3.3.05

Voiko tietää, että

Tänään on hyvä päivä.
Valo on aivan taivaallinen asia, ihan totta, näin keväisin, kun sitä voi nauttia taivaalta, ei vain kirkasvalolampusta. Kaakkoon päin avautuva makuuhuoneen ikkunamme takaa, että valohoidon sänkyyn saa joka ikinen kirkas aamu. Verhoja meillä ei ole, paitsi olohuoneen ikkunassa, kullanvärinen silkkiverho, joka on ikkunan sivulla, ei koskaan edessä. Verhot ikkunoiden edessä ovat niin masentavia, erillisyyttä korostavia, sulkevia. En kestä niiden symboliikkaa. Joten aurinko paistaa aamuisin sänkyyn, vaikka Kissa toistuvasti kesien tullen nariseekin siitä, että hän on tottunut jonkinlaiseen aamuhimmennykseen. Vuosi vuodelta Kissa narisee vähemmän ja nukkuu enemmän päikkäreitä kanssani.
Päivien parhaita kohtia ovat transsitilat. Jukka Katajan kirjassa Rentoutuminen ja voimavarat transsi määritellään seuraavasti: "Transsin synonyymeja ovat hypnoositila, muunneltu tietoisuuden tila, rentoutustila, aivojen vireystila (EEG:ssä), meditaatiotila ja tasapainotila. Milton G. Erickson määritteli ensimmäisenä transsin uudesta näkökulmasta. Hänen mukaansa kyse on mielentilasta, jossa mieli on uppoutunut johonkin asiaan niin, että muut ympäristön ärsykkeet eivät tule lainkaan tietoisuuteen... Transsitila ilmenee päivän eri vaiheissa. Tällaisia miellyttäviä hetkiä syntyy kevyen liikunnan aikana, saunan jälkeen tai juuri ennen nukahtamista. Hetkiä voidaan kutsua 'spontaanin transsin' tilaksi. Näissä arkisissa tilanteissa tietoisuus supistuu leveyssuunnassa ja laajenee syvyyssuunnassa." Kataja ei mainitse seksiä. Ai ai. Eikö se nyt kuitenkin olisi ehkä kaikkein paras esimerkki kiireihmisille? Täysin suorittamisista vapaa tila johon keskitytään niin, että ympäristön ärsykkeet katoavat... Tai sitten he eivät transsaa sängyssäkään. Totean innoissani, kuinka olen tavoitellut spontaania transsia jo hyvin kauan ja systemaattisesti tietämättä tavoittelevani transsia. Päivien parhaita hetkiä ovat ne, jolloin mieli lepää, syvenee, vastakkainasettelu itse versus muu maailma yksinkertaisesti lakkaa olemasta kokemusta luonnehtiva jännite, kokemus kokonaisuudessaan liikauttelee, houkuttelee, saa valitsemaan uusia tapoja tehdä, tuntea, ymmärtää. Transsin kokemus on hyvin lähellä sitä, mistä olen tehnyt graduni - esteettistä kokemusta.

Muistan kerran, jolloin selitin isälleni, mitä se esteettinen kokemus oikein on. Isä ei syttynyt esimerkkeihini taiteesta eikä oikeastaan merestäkään, vaikka hän lenkkeileekin päivittäin rantaan vain tuijottaakseen merta. Kevään hän sentään ymmärsi, vaikkei tajunnutkaan, miksi asia niin kovasti kiinnostaa, että sitä pitäisi erityisemmin tutkia.
Minulla on yksi ystävä, joka ei usko ikinä kokeneensa esteettistä kokemusta. Ehkä syy on minun, joka koen esteettiset asiat niin hurmahenkisesti, että ehkä selitykseni niistä saa toiset ajattelemaan, että tuollainen on kyllä heille täysin vierasta. "Voiko sitä tietää, että se kokemus oli esteettinen kokemus?" tivaa ystäväni ehdotettuani hänelle, että se, että hän itki eräässä elokuvassa, saattoi olla esteettisen kokemuksen oire. "Ei sitä tiedä sen enempää kuin sitäkään, onko saanut orgasmin", intän takaisin. Tämä ystävä on nimittäin ehdottoman varma siitä, että "saa orgasmeja". Minusta se varmuus on huvittavaa, kun ottaa huomioon, miten skeptinen hän on esteettisen kokemuksen suhteen. Eihän orgasmistakaan ole sellaista objektiivista mittapuuta, jota vasten kokemuksensa voisi kylmän rauhallisesti venyttää ja sanoa: joo, kriteerit täyttyy. Tai no, ehkä, jos aivoihin olisi työnnetty elektrodeja ja aivosähkökäyrä olisi dokumentoitu, jälkeenpäin voisi katsoa käyriä ja sanoa: tuossa, katso, tuossa se oli. Hämäriä ilmiötä, molemmat. "Jos sinä et ole varma siitä, saatko orgasmeja, vaihda miestä!" hän kiukuttelee, kun huomautan, ettei sellaisesta lopulta voi olla varma. Varma voi olla siitä, että päättää kutsua tietyntyyppistä nautintokokemusta orgasmiksi, mutta muistuttaako se yleistä käsitystä siitä, mitä kyseinen ilmiö pitää sisällään, on varsin epävarmaa. Aivan kuten esteettisen kokemuksen kohdallakin.
Luettuani transsista kokeilen aivojen tyynnyttelyä alfa-taajuudelle Silva-metodilla. Aivan hassua, mutta se onnistuu. Mietin, pitäisikö minun spontaaniuden lisäksi tavoitella tietoisestikin transsitilaa. Tanssitunnilla leikin ajatuksella ja muljautan silmät itsepäisesti yläviistoon, tosin aukinaisina, mutta kieltäydyn fokusoimasta seinään, katson sen läpi, ja kas, syke laskee, liikkeille jää ikään kuin enemmän aikaa, maailma hidastuu kokemuksessa kun epäolennaiset ärsykkeet karsiutuvat pois. On vain keho ja sen liike, musiikki, valkoinen sumu, jossa katse velloo yläviistossa. Jossain vaiheessa tajuan leukani repsottavan rentona. Ehkä metodi ei sittenkään sovellu tanssiin kovinkaan hyvin. Palaan steppirautojen paukkeeseen, eestaas vellovaan ihmismassaan. Pitää opetella nopeampi, huomaamattomampi suggestiotekniikka. Ensin pitkä, lyhentää siitä sitten.
Helsinki Tap on kesäkuun alussa... siihen mennessä. Tähdennettäköön vielä, etten eritysemmin usko teorioihin rentoutusmetodien takana, vaan etsin itselleni mukavaa jännityksen laukaisemisen työkalua. Plasebo on tähän tietysti paras, koska en oikeasti tahdo kopeloida aivokemiaani tai -fysiologiaani; jos jokin mielikuvaharjoitus saa aikaan sen, että voin unohtaa jännittäväni ja ponnistelevani jonkin asian eteen, ja luo kokemukseen tyynen tyytyväisyyden tilan, jossa on helpompi onnistua, on aivan sama, mikä mekanismi sen aiheuttaa, kunhan en nyt rupea uskomaan ihmeisiin ja sen sellaisiin saatika käännyttämään muita.
Valon lisääntyminen on lisännyt touhukkuuttani siinä mitoissa, että sen huomaa empiirisesti pelkästään kalenterini sivuja tutkien. Olen varannut aikaa sille sun tälle, ensi viikolla menemme Tukholmaan, 18.3. Napaketun luokse Kajaaniin, päätoimitan yhden lehden numeron, sen sellaista. Empiirisesti touhukkuuden lisääntymisen huomaa myös siitä, että nenänvarteni punoittaa. Jännittäessäni iloisasti, eli kokiessani positiivista stressiä muuten kuin liikkuessa, puran jännitettä helposti tiedostamatta kädenselälläni nenää noputtaen. Lapsena hakkasin nenänpiin usein rikki, mustelmille ja ruhjeille saakka, lukiessani jännittävää kirjaa. Vanhemmat kiikuttivat minut neurologisiin ongelmiin erikoistuneelle lastenlääkärille, joka tutki ja mittaili ja totesi sitten vanhemmilleni vain, että onhan se toki pakkoliikkeenomainen liike, mutta että toisaalta he voivat olla iloisia siitä, että heillä on tavattoman intensiivisesti keskittyvä ja emootioiltaan voimakas lapsi, jolla näyttää olevan varsin luova mielikuvitus. "Kaikella on hintansa", oli neurologi sanonut. Viisas huomio. Joskus, kun joku on ihastellut jotain tarinaani, jonka olen kirjoittanut ihan kuvittelun pohjalta, "en minä osaisi tuollaista kuvitella!", olen huokaissut itsekseni, ja ajatellut, että ehkä heillä ei ole pakkoliikkeitäkään. Ja että ehkä he eivät pelkää sängynaluslonkeroita heti kun valot on sammutettu. Ehkä he eivät jännitä joka ikisessä sosiaalisessa tilanteessa, jossa on enemmän kuin kolme ihmistä, ehkä heille elämä näyttäytyy helppona ja loogisena.
Myös Kissalla on pakkoliike. Kun aloimme seurustella, sen huomaaminen oli helpotus. Ihmettelin toisessa huoneessa istuessani, Kissan lukiessa toisessa huoneessa, mistä pääsi omituinen läpsyttävä ääni. Kerran hiivin huoneen ovelle, ja näin, että Kissa räpyttelee käsiään kuin pieniä siipiä, kyynärpäät koukussa, ranteet ja sormet rentoina läpsyen. On mukavaa elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää, että kun oikein keskittyy innostuen samanaikaisesti, kädet saattavat alkaa puuhata omiaan. Nykyään Kissa osaa räpistellä silloinkin, kun olen samassa huoneessa, samoin minä saatan hakata nenääni Kissan ollessa huoneessa. Ei tarvitse jännittää sitä, mitä toinen moisesta ajattelee, voi keskittyä oikeasti siihen, mitä lukee, mitä ymmärtää. Koulussa oli hemmetin vaikeaa teeskennellä, ettei innostu. Olisi pitänyt koko ajan olla cool ja vähän vastahankainen, eikä sellainen ole helppoa. Ja etenkään ei saanut räpistellä, siitä sai kuulla sitten jälkeenpäin. Olemme Kissan kanssa monesti puhuneet koulukiusaamisesta, siitä, kuinka ihanaa on, ettei enää ikinä tarvitse mennä kouluun, jossa kaikki koetetaan väkisin ahtaa samaan muottiin.
Valo, päivät, kevät.... tänään on hyvä päivä, koska illalla on Kanneltalossa Kuusumun Profeetan keikka. Sitä ennen keramiikkaa ja feldenkraisia. Ihanaa. Ja miten keväinen valo! Aamukävelylläkin varikset metsässä raakkuivat, tiaiset tiityivät ja mustarastaatkin olivat äänessä. Vaikka on niin kylmä. En jaksa murehtia edes sitä, että nyt laitettuani graduun sivunumeroinnin yläreunaan, aiempi alareunan numerointi ei suostu poistumaan.
Tänään on hyvä päivä, koska sanon niin.

3 Comments:

Blogger tommi said...

Verhottomuus on epäekologista. Lämpö poistuu kämpästä säteilynä.

3/3/05 12:35  
Blogger Scilla said...

Oi, muillakin on ollut hyvä päivä.

Minulla oli lapsena tapana uppoutua kirjojen maailmaan niin syvällisesti että nenäni oli aina kirjaimellisesti kiinni kirjassa tai piirustuksessa. Kiikutettiin siitä syystä silmälääkärille, josta kerrottiin tuon olevan vain tapa, ei johtunut huonosta näöstä.

3/3/05 19:35  
Blogger Veloena said...

Tommi on aivan oikeassa. TOisaalta me emme pidä pattereita ollenkaan päällä vaan elämme ylä- ja alanaapurien erittämällä hajalämmöllä. Nyt lämpötila on 13 celsiusastetta. Aika hyvä. Islantilaisella villapaidalla ja villa-alusasusetillä pärjää mukavasti. Tosin kevät saisi kyllä tulla joskus.
Tuo ekologisuuspointsi tulee aina välillä esiin asiasta kiisteltäessä, mutta eihän sille mitään voi: joissain asioissa on pakko kuluttaa. Jos nostaisin kasvit verhojen sisäpuolelle ja valaisisin ne keinovalolla, ei sekään lienisi kovinkaan ekoa.
Hmm, kaipa tuo epäekoisuus tuossa verhottomuudessa riippuu lähinnä siitä, kuinka paljon ylä- ja alakerta joutuvat lämmittämään enemmän sen takia, että meillä on patterit nollassa. Hohkaako alakerran katto, yläkerran lattia kylmää heistä niin merkittävästi, että ne patteroitsevat enemmän. Ehkäpä pitää kysyä yläkerran tädiltä, onko tämän lattia aina kylmän tuntuinen. Toisaalta, luultavasti ei ole, kun meilläkin seinät ovat yli kolmetoista-asteisia... ja seinät kuitenkin eristävät lämpöä tosi hyvin.

4/3/05 13:23  

Lähetä kommentti

<< Home

<