16.1.05

Vkl: Bilestystä ja väsymystä

Lauantaiaamu: keitän suuria kattilallisia riisinuudeleita, wok-pannussa käryää kookoscurryssä vihanneksia. Vieraat alkavat tulla kolmelta.
Päivä: Kello kaksitoista kolmekymmentä Kissa kaivaa esiin porakoneen ja alkaa rempata keittiöömme uutta hyllyä. Ensimmäisten vieraiden saapuessa olohuoneen mattoa imuroidaan parhaillaan noin neljättä kertaa siivouksen aikana. Illansuu kuluu ruokia pöytiin nostellen. Kilistän tervetuliaimaljoja vesilasilla.
Ilta: Haukottelen ja hymyilen. Kysyn M:ltä, paljon kello on. Arvelen yhtä- tai kahtatoista. Kello on kahdeksan. Otan palan lisää vegaanista kakkua. Saan onniteltua raskaana olevaa kaveriani ja lahjoitan hänelle ne Lapsen maailmat, joissa ei ole kirjoittamiani juttuja. (Ne tietysti ovat arkistossa, tuossa friikkukirjoittajan CV:n vastineessa.)
Yö: Tyypit soittaa Smithsiä niin lujaa, ettei summerin pärinä kuulu musiikin yli. Sammutan Smithsit. Pian Kissalle valitetaan, että on kurjaa, kun ei ole musiikkia. Vaikka kyllä viidestäkymmenestä kaverista lähtee mökä ilman musaakin... "Soittakaa vaan, mutta hiljaisella", myöntyy Kissa. Tungen soittimelle ja suosittelen Rachid Tahaa. Taha pääsee jyskyttämään arabirytmejään. Jee, hyvästi tasapolkuinen länsimainen tahtikäsitys.
Pikkutunnit: Pesen hampaat ja vaihdan pyjaman päälle. Ihmiset alkavat tehdä lähtöä. Eivät ne tajua, että aamun tanssitreenit ovat vain minun ongelmani. O on vessassa, oksentaa. Ei avaa oveakaan. Ei anna hakea korvatulppia. Marssin soittimelle, sammutan sen jälleen.
Sunnuntai-aamu: Asunto on kuorrutettu korkatuilla ja sampanjamiekalla kaulasta poikki leikatuilla skumppapulloilla, likaisilla astioilla, käytetyillä serveteillä. Ulkona sataa räntää vaakasuoraan. Kiskon treenivaatteet päälle. Ulkona hampaat kalisevat puhtaasta väsymyksestä. Yhdestä lasista skumppaa ei voi tulla krapula, väsymyksestä tulee varmasti.
"Oli eilen kolkytvuotispäivät", kuittaan tanssinopettajalle. "Ai kenen?" Häh? Miten niin kenen? "No minun."
"Et sinä VOI olla kolmekymmentä!" hän nauraa. Hän luuli, että olen 21, 22 tai jotain sinnepäin.
"Mutta tarkemmin ajateltuna, sinä olet ollut sen ikäinen kieltämättä jo kymmenisen vuotta."
Illalla kysyttiin, miltä tuntuu olla kolmekymmentä. En osannut sanoa mitään.
Aamulla, kun jalat ovat löröt ja aivot kykenemättömät omaksumaan, ajattelen, että tiedän jopa, millaista on olla yhdeksänkymmentäkahdeksan.
<