioidaan! Siis, jos Putin ja ylähuone ovat duuman kanssa samaa mieltä.
Kai minun pitäisi hypellä sängyssä ylös ja alas, kirkua ja läimäytellä kaapinovia, mutta voipumus on niin ylitsetulviva, että kävelenkin baarikaapille ja kaadan puolitäyden yrttiteemukin täysilleen virolaista hunajavodkaa. Ja kulautan alas, kaikki kerralla.
Johan alkaa olla olo inhimillinen.
Mies on mennyt treeneihinsä ja minä istun kotona säteillen onnesta ja vodkasta. Kivet, miten vähäpätöinen aihe. Kioto se on jo jotain! Vaikka Venäjän perusteet nyt olisivatkin ekonomiset, eivät ekologiset.
earth blogin kirjoittaja tuntuu ilahtuneelta.
Pakko surffata virtuaalimeressä lisää, lisää. Jossain muuallakin on taatusti yhtä onnellisia ja hetkittäin toiveikkaita ihmisiä kuin minäkin, laulamassa Krokotiili Genan syntymäpäivälaulua vodkavireissään.
<